Kymmenen kysymystä MSC Cruises risteilystä

Risteilyt toteutettu yhteistyössä MSC Cruises / Soile Tours / Elämää ja Matkoja matkablogi

Risteilyn hinta uudella MSC Seaview aluksella Aurea-luokassa kiinnosti monia ja viime viikolla kokosin yhteen pakettiin omatoimisen Välimeren risteilyn kustannukset. Vastaavan koosteen Dubaista läheteneestä MSC Fantasia risteilystä Fantastica-luokassa julkaisin viime vuoden alussa.

Tällä viikolla ajattelin vuorostaan koota yhteen muita asioita, joita meiltä on kysytty risteilyjen jälkeen, ja toki kysymyksiä saa lähettää edelleen. 

Onko risteilijällä tekemistä viikoksi, jos ei halua vain lekotella uima-altaalla?

On vaikka kuinka paljon, ja itse asiassa enemmän kuin viikossa ehtii kokeilemaan! Yksistään risteilyhintaan kuuluvaa ohjelmaa on tarjolla aamusta iltaan kuten mm. ohjattuja liikunta- ja tanssiharjoituksia vaikkapa salsan tahtiin, musiikki- ja tanssiesityksiä atriumissa, teemajuhlia ja päivittäinen näyttävä viihdenäytös laivan teatterissa. Näiden lisäksi on kiva käydä kävelemässä / juoksemassa laivan ulkokansien ’radoilla’, ottaa erä koripalloa tai kunnon matsi pingistä. Lisäksi risteilyhintaan kuuluvia uima-ja porealtaita on käytettävissä sekä ulko- että sisätiloissa, ja näissä vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

Risteilyhintaan kuuluvan ohjelman lisäksi on tarjolla lisämaksusta mm. ryhmäliikuntatunteja kuntosalilla, 4D/5D elokuvanäytöksiä (MSC Seaview’illä 5D), videopelejä ja biljardia. Omia ajotaitojaan pääsee testaamaan F1-simulaattorissa, jollainen on usealla MSC Cruisesin aluksella. MSC Seaview’llä voi hakea lisävauhtia myös 105 metriä pitkällä zip line vaijeriliu’ulla, joka on pisin laatuaan merillä ja tarjoaa vauhdin lisäksi upeat näkymät korkeuksista. MSC Seaview’ltä löytyy myös hauska uutuus, interaktiivinen vesiliukumäki, joka yhdistää vauhdikkaan menon ja interaktiivisen ’pelaamisen’. Lisäksi MSC Seaview’llä pääsee kokeilemaan keilaustaitojaan täysimittaisella keilaradalla ja onneaan voi kokeilla lukuisissa arpajaisissa sekä laivan kasinon pelipöytien ääressä, jossa lomakassan voi saada varsin muhkeaan kuntoon. Hemmottelevia hetkiä voi viettää Aurea Span kylpylä- ja kauneushoidoissa, joita suosittelemme lämpimästi!

Onko laivalla tekemistä lapsille ja miten lapset on huomioitu?

MSC Cruisesin risteilyt on hinnoiteltu hyvin lapsiystävällisesti ja laivoilla löytyy mukavasti tekemistä perheen pienimmille. Tarjolla on ohjattua englanninkielistä kerhotoimintaa eri ikäryhmille: Mini Club 3-6 v. / Junior’s Club 7-11 v. / Young Club 12-14 v. / Teens Club 15-17 v. joita ohjaa ammattitaitoinen henkilökunta. Alakouluikäinen kaksikkomme viihtyi todella hyvin MSC Seaview’n Junior’s Clubissa, jossa he pääsivät mm. valmistamaan kokin opastuksella pizzaa ja gnoccheja, kokeilemaan joogaa sekä tietenkin leikkimään ikäistensä kanssa ja kokoamaan LEGOilla, onhan LEGO MSC Cruisesin yhteistyökumppani. Lasten kerhoissa järjestetään myös teemajuhlia,  urheilukisoja ja tehdään omia esityksiä – kaikenlaista kivaa siis!

Mini Clubissa voivat vanhemmat olla (ainakin osittain) mukana, mutta Junior’s Clubista alkaen vanhemmilla ei ole mitään asiaa kerhoon. Parhaiten kerhoista saa ’irti’ jos osaa hitusen englantia, mutta yhtä lailla avoimella mielellä ja elekielellä pärjää kerhossa, sillä ohjaajat ottavat hyvin kaikki lapset mukaan menoon. Lasten-/nuortenkerhoon kirjaannuttaessa täytetään lomake, johon kirjataan mm. vanhempien yhteystiedot ja hyttinumero, kuka/ketkä saavat hakea lapsen, kuvauslupa or not, mahdolliset huomioitavat terveysasiat yms. Lomakkeen täytön jälkeen lapsi saa viivakoodillisen rannekkeen, jolla kirjaannutaan sisään ja ulos kerhosta.

Mutta mitäpä olisi risteily ilman uintia ja lapsille löytyy laivoilta omat altaat, joiden tyyppi vaihtelee aluksittain.  Esimerkiksi MSC Fantasian lastenallas sopii parhaiten taaperoiden polskutteluun ja MSC Seaview’llä on puolestaan monipuolinen Jungle Pool hauskoine vesiliukumäkineen, joka sopii niin taaperoille, uintia harjoitteleville kuin isommille vesipedoille. Meidän uimataitoinen kaksikkomme viihtyi hyvin niin Jungle Poolilla, jossa meno oli lapsekkaan vauhdikasta, kuin täyssyvissä altaissa, joissa oli hyvä sukeltaa ja uida täysiä altaanmittoja. Uimavalvojat seuraavat menoa kaikilla altailla ja puuttuvat tarvittaessa liian vaudikkaaseen menoon ja laidoilta hyppimiseen, hyvä niin.

Uinnin ja kerhoilun lomassa on helppo käydä syömässä laivan buffetravintolassa, jonka monipuolisesta valikoimasta löytyy mukavasti mieleistä syötävää lapsillekin (äiti kiittää tuoretta kasvis- ja hedelmävalikoimaa!). Pääravintolassa on tarjolla lapsille oma menu, mutta halutessaan he saavat toki valita annoksensa aikuistenkin listalta. Ravintoloissa on syöttötuoleja perheen pienimmille, buffetissa näitä oli yleensä sisäänkäyntien läheisyydessä.

Vauvojen / taaperoiden kanssa matkustavien ei tarvitse kaikkea kotoa asti kantaa mukana sillä laivoilla on käytettävissä MSC:n yhteistyökumppani Chiccon leikkivälineitä sekä tarvikkeita kuten tuttipullonlämmittimiä. Matkavarauksen yhteydessä voi pyytää hyttiin lastensängyn ja isommat lapset nukkuvat mukavasti joko vuodesohvassa tai kerrossängyssä, hyttityypistä riippuen. Laivan henkilökunta huomioi hienosti lapset check in vaiheesta lähtien ja lasten kanssa matkustavat voivat kokea itsensä tervetulleiksi risteilylle!

Voiko pieni koirani tulla mukaan risteilylle?

Valitettavasti lemmikit, pienetkään, eivät pääse mukaan MSC risteilylle. Joillakin varustamoilla olen nähnyt mahdollisuuden ottaa koira mukaan laivaan, mutta silloinkin lemmikki matkaa koko risteilyn ajan erillisessä tilassa.  Itse en omaa koiraa siihen tilanteeseen laittaisi, joten koiraystävällistä EU-alueen risteilyä odotellessa.

Tulen helposti merisairaaksi, keinuuko laiva paljon?

Itse tulen helposti merisairaaksi, varsinkin pienemmillä laivoilla, ja tätä samaa asiaa mietin paljon ennen ensimmäistä risteilyä. Kummallakaan MSC:n risteilyllä en ole kuitenkaan tullut lainkaan merisairaaksi, vaikka merenkäynti on ollut ajoittain kovaakin. Tammikuussa Persian- ja Omaninlahdilla oli hyvä merisää lukuunottamatta yhtä yötä, joka meni heitteisissä merkeissä palatessamme Qatarista Arabiemiraatteihin.

Lokakuussa Välimerelle lähtiessä saa puolestaan varautua siihen, että kelit voi olla ihan mitä tahansa ja se on tuurista kiinni, mitä kohdalle osuu. Meillä oli onneksi enimmäkseen mukavan kesäistä säätä, mutta saimme myös kokea kovaa merenkäyntiä ukkosrintaman ’ajaessa’ perässä. Kovasta aallokosta huolimatta alus eteni kuitenkin mahtavan tasaisesti ja risteilijän vakaajat osoittivat hyvin toimivuutensa, enkä kärsinyt lainkaan matkapahoinvoinnista.

Meren tyrskytessä ei mennä kuitenkaan täysin ilman keinuntaa, vakaajienkaan kanssa, mutta silloinkin meno on rauhallista verrattuna siihen, mitä merimatka Itämerellä tai Pohjanlahdella voi olla. Jos kuitenkin tulet hyvin helposti merisairaaksi laivalla, kannattaa varata mukaan matkapahoinvointilääkettä, ihan kaiken varalle. Apteekista on saatavilla matkapahoinvointilääkettä sekä reseptivapaasti että lääkärin reseptillä ja erityisesti reseptillä saatavaa Scopoderm matkapahoinvointilaastaria on moni suositellut. Tähän kannattaa hakea resepti, jos on taipumusta voimakkaaseen pahoinvointiin, sillä se on paitsi tehokas myös helppo käyttää vaikutusajan ollessa kolmisen vuorokautta. Jos lääke on unohtunut ottaa mukaan matkaan, on risteilijällä yleensä saatavilla matkapahoinvointilääkettä.

Tavallisessa tuulessa ja aallokossa et edes huomaa olevasi vesillä, niin tasaista meno on!

Tuleeko muita kuluja risteilyhinnan lisäksi?

MSC Cruisesilla risteilyhinta sisältää kaikissa hyttiluokissa täysihoidon eli kaikki ateriat buffetissa ja pääravintolassa sekä vähintään vesi/mehu/kahvi/tee automaatista ruokailujen yhteydessä, hyttiluokasta riippuen. Muut juomat maksetaan erikseen, jos ei ole ostanut tai saanut kaupanpäälle juomapakettia matkavarauksen yhteydessä. Aurea-luokassa all inclusive juomapaketti kuuluu hintaan.

Risteilyhinnan lisäksi veloitetaan palvelumaksu, joka on Välimeren risteilyllä 10 euroa aikuiselta ja 5 euroa lapselta (2-11 v.) risteilypäivää kohden. Palvelumaksun voi maksaa ennakkoon tai risteilyn päätteeksi hyttilaskulla. Tämän lisäksi laivalla ei sitten muita pakollisia kuluja tulekaan, mutta totta kai kannattaa varata jonkin verran rahaa myös päiväretkiin risteilysatamissa ja mahdollisiin ostoksiin.

Kannattaako ostaa juomapaketti?

Tämä on vähän makuasia, ja kannattaakin miettiä omia tottumuksiaan ja sitä minkälaisia juomia haluat ruuan kanssa nauttia ja mitä muuta päivän aikana tarvitsee? Riittääkö Sinulle ruokailun yhteydessä hintaan kuuluvat vesi /mehu / kahvi / tee automaatista vai kaipaatko esim. viiniä tai olutta ruuan kanssa? Nautitko kahvisi mieluummin vastavalmistettuna espressona ja kupillisen italialaista jäätelöä auringon paahtaessa? Entä onko automaattimehu mieleen vai kaipaatko tuorepuristettua tai nektaria? Tai kuluuko päivän aikana useampi litra (pullo)vettä, jota tarvitaan mukaan myös päivän kierrokselle risteilysatamassa? Entä kruunaisiko iltasi lasillinen kuohuvaa tai maistuva drinkki, joita on saatavina sekä alkoholittomina että alkoholillisina. Rivien välistä saatatkin jo lukea mielipiteeni?

Juomia voi totta kai ostaa laivalla myös yksittäin, jolloin hintaan lisätään 15 % palvelumaksu. Juomapaketti on mahdollista ostaa myös risteilyn aikana, jos tämä on jäänyt hankkimatta matkavarauksen yhteydessä. Omia alkoholijuomia ei saa tuoda laivalle ja jos on tullut ostettua vaikkapa viinipullollinen päivän risteilysatamasta, kerätään se laivan turvatarkastuksessa talteen odottamaan viimeistä risteilypäivää.

Voiko laivalla tehdä ostoksia, tarvitsenko käteistä?

Laivalla ei käytetä käteistä lainkaan ja kaikki ostokset maksetaan hyttikortilla tai kätevällä MSC-rannekkeella, joka kuuluu Aurea-luokassa hintaan. Rannekkeen voi ostaa myös MSC Shopista 5 eurolla ja tämä toimii hyttikortin tavoin paitsi maksamiseen myös avaimena hyttiin.

Laivalle tultaessa hyttikortti aktivoidaan joko automaatilla tai infotiskillä. Hyttitilille tehdään katevaraus hyttikortin aktivoinnin yhteydessä (Välimeren risteilyllä 200 euroa), joko luottokortilla tai käteisellä, josta kuitataan mahdolliset ostot sekä palvelumaksut. Risteilyn päätteeksi käyttämättä jäneet varat palautetaan joko luottokortille 14 vuorokauden kuluessa tai ylijäänyt käteinen loppulaskun selvityksen yhteydessä infotiskillä. Hyttilaskun koonti toimitetaan hyttiin viimeisenä risteilyiltana ja saldon kertymistä voi seurata myös käteävästä MSC for Me sovelluksesta. Euroopasta ja Arabiemiraateista lähtevillä risteilyillä valuuttana on euro ja Karibialla Yhdysvaltain dollari.

Ostosmahdollisuudet vaihtelevat jonkin verran laivoittain ja esimerkiksi MSC Fantasialla ja MSC Seaview’illä on tarjolla mm. merkkilaukkuja ja -vaatteita, hajuvesiä, koruja, makeisia, leluja ja matkatarvikkeita. Myymälät eivät ole samaa kokoluokkaa kuin Itämeren laivoilla, mutta laatu korvaa määrän ja kaikenlaisia ihania houkutuksia on matkoilta tarttunut mukaan, kuten koruja ja merkkilaukku kummaltakin reissulta. MSC Shopissa on tarjolla vuorostaan kaikenlaista MSC aiheista tavaraa, joista suosittelen kotiintuomiseksi MSC:lle suunniteltua ihanaa huonetuoksua, jota on saatavana myös eau de toilettena.

Onko laivalla ruuhkia, kun matkustajia on niin paljon?

On ja ei. Ruuhkia syntyy eniten laivan saapuessa kohdesatamaan, jolloin useimmilla on kiire maihin ja sama tilanne on buffetin uuden kattauksen avaamisen aikaan. Näiltä välttyy kuitenkin helposti ajoittamalla omat menot hitusen myöhempään, puoli tuntia – tunti tekee jo ihmeitä eikä ruuhkat enää vaivaa.

Ulkoaltaat ja aurinkotuolit keräävät myös runsaasti väkeä ja erityisesti meripäivänä ovat rauhallisemmat Aurea span tai Yacht clubin aurinkokannet kullanarvoiset omaa tilaa ja rauhaa rakastavalle. Muutoin ei laivalla liiemmin huomaa suurta ihmismäärää ja varsinkin MSC Seaview on siitä kiva alus, että rauhallisia ulkotiloja löytyy ympäri laivaa.

Minkä ikäisiä risteilymatkustajat ovat ja mistä päin maailmaa he tulevat?

Molemmilla MSC risteilyillä, joilla olemme olleet, on matkustajien ikäskaala ollut vauvasta vaariin, eikä mikään ikäryhmä ole noussut ylitse muiden. Dubaista lähteneellä risteilyllä oli matkustajia Pohjois-Amerikasta, Kiinasta, Japanista, Lähi-Idän maista sekä jonkin verran myös Euroopasta, kuten  Saksasta ja Ranskasta sekä muutamia skandinaaveja meidän lisäksi. Välimeren risteilyllä oltiin enemmän paikallisten kesälomatunnelmissa ja valtaosa matkustajista oli espanjalaisia, ranskalaisia ja italialaisia maustettuna muutamalla britillä, saksalaisilla ja tietenkin kiinalaisilla. Suomalaisia tapasimme vain muutaman, samoin kuin muita skandinaaveja.

Minkälaisia vaatteita tarvitaan, onko iltapuku pakollinen?

Normaalit siistit vaatteet riittää ja jos iltapuku ei ole oma juttu, ei sekään ole pakollinen. Viikon aikana on muutama ns. gaalailta, jolloin voi pukea parasta ylle, mutta yhtälailla voi jättää tämän väliin ja ruokailla buffetissa. Gaalaillan lisäksi on muutamia teemailtoja, kuten valkoinen ilta, ja silloin voi halutessaan heittäytyä juttuun mukaan, mutta mikään pakko ei ole. Eli ihan niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.

Mukaan kannattaakin siis pakata paikallisiin sääoloihin sopivaa vaatetta, uima-asu ja illaksi jotain siistimpää; juhlavampaa tai smart casual sen mukaan, mikä itselle tuntuu sopivalta. Iltavaatteina miehillä esim. pike-paidat ja chinokset käyvät moneen ja naisilla pikkumusta tai maksimekko tilanteen mukaan asustettuna.

Toivottavasti näistä vastauksista oli apua Teille, jotka harkitsette ensimmäistä risteilyänne ja ilman muuta saa lähettää kysymyksiä jatkossakin.

Oli se haaveiden risteily sitten pienemmän budjetin matka tai juhlavampi risteily kaikilla mausteilla, kannattaa se haave toteuttaa – ainakin kerran elämässä!

– Buon viaggio, xo Mia-

 

Risteilyt toteutettu yhteistyössä MSC Cruises / Soile Tours / Elämää ja Matkoja matkablogi

Recommended Articles

2 Comments

  1. Hei.Palasimme juuri elämämme ekalta Välimeren risteilyltä ja laivana oli MSC Seaview.Reilu puoli vuotta sitten matkaa etsiessä törmäsin tähän blogiisi ja innostuin valtavasti.Sainkin risteilykeskukselta hyvän tarjouksen lokakuun lopulle ja loppupeleissä poreammeellinen Aurea-luokan hytti vaihtui vielä astetta parempaan Yacht club-hyttiin pienen hintaeron takia.Reitti oli hieman vaihtunut,eli Barcelona-Ajaccio-Genova-La Spezia-Civitaveccia-Cannes-Palma de Mallorca,eli laivapäivää ei ollut(jos ei halunnut viettää sellaista)Meille se tuli luonnostaan Cannesissa,koska ainoa sadepäivä sattui siihen ja ei innostanut lähteä maihin pienillä keikkuvilla yhteysaluksilla!Muissa satamissa pääsikin suoraan astumaan maihin.Turvatarkastukset olivat tiukat joka kerta mennen-tullen,hyvä niin.Olimme todella tyytyväisiä laivaan,ruokaan ja palveluun kaikenkaikkiaan.Ja Yacht Club toi lisää pientä extraa..Eniten huolta aiheutti lähtöpäivän molemmin puolin sattuneet Barcelonan suuret mellakat,huonosti nukutun yön jälkeen pääsimme kuitenkin onnellisesti laivaan.Kiitos vielä hyvistä vinkeistäsi risteilyn osalta ja mukavia matkoja jatkossakin.

    1. Voi miten ihanaa kuulla, että Teillä oli onnistunut ensimmäinen Välimeren risteily MSC Seaview’llä, mekin tykkäsimme aluksesta kovasti ja mielellään menisimme vaikka toistekin! Yacht Club hytti omine rauhallisine alueineen ja lisäpalveluineen oli takuulla aivan ihana lisä muutenkin mukavaan matkaan ja mahtavaa, että saitte tämän hytin vain pienellä lisähinnalla! Uusi reittikin kuulostaa hyvältä, näistä mm. Ajaccio on sellainen, johon ei tule muuten niin helposti lähtettyä, Palma on mukavan eläväinen kaupunki ja Genova, La Spezia sekä Civitavecchia ovat taas pala aina ihanaa Italiaa. Cannesin kohdalla ette paljoa menettäneet, sillä se kaupunki itsessään ei mielestäni kovin paljoa tarjoa ja Rivieran viehätys löytyy enemmänkin niistä pienistä kylistä, joihin kannattaa mennä ajan kanssa. Kiikkerän venematkan sijaan olikin varmasti aivan ihana nauttia laivan antimista!

      Lämmin kiitos Pirjo kommentistasi – oli aivan ihana kuulla onnistuneesta matkastanne ja mukavaa, että voin olla apuna matkaa suunnitellessa. Upeita tulevia matkoja Teillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *