Neljä vuotta Elämää ja Matkoja – Mitä blogissa luetaan?

Tänään tulee kuluneeksi neljä vuotta ensimmäisestä Elämää ja Matkoja blogin kirjoituksesta Rantapallossa, enkä olisi silloin ensikertaa julkaise-nappia klikatessani uskonut, mitä kaikkea tämä tuo tullessaan. Olen aiemminkin kertonut siitä, että aloitin blogin omana ’salaisena’ projektina, vähän niin kuin koemielessä, mutta pian tästä tuli rakas harrastus ja arjen henkireikä. Nälkä kasvoi syödessä ja palava halu oppia sai sukeltamaan yhä syvemmälle blogimaailman saloihin. Neljän vuoden aikana olenkin saanut oppia todella paljon ja tästä on kiittäminen upeita blogikollegoita niin matkabloggaajien kuin 40+ blogien yhteisöissä, joissa jaetaan omaa osaamista ja annetaan vinkkejä bloggaamiseen. Vaikka nämä vuodet ovat tuoneet paljon kokemusta, en voi silti sanoa olevani konkari, sillä alati muuttuva blogimaailma tuo aina jotain uutta opittavaa ja aina voi myös tehdä asiat paremmin.

Näiden vuosien aikana on ollut todella hienoa seurata lukijamäärien tasaista kasvua, enkä olisi tätä aloittaessa uskonut, että neljän vuoden päästä blogin sivuja lehteillään kuukausittain 11 000 -17 000 kertaa ja että yksittäisiä eli ns. uniikkeja lukijoita on kuukaudessa 7000 – 10 000+.  Matkablogien maailmassa hyväksi lukijamääräksi kun katsotaan 4000 yksittäistä lukijaa kuukaudessa. En olisi myöskään neljä vuotta sitten uskonut, että arjen henkireiäksi tarkoitettu harrastus poikisi valtaisan määrän ihan mielettömän hienoja kutsuja, yhteydenottoja ja yhteistyötarjouksia. Olen todella kiitollinen ja otettu jokaisesta näistä – KIITOS!Neljäs blogivuosi ei ole ollut kuitenkaan pelkkää juhlaa ja kuluneen vuoden aikana blogin lopettaminen on käynyt mielessä useamman kerran. Olen monet kerrat miettinyt, onko tässä tuntien ilmaisessa työssä mitään järkeä, kun aika ja energia ei tahdo aina riittää arjen pyöritykseenkään. Olen myös miettinyt sitä, haluanko enää ottaa vastaan anonyymien haistatteluviestejä ja pitääkö vain sietää tehdyn tekstin ja jopa nimen ’nyysimistä’ toisten käyttöön, tällaisestakin kun olen saanut vakilukijoilta vinkkiä, kiitos. Kirjoitusvire on ollut koetuksella myös läheisen kuoleman vuoksi ja sen takia ajatukset ovat olleet enemmän Elämässä kuin Matkoissa. Eli ei tämä neljäs vuosi ole pelkkää ruusuilla tanssimista, poreita ja skumppalasien kilinää ollut.

Kaikesta huolimatta blogin kirjoitus on kuitenkin jatkunut ja suurimpana motivaattorina tähän ovat olleet Teidän lukijoiden sydäntä lämmittävät kommentit ja viestit, joissa olette kertoneet, miten blogi on inspiroinut ja rohkaissut lähtemään matkaan ja miten olen voinut olla avuksi niin matkaa suunnitellessa kuin itse matkalla, joskus jopa kiperissä tilanteissa. Tämän kaiken ovat vielä kruunanneet viestit, joissa olette kertoneet matkakuulumisia kuvien ja videoiden kera. ISO KIITOS Teille jokaiselle – nämä viestit ja kommentit ovat palauttaneet mieleen sen, miksi aloitin blogin kirjoittamisen.

Ketkä blogia lukevat?

Neljäntenä blogivuotena Teitä lukijoita on 18,78 % enemmän kuin kolmantena vuotena ja sivukatselujen määrä on kasvanut 17,11 %. Blogiliikenteestä 90 % tulee joko suoraan blogin verkko-osoitteeseen tai Google-hakujen kautta ja sosiaalisen median kanavista Facebook on ylivoimaisesti tärkein. Blogin sivua luetaan nyt keskimäärin 3 minuuttia ja 51 sekuntia.

