Prahassa on tarjolla laaja kattaus museoita, jotka sopivat mainiosti myös lasten kanssa matkustaville. Yksi kiinnostavimmista on Tšekin suurin museo, Prahan Teknillinen museo Národní technické muzeum v Praze (NTM), jossa on mittava kokoelma Tšekin tekniikan historiaa. Teknillisessä museossa käydäkseen ei tarvitse olla tekniikkafriikki, sillä esineistö ja tietokatsaukset kuljettavat mielenkiintoiselle aikamatkalle asiaan vähemmänkin vihkiytyneen. Myös itse museon historia pitää sisällään värikkäitä vaiheita aina Böömin ja Määrin ajasta neuvostohallintoon ja verettömän samettivallankumouksen jälkeiseen nykyaikaan.
Prahan Teknillinen museo | Historia
Prahan Teknillinen museo perustettiin vuonna 1908 ja ensimmäinen julkinen näyttely avattiin 28.9.1910 Prahan linnan vieressä sijaitsevassa Schwarzenberin palatsissa. Kokoelmien juuret juontavat kuitenkin aina 1700-luvulle saakka teknillisen ammattikorkeakoulun aikaan. Vuonna 1938 museolle alettiin rakentamaan uusia tiloja Letnáan ja arkkitehtikilpailun voitti Milan Babuškan suunnitelma. Museorakennus valmistui vuonna 1941 maan ollessa yhä Böömin ja Määrin protektoraatin hallinnassa.
Kokoelmia ei kuitenkaan päästy siirtämään vastavalmistuneeseen museorakennukseen, koska Postiministeriö takavarikoi rakennuksen omiin tarkoituksiinsa. Teknillisen museon kokoelmat oli silti siirrettävä Schwarzenbergin palatsista ja ne vietiin väliaikaisesti Karlínin Invalidovnaan, jossa voitiin järjestää pienimuotoisia näyttelyitä. Vuonna 1944 kaikki museotoiminta päätettiin lopettaa siellä.
Vuonna 1945 saatiin Letnáan rakennetut tilat palautettua museolle ja vuonna 1948 voitiin avata ensimmäiset näyttelyt yleisölle. Kuluneet kolme vuotta olivat tapahtumarikkaita paitsi museolle myös Tšekkoslovakian valtiolle, joka siirtyi natsihallinnon alta neuvostoaikaan kommunistien kaapattua vallan 1948. Museorakennuksesta vähintään kolmannes palvelikin muita tarkoituksia vielä seuraavat 45 vuotta.
Vuonna 1990 hallitus palautti rakennuksen kokonaan museon käyttöön kommunistivallan kaaduttua vuoden 1989 samettivallankumouksessa. Suuremmat alkuperäisen suunnitelman mukaiset näyttelytilat mahdollistivat nyt useampien näyttelyiden avaamisen. Teknillisessä museossa avattiin mm. tietoliikennenäyttely ja yleisölle tarjottiin useita vaihtuvia näyttelyitä. Vuonna 1995 avattiin kolme uutta näyttelyä, mm. teollisen muotoilun näyttely, joka esitteli tšekkilästen moottoripyörien varhaisvaiheita ja vuonna 2001 avattiin Rautatiemuseo. Vuonna 2002 Eurooppaa koettelivat tulvat ja osansa tästä sai myös Praha. Museon Invalidovná Karlínissa sijaitsevien arkistojen kokoelmista vaurioitui noin 200 kuutiometriä. Vahingoittuneiden asiakirjojen kuivatus ja entisöintityöt jatkuivat vuoteen 2013 saakka.
Vuonna 2003 Teknillisen museon rakennus päätettiin palauttaa alkuperäiseen arkkitehti Milan Babuškan suunnittelemaan asuun. Tämän vuoksi museo oli kokonaan suljettuna v. 2006 – 2011. Useammassa vaiheessa toteutetun peruskorjauksen toinen vaihe valmistui vuonna 2011, jonka jälkeen päästiin avaamaan viisi ensimmäistä näyttelyä; kuljetus, arkkitehtuuri ja rakentaminen, tähtitiede, painatus ja valokuvaustekniikka. Peruskorjaus saatiin päätökseen lokakuussa 2013 ja nykyään Prahan Teknillisessä museossa on nähtävillä 14 pysyvää näyttelyä.
Prahan Teknillinen museo | Mittava kokoelma 14 pysyvässä näyttelyssä
Museon hallussa on tänä päivänä todella mittava kokoelma Tšekin tekniikan historiaa, mutta näistä on esillä kuitenkin vain noin 15 prosenttia. Kuulostaa vähäiseltä, mutta todellisuudessa tässä on valtava määrä katseltavaa ja kierreltävää useaksi tunniksi. Täytyy myöntää, että itsellä ei olisi riittänyt energiaa enää yhtään suurempaan määrään kierreltyämme museon joka sopen.
Yksistään museon alimmassa kerroksessa sijaitseva Transportation näyttely on valtava ja museon mukaan myös eniten vierailijoita kiinnostava. Vuonna 2001 avatussa Rautatiemuseossa on nähtävillä noin sata aiheeseen liittyvää esinettä sekä rautatiekalustoa. Kokoelmissa on mm. höyryveturi ja junavaunuja, joista toisessa on loistelias jugendsalonki ja toinen on toiminut keisari Franz Josefin hovivaununa. Junien lisäksi Teknillisen museon ensimmäisessä kerroksessa on nähtävillä lennokkeja ja useampi lentokone. Näistä merkittävin lienee Tšekin ilmailun edelläkävijä Jan Kašparin museolle lahjoittama lentokone, jolla hän lensi Pardubicesta Velká Chuchleen 13.5.1911. Lento oli silloisen Itävalta-Unkarin pisin lento ja ennätyslennolla lennettiin 121 kilometriä 92 minuutissa.
Prahan Teknillisessä museossa on myös laaja kokoelma autoja, joilla on vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen historia kuin itse museolla. Nähtävillä on mm. maailman vanhin Audi Typ A 10 vuodelta 1911, joka lepäili ullakolla 40 vuoden ajan osiin purettuna sekä vuosimallia 1939 oleva Mercedes-Benz, joka piti kommunismin takia naamioida tunnistamattomaksi. Kokoelmissa on myös harvinaisuus, moottoripyöristään paremmin tunnetun Jawan coupe-mallinen Jawa 750, joita valmistettiin vain 6 kappaletta ja näistä ainoana tiettävästi säilynyt on täällä nähtävissä. Kokoelman arvokkaimmat autot ovat saksalaisen kilpa-autoilija Rudolf Caracciolan vuosimallin 1939 Mercedes-Benz W154 sekä presidentti Tomáš Garrigue Masarykin käytössä ollut vuosimallin 1935 Tatra 80.
Teknillisen museon kokoelmissa on myös laaja kokoelma moottoripyöriä 1800-luvulta nykypäivään, ja näistäkin löytyi monia mielenkiintoisia yksilöitä. Jawa ja Indian ovat useimmille varmastikin tuttuja nimiä, mutta oletko aiemmin kuullut Satan merkkisestä moottoripyörästä? Moottoripyörien lisäksi nähtävillä on myös lukuisia 1800- 1900 -lukujen polkupyöriä sekä sukelluskalustoa.
”The firm of Šikýř-Rott advertised its machines of the Satan make as robust vehicles which were built to take into account the poor state of Czechoslovak roads at that time. The great economic depression and above all the arrival of cheap Jawa motorcycles at the beginning of the 1930s, however, put almost alt of the hitherto surviving small domestic firms and also most agencies for foreign makes out of business. It was donated by František Rott from Prague.
Producer: šikýř-Rott, Prague, Czechoslovakia, Capacity: 540 cm³, Power: 7,4 kW (10 hp), Top speed: 90 km/h, Weight: 158 kg
National Technical Museum – Národní Technické Muzeum, Prague”
Tämän lisäksi museossa on omat osastonsa valokuvaukselle & elokuvalle, ajan mittaukselle, metallurgialle, akustiikalle ja astronomialle. Aulakerroksen elokuvateatterissa esitetään ajoittain mm. tieteiselokuvia, jonka lisäksi pääset tutustumaan tv-studioon ja nähtävillä on Charles Chaplinin kulkurin hattu, keppi ja kengät. Myös tšekkiläiselle muotoilulle ja kodintekniikalle on omat osastonsa, jossa on nähtävillä kehityksen suuret harppaukset ja kunkin ajan muotokieli.
Ajanmittauksen ja astronomian osastoilta löytyvät mielestäni kuitenkin mielenkiintoisimmat näyttelyesineet liikennevälineiden lisäksi. Nähtävillä on mm. saksalaisen jesuiitta astronomi ja matemaatikko Athanasius Kircherin 1600-luvulla kehittämä laite, joka avusti erilaisten matemaattisten laskutoimitusten tekemisessä. Laite oli siis tavallaan nykyajan laskukoneiden ja tietokoneiden edeltäjä.
Astronomian osasto esittelee tähtitieteen tutkimusta 6000 vuoden ajalta. Kokoelman vanhin esine on lähes 5000 vuotta vanha meteoriitti, joka löydettiin vuonna 2005 Argentiinasta Campo del Cielosta. Näyttelyn toinen puolisko on omistettu astronomian laitteille 1500-luvulta 1900-luvulle. Näyttely painottuu erityisesti 1500 – 1600 lukujen astronomiaan, jolloin keisari Rudolf II:n hallinnoima Praha oli tähtitieteen keskus, jossa aikansa tunnetuimmat tähtitieteilijät Tyko Brahe ja hänen elämäntyönsä jatkaja Johannes Kepler tekivät tutkimuksiaan.
Tanskalainen Tyko Brahe oli ensimmäisiä jotka ymmärsivät järjestelmällisen havaitsemisen tärkeyden tähtitieteessä. Saavutusta voi hyvin verrata Galileo Galileihin, joka alkoi ensimmäisenä soveltaa empiiristä tutkimusta. Tyko Brahen oivallus toimi tärkeänä pohjana hänen assistenttinaan aluksi toimineen Johannes Keplerin laeille planeettojen radoista. Saksalainen Johannes Kepler toimi myös keisari Rudolf II hovimatemaatikkona ja yhdysvaltalainen tähtitieteilijä Carl Sagan luonnehti häntä viimeiseksi tieteelliseksi astrologiksi.
Prahan Teknillinen museo on siis todella mielenkiintoinen ja nähtävillä on laaja kattaus tiedettä ja Tšekin tekniikan historiaa. Tänne tullakseen ei tarvitse olla tekniikan tietäjä ja näyttelyt jaksoivat kiinnostaa myös perheen kouluikäisiä. Varaa käyntiin useampi tunti ja hyvät kengät! Museossa on ravintola ja myös liikuntaesteiset on huomioitu. Museolle on helpointa saapua raitiovaunulla, pysäkki Letenské náměstí, josta on lyhyt kävelymatka museolle. Museon osoite on Kostelní 42, 170 78 Prague 7, aukioloajat ja ajankohtaiset näyttelyt löydät museon sivulta tästä. Ajantasaiset koronapandemiaan liittyvät matkustus- ja liikkumisrajoitukset on hyvä tarkistaa, tästä pääset Prahan Suomen suurlähetystön sivulle, jonne on koottu aiheeseen liittyvät ajantasaiset tiedot.
Oletko Sinä jo käynyt Prahan teknillisessä museossa ja / tai mikä osasto on kiinnostavin?
xo – Mia –