Kuulen Kolin kutsun – Huippujen Kierros

Kapuan vaaran laelle, katson kaukaisuuteen. Edessäni avautuu sinisenä kimmeltävä Pielinen, jalkojeni alla valkeat kvartsiittikalliot. Järven selkää täplittää vehreiden saarten helminauha, ylläni sinitaivas. Täällä on hyvä hengittää, unohtaa hetkeksi maailman pyörteet ja arjen huolet.

Tänne pyhälle paikalle tultiin jo vuosisatoja sitten hakemaan yhteyttä Ukko-ylijumalaan ja pyytämään apua ongelmiin. Täällä uskottiin asuvan mahtavia henkiä, joita pelättiin ja kunnioitettiin. Hengille tuotiin lahjoja, joita uhratessa lausuttiin säkeet Kolin korkeat isännät, Mustarinnan murhamiehet! –kansanrunosta.

Henkiä tai ei, mutta jotain taianomaista Kolissa on. Jotain tavallista suurempaa. Olen palannut tänne elämän käännekohdissa tai maailman pauhatessa, niin kuin nytkin. Katson aikani Ukko-Kolilta avautuvaa kansallismaisemaa, tunnen ikiaikaisen voiman jalkojeni alla. Hengittelen hetken huolia ulos ja uutta voimaa sisään, kunnes jatkan Huippujen kierrosta.

Naavaisten puiden reunustamat metsäpolut kuljettavat minut uusiin henkeäsalpaaviin näkymiin. Ukko-Kolin huipulta kuljen Paha-Kolin käräjäkallioille, jonka korkeimmalle kohdalle hurjimmat (ja fiksummilla kengillä varustautuneet) kapuavat. Jään alemmalle kielekkeelle katsomaan edessä avautuvaa kuvankaunista maisemaa ja jyrkkääkin jyrkempää pudotusta alas.

Kertomuksen mukaan tältä jyrkänteeltä heitettiin aikoinaan alas rikollisia ja lopullinen tuomio jätettiin jumalille: Ken pudotuksesta selvisi, oli syytön. Toisen kertomuksen mukaan syyttömäksi katsottiin he, jotka kykenivät lentämään täältä linnun lailla. Ihan pahaa tekee jyrkänteeltä alas katsoessa, korkeanpaikankammo saa jalkani tutisemaan. Taidanpa siinä halailla mäntyä maisemia kuvatessani, jottei vaan lipsahtaisi liidon puolelle. Mutta näkymä on täältä Paha-Kolilta mitä parhain, mielestäni Kolin kaunein. Tämän näkymän takia olenkin palannut Kolille useasti, kuullut Kolin kutsun yhä uudelleen ja uudelleen.

Matkailullisesti Kolin kutsu on kuultu aina 1800 – 1900 luvun vaihteesta lähtien ja Kolin maisemista kirjoitettiin ihaillen jo vuoden 1890 Suomen Matkailijayhdistyksen matkaoppaassa. Tälle näkymälle ovat menettäneet sydämensä mm. Juhani Aho, Pekka Halonen, I. K. Inha, Jean Sibelius ja Eero Järnefelt. Järnefelt teki ensimmäiset matkansa Kolille vuosina 1892 ja 1895,  jolloin hän ihastui kuvankauniiseen Kolin maisemaan ja teki näkemästään luonnoksia sekä otti valokuvia. Näiden pohjalta taiteilija teki öljyvärimaalauksen Syysmaisema Pielisjärveltä, josta tuli suomalaisuuden, autonomian ja itsenäisyyden symboli. Tämän jälkeen Järnefelt kuuli Kolin kutsun vielä kymmeniä kertoja ja maalasi tiettävästi ainakin viisikymmentä Koli-aiheista maalausta.

”Yksi salaisuus, yks henki. Yks onni kumpaisenki on kirkko tämä, sen pyhyyttä muistelemma aina.” Eero ja Fanny 1893 – Eero Järnefeltin runo Pirunkirkko nimellä tunnetun luolan seinässä Kolilla

Paha-Kolin jyrkänteeltä jatkan matkaa Akka-Kolille. Täältä avautuvat metsäiset maisemat läntisille vaaroille ja Kolinselän järville. Siinä missä Paha-Kolilla jätettiin jumalten haltuun rikollisen lopullinen tuomio, uskotaan Akka-Kolin Hiljaisuuden Temppelissä avio-onni jumalten käsiin. Akka-Kolin näköalapaikan tuntumassa sijaitseva Hiljaisuuden Temppeli on suosittu vihkipaikka ja auringonlaskun aikaan näkymä Akka-Kolilta on maalauksellinen. Jos haaveilet häistä luonnon helmassa, tule tänne. Kolin maisemiin tekivät häämatkansa myös Jean ja Aino Sibelius.

Huippujen kierros

Huippujen kierros on 1,4 kilometrin mittainen rengasreitti, jonka aloitus on Kolin luontokeskus Ukon / Sokos Hotellin pihapiirissä.  Reitti kulkee kolmen kauneimman huipun Ukko-Kolin, Paha-Kolin ja Akka-Kolin kautta, joista avautuvat henkeäsalpaavan kauniit näkymät kansallismaisemiin.

Reitti luokitellaan keskivaativaksi ja se on kuljettavissa portaattomasti Ukko-Kolin näköalatasanteelle saakka. Näiden Ukko-Kolilta avautuvien maisemien ihailu onnistuu siis myös lastenrattaiden tai pyörätuolin & avustajan kanssa liikuttaessa. Näköalatasanne sijaitsee reitin oikealla puolella ennen Ukko-Kolin huipulle johtavia portaita. Ukko-Kolille on matkaa 0,4 km suuntaansa ja tänne pääsee kulkemaan leveähköjä polkuja pitkin, jotka kulkevat tosin paikoin suurten korkeuserojen maastossa.

Luontokeskus Ukon tuntumassa sijaitsevan radiomaston tienoilta lähtee tuuhean metsän läpi kulkeva pistopolku Akka-Kolille, jos haluat oikaista suoraan auringonlaskun maisemiin. Tämä vajaan kilometrin mittainen reitti on suhteellisen helppo kulkea ja se sopii myös lasten kanssa vaeltamiseen.

On hyvä huomioida, että korkeuserojen lisäksi Huippujen kierroksella on useita jyrkkiä portaita ja kalliot ovat paikoin hankalakulkuisia. Upeimmat näköalapaikat ovat avokallioilla, joista on putoamisvaara. Kierrokselle on siis hyvä varustautua tukevilla ja pitäväpohjaisilla kengillä (toisin kuin sandaleteissaan kipittelevä ja liukasteleva bloggari).

Mutta näiden näkymien takia kapuamisen vaiva kannattaa nähdä ja kokea hetki Suomen kauneimmissa kansallismaisemissa. Kuulla Kolin kutsu ja tuntea sen ikiaikainen voima, joka on innoittanut niin monia suomalaisia kirjailijoita, säveltäjiä ja kuvataiteilijoita.

Hyvää suomalaisen kulttuurin & Kalevalan päivää!

P.S. Ylläoleva kuva ei kuvankäsittelyä vaatinut. Tämän maiseman maalasi Koli, joka on vaan niin <3