Teistä lukijoista oli naisia 73,2 % (72,8 %) ja miehiä 26,8 % (27,2 %) ja Teitä on mukavasti kaikissa ikäryhmissä. (suluissa 3. vuoden lukemat):

  • 18-24 vuotiaita 9,97 %    (13,17 %)
  • 25-34 vuotiaita 31,73 %  (29,86 %)
  • 35-44 vuotiaita 23,36 % (24,50 %)
  • 45-54 vuotiaita 15,79      (15,76 %)
  • 55-64 vuotiaita 11,11 %   (10,35 %)
  • 65+     vuotiaita  8,04 %   (6,36 %)

Kuluneen vuoden aikana lukijoita on saapunut blogiin 121 maasta, joista viiden kärkeä pitävät:

  • Suomi 89,37 %
  • Arabiemiraatit 2,85 %
  • Italia 1,59 %
  • Yhdysvallat 0,94 %
  • Portugali 0,67 %

Mitä blogissa luetaan?

Vuosipäivän aikoihin olen tavannut aina tehdä myös katsauksen blogin luetuimpiin kirjoituksiin, eikä tästä tehdä poikkeusta tänäkään vuonna, koska onhan näitä hauska itsekin seurata. Poimin Google Analyticsistä neljännen blogivuoden luetuimmat, jossa huomioidaan kaikki blogissa neljän vuoden aikana julkaistut jutut ja toiseen listaan poimin vielä vuonna 2018 julkaistujen kirjoitusten viisi luetuinta. Kunkin kirjoituksen pääset lukemaan linkkien kautta.

Elämää ja Matkoja -blogin luetuimmat kirjoitukset huhtikuu 2018 – huhtikuu 2019

Tämän listan voisin melkeinpä kopioida kolmannen vuoden katsauksesta, sillä yhdeksän kirjoitusta kymmenestä oli mukana myös viime vuoden kymmenen luetuimman jutun joukossa. Neljän kärki on täsmälleen sama kuin vuosi sitten ja viidennestä sijasta eteenpäin ovat muutamat vaihtaneet paikkaa.

1  Käytännön tietoa Arabiemiraatteihin matkaavalle

Tämä kirjoitus on kiinnostanut julkaisustaan lähtien ja ensimmäisenä blogivuonna kirjoitus ehti 12. sijalle, toisena vuotena se oli toisella sijalla ja kolmantena blogivuotena luetuin. Eikä tähän tehnyt poikkeusta neljäskään blogivuosi ja kirjoitus on edelleen selkeästi luetuin. Käytännöntiedolle on siis todellakin tilausta ja tänäkin vuonna olen saanut paljon kysymyksiä aiheeseen liittyen.

2  Tiesitkö tämän lääkkeiden maahantuonnista Arabiemiirikuntiin?

Tämä kirjoitus oli ensimmäisen blogivuoden luetuimpien kolmantena, toisen vuoden ykkösenä ja kolmannen vuoden kakkosena kuten myös neljäntenä vuotena. Ajatus tästä kirjoituksesta syntyi ensimmäistä Arabiemiraattien matkaa suunnitellessa, kun lääkkeiden UAEn maahantuonnista varoiteltiin vuolaasti värikkäiden kauhutarinoiden kera, mutta ohjeistusta aiheesta ei tuntunut löytyvän mistään. Lähdin selvittelemään asiaa useiden viranomaistahojen kanssa ja sen pohjalta kokosin ohjeet yhteen pakettiin. Aihe kiinnostaa edelleen ja tähän kirjoitukseen on tullut todella paljon kysymyksiä ja kiitosta. Kirjoitusta on myös päivitetty viimeksi tänä vuonna.

Arabialainen maustekakku

Enpä olisi uskonut minkälainen hitti arabialaisen maustekakun reseptistä blogissa tuleekaan, mutta siihen on lopulta yksinkertainen syy: Tämä abu dhabilaiselta nuorelta mieheltä 90-luvulla saamani resepti on vaan niin hyvä, ettei mausteista herkkua voi vastustaa. Kokeile ihmeessä reseptiä, jos et ole sitä vielä tehnyt! Kolmantena blogivuotena arabialaisen maustekakun resepti oli luetuimpien sijalla kolme kuten myös nyt neljäntenä vuotena.

Minkälaista on autoilu ja autonvuokraus Italiassa?

Tämän kirjoituksen julkaisin toisena blogivuotena ja kaksivuotissynttäreillä se oli vasta vaatimattomalla 47. sijalla. Kolmantena vuotena kirjoitus kiilasi neljänneksi luetuimmaksi ja tätä paikkaa se pitää nyt myös neljännen vuoden täyttyessä. Meille Italian tiet ja liikkennekulttuuri ovat tulleet hyvin tutuiksi sitten vuoden 1994 ensikohtaamisen, jolloin tämä kaunis maa vei sydämen. Sen jälkeen Italia onkin kutsunut luokseen säännöllisesti ja matkoja niihin maisemiin on kertynyt kaksinumeroinen määrä. Aina ei ole kommelluksittakaan road tripeiltä selvitty; on ajettu harhaan vuoren kärrypolulle, on juututtu monumentaaliseen ruuhkaan lennon lähtöajan lähestyessä ja on ajettu senttipelillä puun ja kiven välistä, näin muutaman mainitakseni. Mutta aina on tilanteista selvitty. Italiassa ajamista ei siis tarvitse pelätä ja liikennekulttuuri on todellakin mainettaan parempi. Ei kun rohkeasti vaan tämän kauniin maan maisemia ja ihania pikkukyliä tutkimaan!

Kreikkalaiset lihapullat 

Tuntuu todella hassulta, että meidän arkiruuan resepti on löytänyt jälleen paikkansa blogin kymmenen luetuimman listalta. Viime vuonna resepti oli sijalla kymmenen ja vuotta aiemmin sijalla 22, eikä siitä mihinkään pääse, että hyviä nämä ovat.

Vieraisilla Peppi Pitkätossun luona – Kneippbyn Gotlanti 

Ensimmäisenä blogivuotena matkustimme kesälomalle Gotlantiin, jossa kävimme kylässä myös Peppi Pitkätossun luona Kneippbyssä. Peppi oli yksi lapsuuteni suosikkisarjoista ja oli todella kiva käydä visiitillä siinä ihan aidossa alkuperäisessa Villa Villekullassa eli Huvikummussa. Ensimmäisenä blogivuotena tämä kirjoitus ei mahtunut vielä kärkijoukkoon, toisena vuotena se nousi kymmenennelle sijalle ja kolmantena vuotena sijalle kahdeksan. Nyt neljäntenä blogivuotena tämä on kirinyt jo sijalle kuusi ja alkuvuoden blogiliikenteestä päätellen Gotlanti kiinnostaa yhä, eikä suotta, sillä se on todella monipuolinen ja kaunis saari, vaikka vähän pidemmällekin kesälomareissulle.

Kauniiden rantojen Sardinia

Sardinian rannat ovat Euroopan kauneimpia, enkä useammankaan reissun jälkeen lakkaa kehumasta tätä rantaparatiisia. Sardinia ei ole suotta myös italialaisten suosikki, sillä se tarjoaa niin pittoreskejä pikkukaupunkeja, kaunista luontoa, hyvää ruokaa kuin upeaakin upeampia rantoja ja pieniä rantapoukamia, joista voi löytää myös sen ihan oman rauhallisen sopen. Sardinia on aivan ihanteellinen myös vuokra-autolla kiertelyyn, sillä tiet ova pääosin hyväkuntoisia. Ensimmäisenä blogivuotena tämä kirjoitus sijoittui jaetulle kymmenennelle sijalle, toisena vuotena seitsemännelle sijalle, kolmantena vuotena viidennelle sijalle ja tänä vuonna sijoituksena on jälleen seitsemäs sija.

Miten hoitui lääkkeiden maahantuonti Arabiemiirikuntiin?

Tämä kirjoitus ei ollut viime vuonna vielä kärkikymmenikössä, mutta sen tuntumassa se on kuitenkin ollut julkaisustaan lähtien. Kirjoitus on tavallaan jatko-osa toista sijaa pitävälle Tiesitkö tämän lääkkeiden maahantuonnista Arabiemiirikuntiin? -kirjoitukselle ja kertoo siitä, miten maahantuontiluvan hakemusprosessimme lopulta eteni, vai etenikö lainkaan. Alkuvuodesta saimme blogin lukijalta aivan tuoreita kokemuksia lupaprosessista, joka on luettavissa kirjoituksen kommenteissa. Lämmin kiitos Sinulle, että jaoit tuoreimmat kokemukset muillekin hyödyksi!

Perheloma Pariisiin ja Disneylandiin – osa 1: Disneyland

Ei siitä mihinkään pääse, että Pariisi ja Disneyland on vaan lyömätön kombo, eikä siis mikään ihme, että matkat Disneylandiin jaksavat kiinnostaa vuodesta toiseen. Ensimmäisen blogivuoden täyttyessä kokemuksemme Disneyland Pariisista oli sijalla seitsemän, toisen vuoden täyttyessä sijalla kahdeksan, kolmantena vuonna sijalla yhdeksän, kuten myös nyt neljännen vuoden täyttyessä. Disneyland sopii mainiosti niin pienille kuin isommille Disney-faneille, ja teemapuistossa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että suosittelen varaamaan tähän vähintään kaksi päivää. Yöpyminen Disneylandin hotellissa tuo vielä ripauksen lisätaikaa visiittiin ja päivän kruunaa upea ilotulitus!

10 Miten liikkua Ras al Khaimahissa ja Dubaissa?

Tämänkin kirjoituksen vankkumaton suosio kärkikymmenikössä kertoo sen, että käytännön asioista halutaan ottaa selvää ennen matkaa ja usein tietoa on tarvittu myös ’paikanpäällä’. Tietopaketti kiri ensimmäisenä blogivuotena vauhdilla kymmenen kärkeen, toisena vuotena sijoitus oli viides, kolmantena vuotena seitsemäs ja nyt se on sijalla kymmenen.

Elämää ja Matkoja -blogin vuonna 2018 julkaistujen kirjoitusten viisi luetuinta

1  Tivoli Gardens Kööpenhamina

Maaliskuussa 2018 matkasimme Kööpenhaminaan ja kävimme Tivoli Gardensin kevätkauden avajaisissa. Vaikka maaliskuinen sää oli vielä kolea, ei se mukavaa Tivoli-päivää haitannut, emmekä lopulta meinanneet malttaa lähteä täältä kauniisti toteutetulta puistoalueelta. Tivoli Gardens on paljon muutakin kuin huvipuistolaitteet ja varsinkin lämpimämpään vuodenaikaan tämä hieno puutarhamainen puisto on ihan ehdoton koko perheen käyntikohde Kööpenhaminassa. Tämä kirjoitus on neljännen blogivuoden luetuimpien listalla sijalla 15 ja jos alkuvuoden lukuvauhti jatkuu, uskon tämän olevan viidennen vuoden täyttyessä kymmenen luetuimman joukossa. Vuonna 2018 julkaistuista tämä on kirkaasti ykkössijalla.

2  Terveiset Kööpenhaminasta – Paljonko maksoi viikonloppumatka?

Tivoli Gardensin lisäksi myös Kööpenhaminan hintataso kiinnostaa ja tähän kirjoitukseen olen koonnut yhteen perhematkan kokonaiskulut. Lennot saimme todella halvalla Finnairin tarjouksesta, mutta käyvän hotellin löytäminen siedettävään hintaan oli sitten hieman työläämpi juttu. Mutta sen vaivan arvoinen Kööpenhamina oli ja itse asiassa siellä pitäisi käydä paljon useamminkin, sillä niin viihtyisän rento hyvän fiiliksen kaupunki se on!

3  Paljonko maksoi MSC Cruisesin omatoiminen risteily Dubaista?

Olen saanut paljon kysymyksiä omatoimisen risteilyn hintatasosta ja tammikuussa 2018 tein koosteen unohtumattomasta Persian- ja Omaninlahtien risteilystä MSC Fantasialla. Tämän jälkeen olemme risteilleet myös Välimerellä lokakuussa 2018 upouudella MSC Seaview aluksella ja tästäkin risteilystä olen tehnyt vastaavan kulukoosteen.  Kirjoitukset risteilyistä MSC Cruisesilla ovat todella hyvässä nosteessa ja vaikuttaa siltä, että risteilykuume on iskenyt muihinkin kuin meihin!

4  Paljonko maksoi Amalfin rannikon omatoiminen kiertomatka?

Heinäkuussa 2018 teimme viikon omatoimisen road tripin kuvankauniille Amalfin rannikolle ja tällaisen matkan hintataso on kerännyt jo kiitettävän määrän lukukertoja. Valmiita opastettuna matkoja ei Amalfin rannikolle ole liiemmin tarjolla, joten omatoiminen matka on melkeinpä ainut vaihtoehto. Eikä se mikään huono vaihtoehto olekaan, sillä omatoiminen matka tarjoaa mahdollisuuden kokea postikorttimaisemat juuri sellaisena kokonaisuutena kuin itse haluat. Amalfin rannikko on tunnettu korkeasta hintatasostaan, etenkin korkeasesongin aikaan, mutta kyllä siellä ihan siedettävälläkin budjetilla pärjää. Parhaiten Amalfin rannikon kokee majoittumalla johonkin näistä pienistä kaupungeista pikaisen päiväretken sijaan.

5  Tickplex Plus paljastaa matkakumppanin, jota et haluaisi tavata

Vuonna 2018 julkaistuista kirjoituksista viidettä sijaa pitää yhteistyönä toteutettu Tickplex Plus testaus, jolla voidaan selvittää borrelioosin lisäksi myös punkkien levittämät oheistartunnat, joille ei ole ollut luotettavaa testausmenetelmää aiemmin. Tickplex Plus testi on kehitetty Jyväskylän Yliopistossa ja mm. Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) on ollut rahoittamassa tätä uraauurtavaa ja todellakin tervetullutta testausmenetelmää. Yhteistyönä toteutettu Tickplex Plus testi paljasti borrelioosia sairastaneelta myös babesiatartunnan, jota ei ole Suomessa liiemmin ennen tavattu, yksinkertaisesti siitä syystä ettei käytettävissä ole ollut kunnollista testiä. Nyt kun on kunnon testausmenetelmä, olisi toivottavaa, että (kroonistuneita) punkkisairauksia alettaisiin viimein myös hoitamaan kunnolla, tästä aiheesta minulla olisi paljonkin sanottavaa. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että lukijat ovat löytäneet kirjoituksen Tickplex Plus testauksesta ja jokainen, joka saa tästä avun, on iso askel eteenpäin.

Tältä siis näyttävät luetuimpien listat neljännen vuoden täyttyessä, mutta mitä viides vuosi tuo tullessaan, on vielä melko avoinna. Ainakin Ranskan matkaa on luvassa kesälomalla ja sen reissun valmistelut ovat kotimaan junalippuja ja kohteen vuokra-autoa vaille valmiit. Ennen tätä olisi kuitenkin tarkoitus kirjoittaa valmiiksi myös jutut Välimeren risteilyn kohdesatamista, joka on jäänyt toistaiseksi arjen kiireen jalkoihin. Paljon on muutenkin reissuideoita hautumassa, mutta aika näyttää mihin suuntaan tie vie, niin blogin, elämän kuin matkojen suhteen. Lämmin kiitos kaikille lukijoille ja yhteistyökumppaneille näistä neljästä vuodesta!

 

Kuvat Pixabay: Dani Géza (kansikuva), Ralf Kunze, TanteTati,  Peter Dargatz, Kolibri5, Albrecht Fietz, Adina Voicu,

 

 

Recommended Articles

4 Comments

  1. Oikein paljon onnea 4 vuotiaalle blogillesi!

    1. Kiitos Outi, että olet mukana blogin matkassa! 💛

  2. Paljon onnea 4-vuotiaalle blogillesi 🧡
    On hienoa, että tuot esiin myös kirjoittamisen ja julkaisemisen raadollisuuden. Minä hyppäsin mukaan tuossa vuosi sitten kunnolla, kun aloitin kirjoittamaan omaani ja imen vielä oppia kaikesta niin hyvistä kuin huonoista kokemuksista. Blogisi ja kirjoituksesi on vaan niin hyviä, etten yhtään ihmettele tuota hienoa ja hurjaa lukijamäärääsi.

    1. Lämmin kiitos Piyya! 💛 Paljon aikaa tämän tekeminen vie, mutta paljon se myös antaa. Ja mikä parasta, tässä tulee tutuksi ihmiset, jotka jakavat saman palon kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja matkustamiseen. Todella hienoa, että myös Sinä olet aloittanut oman blogin, joka kuljettaa hienoille virtuaalimatkoille upeisiin maisemiin! 😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *