Huikaisevien maisemien Ravello ja Villa Rufolo

Tie SS373 kiemurtelee ylös vehreää rinnettä, mutka mutkalta maisemat muuttuvat henkeäsalpaavammiksi. Katson alas mutkanpohjukassa siintävään rotkoon, korkeanpaikankammo yrittää muistutella olemassaolostaan. Mutkaista tietä reunustavat kuitenkin kunnon jykevät kaiteet eivätkä mitkään nyrkin kokoiset kivet, kuten Korsikalla. Näytän korkeanpaikankammolle pitkää nenää, täällä Amalfin rannikolla saat painua unholaan.

Kahdeksan kilometrin matka Minorista Ravelloon etenee hitaasti, mutta varmasti. Kapealla tiellä ei ole liiemmin ylimääräistä tilaa, mutta pahimpiin pullonkaulapaikkoihin mennään kaista kerrallaan liikennevalojen opastamina.

Saavumme Ravelloon, mutta tässä vaiheessa loppuu navigaattorin ymmärrettävyys. Tie, jonne se opastaa, on puoliksi suljettu ja liikenteenohjaaja seisoo tien tukkona. Oletamme ettei navigaattorin opastamaan paikkaan saa ajaa ja jatkamme lyhyen alikulkutunnelin läpi kohti keskustaa.

Vikatikki. Kylttejä on kyllä enemmän kuin omiin tarpeisiin, mutta opastetta Villa Rufoloon ei näy. Paitsi saman nimiseen hotelliin. Katu on kapea kuin mikä, toisen kaistan leveyttä syövät pysäköidyt autot ja toista kaistaa kapeuttaa puiden rungot muutaman metrin välein. Nyt on tiukat paikat, etäisyyttä vastaantuleviin ja pysäköityihin autoihin on sen kuuluisan Hesarin-paksuuden-verran. Allaolevassa kuvassa olemme jo leveämmällä ja esteettömämmällä katuosuudella!

Kääntöpaikka löytyy kuitenkin onneksi pian ja palaamme samaa kapeikkoa kohti tunneliristeystä. Täältä suunnasta tullessa ruskea opastekyltti Villa Rufoloon löytyy helpommin ja se ohjaa samaan paikkaan kuin minne navigaattorikin menoa ehdotteli. Ajamme puoliksi suljettua kadunpätkää kohti, nyt liikenteen ohjaajakin antaa auliisti tietä.

Alhaalla kadun pätkän päässä on pysäköintialue, Parcheggio piazza Duomo Ravello, ja vapaata tilaa näyttää ihme kyllä olevan. Ajamme portille, otamme pysäköintilipun ja parkkeeraamme siihen viimeiseen vapaaseen ruutuun. Kolmen euron tuntihinta hieman kirpaisee, mutta vaihtoehtoja ei ole, pysäköintitilaa täällä kun ei helpolla löydä.

Kello lähestyy puolta päivää, heinäkuun lämpö hehkuu jo yli kolmessa kymmenessä asteessa. Kapuamme rappusia ylös kohti Piazza Vescovadoa.

Kahviloiden ja ravintoloiden kehystämän aukion laitamalla kohoaa 11. vuosisadalla rakennettu Duomo, jonka ulkoasu on sekoitus romaanista- ja barokkityyliä. Duomon kellotorni on vuorostaan 13. vuosisadalta ja sen rakentamiseen on haettu vaikutteita maurilaisesta ja bysanttilaisesta kulttuurista.

Duomoa on kunnostettu ja uudistettu lukuisia kertoja kuluneiden 900 vuoden aikana ja nykyinen valkea julkisivu on vuodelta 1931. Duomon pronssinen jykevä ovi on jo itsessään näkemisen arvoinen, ainakin historiasta ja rakennuskulttuurista kiinnostuneelle, sillä se on Barisano da Tranin käsialaa vuodelta 1179. Harvinaiseksi tämän tekee se, että Italiassa on säilynyt pronssisia kirkonovia vain parisenkymmentä ja kolme näistä on Barisano da Tranin rakentamia.

St. Pantaleonelle omistetun Duomon yhteydessä on pieni museo, jossa on mm. maalauksia ja marmoriveistoksia ja kirkon kappelissa säilytetään pienessä ampullissa pyhän Pantaleonen verta, jonka kerrotaan muuttuvan juoksevaksi pyhimyksen marttyyriuden vuosipäivänä heinäkuun 27.

Duomo on avoinna klo 9.00 – 12.00 sekä 17.30 – 19.00 ja Museo del Duomo klo 9.00 – 19.00. Pääsymaksu museoon 3 € aikuiset ja 1,50 € lapset sekä eläkeläiset. (hinta ja aukiolotiedot v. 2018)

Yli kolmenkymmenen asteen helteessä jätämme Duomon ja museon kiertelyn vähemmälle ja suuntaamme Villa Rufoloon, joka sijaitsee aivan Duomon vieressä, aukiolta katsottuna Duomon oikealla puolella. Villa Rufoloon käydään sisään pienemmän tornin kaariportin kautta ja vehreiden puiden reunustama sorakäytävä johtaa pieneen viehättävään puutarhaan, jota värittävät niin ihmeköynnökset kuin kotoa tutut pelargoniat, ahkeraliisat, petuniat ja samettikukat.

Villa Rufoloa on kutsuttu pienois Alhambraksi, johon on varmastikin osansa huvilan sisäpihan pylväiköillä ja kaarilla. Tunnetumpi Villa Rufolo on kuitenkin taiteen ja musiikin keskuksena, erityisesti Ravellon musiikkijuhlien päänäyttämönä.

Huvila rakennettiin 13. vuosisadalla varakkaan ja vaikutusvaltaisen Rufolon kauppiassuvun käyttöön ja sittemmin se siirtyi mm. Confalone, Muscettola ja d’Afflitto suvuille. Nykyiseen ulkoasuun Villa Rufolo kunnostettiin 1800-luvun puolivälissä skotlantilaisen Francis Neville Reidin ostettua huvilan.

Villa Rufolo koostuu huvilasta ja pienestä viehättävästä puutarhasta sekä sisäänkäynnin tornista ja suuremmasta tornista, Torre Maggioresta, joka vartioi niin Ravellon Duomoa kellotorneineen kuin Villa Rufoloa puutarhoineen.

30 metriä korkeasta ja kolmikerroksisesta Torre Maggioresta löytyy myös pieni museo ja torniin järjestetään tilauksesta opastettuja kierroksia päivittäin klo 16.30-18.00, linkki varaukseen tässä. 

Sisäänpääsy Villa Rufoloon maksaa 7 € aikuiselta ja 5 €  lapsilta sekä eläkeläisiltä. Huvila ja puutarha ovat avoinna päivittäin klo 9-21 ja Torre Maggioren museo klo 11-16, jonka jälkeen opastetut kierrokset tilauksesta. (hinta- ja aukiolotiedot v. 2018)

Huvilarakennuksesta on avoinna yleisölle muutama huone, joissa kannattaa nostaa katse kauniisti koristeltuun kattoon ja sen näyttäviin Muranon lasivalaisimiin. Silmäniloa tuovat myös vaihtuvat näyttelyt, esimerkiksi vierailumme ajankohtana meneillään oli valokuvanäyttely.

Villa Rufolon paras anti avautuu kuitenkin puutarhasta sekä huvilan ikkunoista, josta näkymät Tyrrheneanmerelle ja alapuutarhaan ovat huikaisevan kauniit!

Nämä ovat juuri ne maisemat, jotka ovat ikuistettuna lukuisiin Amalfin rannikon postikortteihin – ja vielä upeammat ne ovat ihan omin silmin nähtynä! 

Tämän näyn takia kannattaa tehdä ainakin päiväretki viihtyisään Ravelloon ja Villa Rufoloon, jotka ovat Amalfin rannikon todellisia helmiä!  ♥

Vai mitä mieltä olet?

Mukavaa elokuista viikonloppua,

xo Mia