Venetsialaiset

Venetsialaisia eli huvilakauden päättäjäisiä juhlitaan vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina ja iltaan kuuluu perinteisesti grillausta ja leppoisaa yhdessäoloa. Pihat koristellaan värikkäillä lyhdyillä ja soihduilla, rantojen äärellä poltetaan kokkoja. Illan kohokohta on ilotulitus ilta kuudesta yö kahteen saakka.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Venetsialaisia alettiin viettämään 1800-luvun puolivälissä vauraissa huvilayhteisöissä ja pitkään on kiistelty siitä saiko perinne alkunsa Pietarsaaresta vai naapurikaupunki Kokkolasta. Venetsialaisten juhlinta on alkanut samoihin aikoihin molemmissa kaupungeissa eikä ole voitu varmuudella todentaa, kummassa ne ihan esimmäiset juhlat vietettiin.

Pietarsaaren museojohtaja Guy Björklundin mukaan kunnia ensimmäisistä venetsialaisista saattaa mennä kuitenkin Helsingille, jossa kreivi Musin-Puškinin tiedetään järjestäneen 1840-luvulla Fete Venete juhlia Meilahdessa.

Juhlien nimi Venetsialaiset juontaa juurensa Venetsian kaupunkiin, jonne Euroopan ensimmäiset ilotulitteet rantautuivat Kiinasta. Tätä nimeä käytetään enimmäkseen Kokkolan, Pietarsaaren ja Uusikaarlepyyn seuduilla. Muualla Pohjanmaan rannikolla juhla tunnetaan enemmän huvilakaudenpäättäjäisinä (villaavslutning).

Alunalkaen juhla kirjaimellisesti päätti kesäkuussa alkaneen huvilakauden. Mökki siivottiin ennen kaupunkiasuntoon muuttoa ja roskat poltettiin rannan äärellä. Juhliin ovat aina kuuluneet ulkotulet ja värikkäät lyhdyt, raketteja ampuivat aluksi vain varakkaimmat. Pohjanmaan rannikolle ilotulitteet rantautuivat Keski-Euroopan kauppayhteyksien ja laivaliikenteen ansiosta.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Kokkola on kaupallistanut Venetsialaiset suureksi koko viikonlopun festivaaliksi, Pietarsaaressa juhlinta keskittyy huviloille ja veden äärelle. Kiista venetsialaisten alkuperästä kärjistyi 2000-luvun alkupuolella Kokkolan rekisteröidessä juhlan omaksi tavaramerkikseen. Korkein Hallinto-oikeus määräsi kuitenkin Patentti- ja rekisterihallituksen purkamaan rekisteröinnin, sillä Kokkolalla ei ole yksinoikeutta tähän koko rannikolle vakiintuneeseen juhlaan. Naapurikaupungin juhla tunnetaan tämän myötä Kokkolan Venetsialaisina ja se tarjoaa runsaasti ohjelmaa kolmipäiväisessä tapahtumassaan.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Pietarsaaressa venetsialaisten vietto aloitettiin Alholman ja Östanpån huviloilla, nykyään sitä vietetään koko kaupungissa niin kotipihoissa, huviloilla kuin rannoillakin. Eilen huvila-alueet olivat tunnelmallisesti valaistuja ja rannoilla paloi useampi kokko. Vanhan sataman rannalle oli kokoontunut runsaasti ihmisiä viettämään iltaa, ampumaan raketteja sekä katsomaan vastarannan ilotulituksia. Ilmassa oli vielä kesän tuntua ja tunnelma korkealla. Mikäpä sen mukavampi tapa juhlistaa kesäkauden päättymistä?

Elämää ja Matkoja | matkablogi - travel blog

Elämää ja Matkoja blogissa matkataan kauniisiin maisemiin, majoitutaan mukavasti, risteillään maailman merillä sekä tutustutaan paikalliseen kulttuuriin herkuttelua unohtamatta.

Elämää ja Matkoja blogi tarjoaa faktaa ja fiilistelyä näiltä elämän matkoilta, sekä aina tarpeellisia käytännön vinkkejä.

Tervetuloa mukaan matkaan!
– Mia –

Recommended Articles

40 Comments

  1. Kiva oli nähdä tunnelmia tapahtumasta, josta olen tähän asti vain kuullut puhuttavan. Epäilemättä olisi tunnelmallista viettää tällaista juhlaa meren rannalla!

    1. Kiitos Annika! Elokuun loppu on ihanteellista aikaa tälle juhlalle, kun vielä tarkenee meren äärellä. Venetsialaisia tullaan viettämään tälle seudulle kauempaakin, kenties Sinäkin vielä joskus?
      Pietarsaaren ja Kokkolan lisäksi Vaasan saaristo on upeasti lyhdyin valaistu huvilakauden päättäjäisissä.

  2. Kuulostaa ja näyttää kivalta ja tunnelmalliselta tapahtumalta. Aivan varmasti mukava tapa juhlistaa kesäkauden päättymistä.

    1. Kiitos Jenni! Venetsialaiset ovat tosiaan tällä seudulla elokuun odotettu juhla, jolloin on mukava viettää vielä hetki meren äärellä ennen syysmyrskyjä.

  3. Onpas erikoinen nimi juhlilla! En ollut koskaan tällaisista kuullut, mutta niin sitä vain blogeja lukemalla oppii usein uutta. 🙂 Täytyy laittaa korvan taakse, jos vaikka jonakin vuonna eksyisin paikalle…

    1. Kannattaa ilman muuta lähteä kokemaan seudun Venetsialais-tunnelmaa! Kokkolassa on enemmän festivaalimeininkiä ja sieltä kun suuntaa rannan myötäistä Seitsemän sillan saaristotietä kohti Pietarsaarta, näkyy enemmän perinteistä tunnelmallista Venetsialaisten viettoa rantojen äärellä.
      Kiitos Panu kommentistasi ja hyvää alkanutta viikkoa Sinulle!

  4. Juuri mietimme, että millä nimellä näitä kesäkauden päättäjäisiä tuolla suunnalla taas kutsutaankin. Etelämpänä mm. Turun saaristossa puhutaan muinaistulien yöstä, mutta saman tapaisesta juhlasta on kyse, toki ei venesatamissa saaristossa yleensä ole ilotulitusta.

    1. Turkuun Pietarsaaresta muuttanut kaveri kertoikin tavasta viettää Muinaistulien yötä, tämä juhlan nimi sopii hyvin Turun seudulle jo historiankin puolesta! Kiitos Pirkko kommentistasi ja hyvää alkavaa syksyä Sinulle!

  5. Mukavilta juhlilta kuulostaa, itse en ole koskaan sellaisissa ollut!

    1. Kiitos Ansku! Venetsialais-illan värikkäät lyhdyt ja roihut sopivat tummuvaan iltaan, josko vaikka järjestäisitte omat mini-Venetsialaiset grillijuhlineen? 🙂

  6. Oulussa Venetsialaiset näkyvät erilaisina konsertteina ja ilotulituksina. Nytkin oli Nallikarissa mahtava ilotulitus, joka näkyi sopivasti omalle parvekeelle. Niin ja onhan täällä ilmakitaran MM-kisat myös aina tuolloin.

    Moni yhdistää Venetsialaisiin näpärästi myös rapujuhlat. Kokkoja ei täällä näy.

    1. Mietinkin sitä, yltääkö Venetsialaisten juhlinta Pohjois-Pohjanmaalle saakka.
      Täällä rapujuhlia vietetään heinä-elokuun vaihteessa, jolloin saadaan omat juhlat jokaiselle kesäkuukaudelle. 🙂
      Kiitos Anna kommentistasi.

  7. Ihanan tunnelmallista! Hieno tapa juhlistaa kesän päättymistä.

    1. Kiitos Jenna! Elokuun illat ovat parasta aikaa tunnelmoida lyhtyjen valossa, tästä on hyvä siirtyä kohti alkavaa syksyä.

  8. Joko se kesä loppui? :O

    Syksyisiä, tunnelmallisia juhlia ystävien kanssa kaipaan kyllä, näissä kuvissa on mukava tunnelma. 🙂

    1. Kiitos Gia & Miika, mukavaa että tunnelma illasta välittyi kuvissa. 🙂 Kesä meni kyllä luvattoman nopeasti, oikeastaan hellekesää odotellessa.
      Toivotaan, että syksy tuo tullessaan vielä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä!

  9. meri, huvila, juhla… ei voi mennä pieleen 🙂

    1. Varma paketti! 🙂 Ja pisteenä i:n päällä elokuinen auringonlasku ja tummuva ilta…

  10. En ole kuullutkaan tällaisesta juhlasta (mikä ei sinänsä ole ihme kun länsirannikko on muutenkin jäänyt kovin etäiseksi)! Mutta kiitos sivistämisestä, mukava oppia jotain uutta 🙂

    1. Suomeen mahtuu niin paljon paikallisia tapahtumia ja muut kuin oman kotiseudun perinteet tahtovat tosiaan jäädä vieraammiksi. Luin, että Venetsialaisia on alettu viettämään myös muulla päin Suomea, mm. Tampereellakin olisi oma juhlansa.
      Täällä Venetsialaiset on odotettu loppukesän juhla ja sen suosiosta kertonee jotain se, että raketteja myydään enemmän kuin uutena vuotena! Grillattavaksi ostetaan arkista parempaa, savustetaan kalaa tai vietetään viimeisiä rapukestejä.
      Kiitos Terhi kommentistasi ja aurinkoista keskiviikkoa Sinulle!

  11. Kiva lukea juhlan taustasta, juuri oli tästä puhetta vähän aikaa sitten, mutta ei paljon enempiä tiedetty kuin että ”mökki”kauden päättäjäiset kyseessä! Muistaakseni kerran joskus pitkän aikaa sitten olen ollut jollain mökkireissulla mukana juhlimassa, mutta taustoista ei ole ollut tietoakaan 🙂

    1. Usein historia tapahtumien taustalla jää itse juhlan varjoon 🙂 Venetsialaiset eivät juhlana ole sinänsä kovin vanha perinne, mutta sillä on vankka asema tällä seudulla!
      Kiitos Henna kommentistasi ja mukavaa loppuviikkoa Sinulle!

  12. Hehe, niin hauska lukea kommentteja sellaisilta, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan venetsialaisista. Omassa elämässä juhla on kuitenkin ollut läsnä ihan natiaisesta asti. Tosin tuo historiapuoli on mielenkiintoinen. Toimittajakollega sitä yritti selvitellä, ja puhelimessa häntä heiteltiin ympäri Suomea. ”Minä olen tätä mieltä, mutta soitapa tälle”. Lopulta ei koskaan selvinnyt varmaa lähdettä siihen, mistä juhla on saanut alkunsa. Tarinoita on kuitenkin paljon. Ehkä tämä on yksi suomalaisista mysteereistä, jotka eivät ikinä selviä.

    Täällä Raumalla muuten venetsialaiset on nimenomaan mökki- ja veneilykauden päätösjuhla tai kesäkauden päätösjuhla… huviloista ei tällä seudulla puhuta (vaikka sellaisiakin täältä toki löytyy). 😉

    1. Ajattelin tätä kirjoittaessa, että onkohan tämä jo kaikkien tuntema juttu, mutta Kokkolan Venetsialaisten kovasta mainostuksesta huolimatta näin ei ollut!

      Historia on tosiaan ollut hieman kiistelty, eikä dokumentoinnin puuttuessa voida varmuudella sanoa kuka oli ensin. Pääasia kuitenkin, että tätä mukavaa juhlaa vietetään, nimestä ja alkuperästä viis! Ja tosiaan, täälläkin suurin osa huviloista on komeasta nimestään huolimatta niitä ihan tavallisia mökkejä! 🙂
      Kiitos Saana kommentistasi ja mukavaa viikonloppua Sinulle!

  13. Tiia/reisereise

    Äh, mun piti mennä Venetsialaisiin, mutta en sitten jaksanutkaan. Ihanan tunnelmallisia kuvia. 🙂

    1. Tänä vuonna sää suosi juhlintaa ja metsäpalovaroituskin loppui juuri sopivasti rakettien ammuntaa ajatellen; harmi, ettet päässyt tänä vuonna paikalle!
      Kenties ensi vuonna sitten? 🙂
      Kiitos Tiia kommentistasi ja hyvää viikonloppua!

  14. Jenna / Journey Diary

    Enpä tiennytkään tuota kaikkea venetsialaisista. Ite oon viettänyt monet venetsialaiset mökillä hyvän ruoan ja rakettien parissa 🙂

    1. Harvemmin tulee mietittyä historiaa juhien taustalla, entisajan Venetsialaisten vietosta on ollut kiva nähdä kuvia ja lukea huviloiden tarinoita.
      Mukava kuulla, että Venetsialais-juhlat ovat Sinulle tuttua puuhaa – ne ovat niin olennainen osa loppukesää!
      Kiitos Jenna kommentistasi ja hyvää viikonloppua Sinulle!

  15. Hyvä kuvaus ja näköjään tarpeellinen, sillä yllätykseni moni ei ollut koko juhlista kuullutkaan. Venetsialaiset ovat kotiutuneet jopa Tampereelle, jossa vietettiin muuten Härmälän venetsialaisia melko tunnettujen artistien vastatessa musisoinnista. Myös mökkijärvellämme Kangasalla laitetaan tulet rantaan, joten jokavuotista on täällä sisä-Suomessakin Venetsialaisten vietto.

    1. Kiitos Rami! Oli myös mukava kuulla millä nimellä juhla Tampereen seudulla tunnetaan, Härmälän venetsialaiset olivat minulle uusi tuttavuus!
      Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua !

  16. Kiva postaus, jossa kurkistetaan myös vähän siihen mistä tämä juhla on saanut alkunsa. Täällä Pohjanmaan rannikolla tämä juhla on kuulunut niin itsestäänselvänä kesän päättymiseen iät ja ajat, että tuntui vähän hassulta lukea muiden kommenteista, että jotkut eivät ole tästä juhlasta kuulleetkaan. 🙂
    Näin sitä oppii. 🙂

    1. Kiitos Virpi! Hetken mietin onko Venetsialaisista kirjoittaminen vähän kuin joulun taustaa valottaisi, mutta kiva että sillä oli monelle uutuusarvoa! 🙂 Meille pohjalaisille tämä on tosiaan niin itsestäänselvyys loppukesän juhlana!
      Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua Sinulle!

  17. Ihana tunnelma noissa kuvissa! Pikkuisessa (satakuntalaisessa) kotikaupungissanikin vietettiin Venetsialaisia, mutta aikalailla eri mittakaavassa… Pitääpä muistaa nuo Kokkolan juhlat, jos osuu niille kulmille oikeaan aikaan.

    1. Kiitos Mirje, kannattaa tosiaan tulla seudulle juhlimaan Venetsialaisia tilaisuuden tullen! 🙂
      Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!

  18. Tää oli tosi mielenkiintoista. Olen itse kotoisin Raahesta (eli aika läheltä) ja siellä juhla on niin paljon pienemmässä mittakaavassa mutta kuitenkin olemassa. Tänä kesänä pääsin juhlimaan venetsialaisia Helsigissä ja mielestäni juhla on niin kiva, että se pitäisi ottaa koko Suomessa käyttöön! =)

    1. Kiitos Ulla! Juhla sopisi tosiaan koko Suomessa vietettäväksi; niin huviloilla, mökeillä kuin kotipihoissakin. Elokuun illat on kuin tehty tällaista illanviettoa varten!
      Kiitos kommentistasi ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

  19. Oi vitsi, että tää vaikuttaa niin tunnelmalliselta juhlalta! Toivottavasti pääsen joskus osallistumaan 🙂

    1. Venetsialaisia on tosiaan mukava viettää; Illan herkut, yhdessäolo, ilotulitus ja tunnelmaa tuovat lyhdyt ja roihut.
      Ja mikä parasta, tämän viettämiseen ei välttämättä tarvitse huvilaa vaan juhlan voi järjestää vaikkapa omassa kotipihassa tai rannalla.
      Toivottavasti pääset joskus mukaan Venetsialais-illan viettoon! 🙂
      Kiitos Sanna kommentistasi ja mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle!

  20. Tää on mun mielestä siisti traditio. Voisi levitä muuallekin Suomeen :)! Aina on syytä juhlia. Elokuun ilta on juuri täydellinen ajankohta tällaiselle.

    1. Totta, elokuun iltaan tämä juhla sopii täydellisesti. Kenties tätä perinnettä voisi hiljalleen ujuttaa myös muualle Suomeen, niin jokaiselle kesäkuukaudelle löytyisi hyvä ’syy’ juhlia 🙂 Kesäkuussa juhannus, heinäkuussa rapujuhlat ja elokuussa Venetsialaiset!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *