Kolme vuotta Elämää ja Matkoja – mitä blogissa luetaan?

Uskomatonta miten nopeasti aika meneekään, sillä huomenna tulee täyteen jo kolme vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäisen kirjoituksen Rantapallossa!

Kaikki bloggaamiseen liittyvä oli täysin uutta ja jännitti ihan mielettömästi, minkälaisen vastaanoton blogi saa ja lukeeko juttuja ylipäätään kukaan? Ihan kivasti kaikki kuitenkin lähti käyntiin ja näiden kolmen vuoden aikana olen saanut oppia todella paljon. Blogin taustoista kerroinkin hiljattain haasteen merkeissä ja tästä pääset lukemaan vastaukseni 20 kysymykseen, joka avaa sitä Minkälainen bloggaaja olen?

Ensimmäinen vuosi oli harjoittelua ja toisena blogivuotena lukijamäärä kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Toisen vuoden tärkeä merkkipaalu oli myös kuukausittaisen 10000 rajapyykin ylitys ensimmäistä kertaa, joka kirvoitti TODELLA ISON riemunkiljahduksen.

Hyvältä tuntuu myös katsoa kolmannen vuoden lukijamäärien kehitystä enkä voi olla muuta kuin tyytyväinen siitä, mihin suuntaan matka on jatkunut.

Teitä lukijoita on nyt 70 % enemmän kuin vuosi sitten – ISO KIITOS Teille jokaiselle, jotka kuljette mukana matkassa!

Kolmantena vuotena Teistä lukijoista oli naisia 72,8 % (77,5 %) ja miehiä 27,2 % (22,5 %) ja Teitä on mukavasti kaikissa ikäryhmissä. (suluissa 2. vuoden lukemat):

  • 18-24 vuotiaita 13,17 % (13,33 %)
  • 25-34 vuotiaita 29,86 % (28,44 %)
  • 35-44 vuotiaita 24,50 %  (25,61 %)
  • 45-54 vuotiaita 15,76 % (16,69 %)
  • 55-64 vuotiaita 10,35 % (10,11 %)
  • 65+     vuotiaita  6,36 % (5,82 %)

Kuluneen vuoden aikana lukijoita on saapunut blogiin 126 maasta, joista viiden kärkeä pitävät:

  • Suomi 87,85 %.
  • Arabiemiraatit 3,17 %
  • Italia 1,62 %
  • Ranska 1,02 %
  • Yhdysvallat 0,78 %

Blogiliikenteestä 92 % tulee joko suoraan blogin verkko-osoitteeseen tai Google-hakujen kautta ja sosiaalisen median kanavista Facebook on ylivoimaisesti tärkein. Vuoden aikana blogin sivuja on lehteilty kuusinumeroinen määrä ja kutakin sivua luetaan keskimäärin 4 minuuttia.

Kymmenen kärjestä löytyy monia tuttuja juttuja, jotka ovat ajankohtaisia edelleen, mutta neljännelle sijalle on kirinyt raketin lailla uusi tulokas, toisen blogivuoden kirjoitus autoilusta Italiassa, joka on tälläkin hetkellä päivittäin luetuimpien joukossa.

Blogin luetuimmat kirjoitukset huhtikuu 2017 – huhtikuu 2018:

1. Käytännön tietoa Arabiemiraatteihin matkaavalle

Tämä kirjoitus on kiinnostanut julkaisustaan lähtien ja ensimmäisenä blogivuotena tämä kirjoitus ehti 12. sijalle, toisena vuotena se oli toisella ja nyt ylivoimaisesti kolmannen vuoden luetuin. Tämän tietopaketin kokosin ensimmäisen Arabiemiraattien matkan kokemusten pohjalta. Tähän kirjoitukseen liittyen on tullut myös paljon kysymyksiä ja viestejä, että kirjoituksesta on ollut apua matkalla.

2. Tiesitkö tämän lääkkeiden maahantuonnista Arabiemiirikuntiin?

Tämä kirjoitus oli ensimmäisen blogivuoden luetuimpien kolmantena, toisen vuoden ykkösenä ja nyt siis kolmannen vuoden kakkosena. Ajatus tästä kirjoituksesta syntyi ensimmäistä Arabiemiraattien matkaa suunnitellessa, kun lääkkeiden UAEn maahantuonnista varoiteltiin vuolaasti värikkäiden kauhutarinoiden kera, mutta ohjeistusta aiheesta ei tuntunut löytyvän mistään. Lähdin selvittelemään asiaa useiden viranomaistahojen kanssa ja sen pohjalta kokosin ohjeet yhteen pakettiin. Aihe kiinnostaa edelleen ja tähän kirjoitukseen on tullut todella paljon kysymyksiä ja kiitosta. On ollut kiva kuulla, että tästäkin on ollut apua monelle!

3. Arabialainen maustekakku

Tämä kakku oli hitti jo silloin, kun maistoin sen mausteisia aromeja ensi kertaa 1990-luvun alussa ja pyysin reseptin kakun leiponeelta Abu Dhabilaiselta nuorelta mieheltä. Hitti tästä tuli myös blogin lukijoiden keskuudessa ja Arabialaista maustekakkua on leivottu jo yli 10 000 kertaa tällä blogissa julkaistulla reseptillä. Kokeile ihmeessä tätä herkkua, jos et ole vielä sitä tehnyt!

4. Minkälaista on autoilu ja autonvuokraus Italiassa?

Kun matkoja Italiaan on kertynyt reipas kaksinumeroinen määrä sitten ensi kerran 1994, on myös tullut jonkin verran tuntumaa paikalliseen liikennekulttuuriin. Tämä onkin yksi aihe, josta minulta on kysytty vuosien saatossa paljon ja alkuvuoden 2018 blogiliikenteestä päätellen varsin moni teistä lukijoista suunnittelee parhailllaan road tripiä Italiaan. Tämä toisena blogivuotena julkaistu kirjoitus oli 2-vuotissynttäreillä 47. sijalla ja nyt se on kavunnut neljännelle tilalle.

5. Kauniiden rantojen Sardinia

Idyllinen Sardinia näyttää olevan edelleen hyvässä nosteessa ja tämä kauniiden rantojen saari on aivan ihanteellinen myös omatoimiselle autolomalle! Ja mikset yhdistäisi Sardinian lomaan myös Korsikan, josta löytyy juttua blogissa viime syksyn Sardinia-Korsika kiertomatkaltamme. Kiertomatkan reitti ja kustannukset löytyvät tästä ja muut Korsikan kirjoitukset tästä.

Ensimmäisenä blogivuotena tämä kirjoitus sijoittui jaetulle kymmenennelle sijalle ja toisena vuotena seitsemännelle sijalle.

6. Nähtävää ja koettavaa Nizzan ympäristössä

Riviera on yksi Euroopan helmistä, jossa on toinen toistaan idyllisempiä pikkukyliä ja kaunista luontoa ihastuttavan Nizzan lisäksi. Ei siis ihme, että vinkit tälle seudulle kiinnostavat vuodesta toiseen, vieläpä kun lennot saa nykyään todella edulliseen hintaan. Ensimmäisenä blogivuotena tämä kirjoitus oli kahdeksannella sijalla ja toisena sekä nyt kolmantena vuotena kuudennella sijalla.

7. Miten liikkua Ras al Khaimahissa ja Dubaissa?

Tämä kirjoitus kiri ensimmäisenä vuonna vauhdilla kymmenen kärkeen sijoittuen muutaman kuukauden kuluttua julkaisusta jo 9. sijalle ja toisen vuoden täyttyessä tämä oli viidennellä sijalla. Vinkit liikkumiseen ovat edelleen ahkerassa käytössä ja lukijoita tähän kirjoitukseen tulee runsaasti Arabiemiraateista käsin.

8. Vieraisilla Peppi Pitkätossun luona – Kneippbyn Gotlanti

Peppi Pitkätossu -teemapuisto Gotlannissa on mukava kokemus pienille ja vähän suuremmillekin Peppi Pitkätossun ystäville ja visiitti televisiosarjan aitoon ja alkuperäiseen Villa Villekullaan vei nostalgiselle aikamatkalle 70-luvun lapsuusvuosiin. Ensimmäisenä blogivuotena tämä kirjoitus ei vielä mahtunut kärkijoukkoon, toisena vuotena se nousi sijalle kymmenen ja nyt se on kirinyt kahdeksannelle sijalle. Lähestyvän kesän huomaa jälleen siitä, että monella on suunnitelmissa loma Gotlantiin, jota suosittelen lämpimästi vaikka viikoksikin.

9. Perheloma Pariisiin ja Disneylandiin, osa 1: Disneyland

Kärkijoukkoon mahtuu jälleen kaksi teemapuistoa, mutta tällä kertaa käänteisessä järjestyksessä. Ensimmäisen blogivuoden täyttyessä kokemuksemme Disneyland Parisista oli sijalla seitsemän, toisena syntymäpäivänä sijalla kahdeksan ja nyt yhdeksännellä paikalla. Disneyland kannattaa kokea kerran elämässä!

10. Kreikkalaiset lihapullat 

Hieman yllättäen kymmenennelle sijalle on kirinyt yksi vakioresepteistäni, kreikkalaiset lihapullat, joka tuo mukavasti vaihtelua arkimuonaan ja lievittää edes hitusen Kreikan kaipuuta. Eikä siitä mihinkään pääse, että nämä nyt vaan on niin hyviä. Tämä resepti oli toisen blogivuoden täyttyessä sijalla 22.

Vuonna 2017 julkaistujen kirjoitusten luetuimmat:

Booking.com ja parhaan hinnan takuu- pelkkä markkinointikikka?

Tämä kirjoitus sai alkunsa Booking.comin huonosta asiakaspalvelusta ja katteettomista lupauksista, josta vastuu siirretään asiakkaalle. Tällä hetkellä minulla on meneillään samantyyppinen tapaus Expedian kanssa, joka myös pesee kätensä omasta virheestään. Ota ruutukaappaus kaikesta asioinnistasi näiden firmojen kanssa.

2 Testissä Legoland Dubai – Hitti vai huti?

Kävimme testaamassa hiljattain avatun Legoland Dubain, joka on hienosti toteutetttu, mutta ihan täyttä ihastuksen tunnetta tämä visiitti ei kuitenkaan jättänyt.

3 Kymmenen kysymystä Arabiemiraateista

Arabiemiraatit ovat nousseet yhdeksi suomalaisten suosikkikohteeksi ja olen saanut todella paljon kysymyksiä, niin matkaa suunnittelevilta kuin matkalla olevilta, joten kokosin kysytyimmät asiat ja vastaukset yhteen pakettiin.

4 Sykähdyttävän kaunis Sheikh Zayed Grand Mosque – Abu Dhabi

On nähtävyyksiä, jotka jättävät tunteen tässäkö tämä oli?  ja siinä kaikki. Sitten on nähtävyyksiä, jotka nostattavat ihon kananlihalle, kuten uskomattoman kaunis Sheikh Zayedin moskeija Abu Dhabissa, joka täytyy kokea ihan itse!

5 Lecco & Malgrate – Mainio tukikohta Comojärven matkalle

Villa Maggien ihastuttava Bianco e Nero -huoneisto houkutteli meidät Malgrateen & Leccoon, joka osoittautui mukavan aidoksi pikkukaupungiksi Comojärvellä. Bianco e Nero huoneistoa suosittelen lämpimästi, josta voit lukea kokemuksemme tästä.

7 Arabiperinteitä ja modernia urbaanielämää – Doha Qatar

Qatarin pääkaupunki Doha oli kiinnostanut minua jo hyvän aikaa ja risteilyreittiä puntaroidessamme oli vaikea valita mennäkö reitille UAE-Qatar-Bahrain vai UAE-Oman, josta jälkimmäinen vaihtoehto lopulta voitti. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja toi meille ylimääräisen lenkin Qatariin, joten pääsin kuin pääsinkin visiitille Dohaan, jonne aion palata vielä ajan kanssa!

8 Skata – Pietarsaaren historiallinen puukaupunginosa

Sateisen kesän elokuisena päivänä aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa ja sain idean lähteä kävelylle Skataan kameran kanssa. Tästä syntyi kirjoitus kotikaupunkimme idyllisestä puukaupunginosasta, joka on säilynyt suurelta osin alkuperäisessä asussaan ja on yksi Suomen merkittävimmistä yhtenäisistä puukaupunginosista. Käy ihmeessä kävelyllä idyllisessä Skatassa, jos liikut Pietarsaaressa päin!

9 Yö Kakolassa – Forenom Kakolanmäki Turku

Yö entisessä vankimielisairaalassa saa helposti mielikuvituksen laukkaamaan ja monet ovat kokeneet myös entisten asukkaiden läsnäolon. Eikä se mikään ihme ole, sillä olot Kakolassa olivat aikanaan varsin karut, toisin kuin nykyään hienosti toteutetuissa Forenom Kakolanmäen huoneistoissa.

10 MSC Fantasia – Risteily tuhannen ja yhden yön maisemissa, osa 1

Ensimmäinen risteilykokemuksemme ihan oikealla isolla risteilijällä oli todella positiivinen kokemus ja koko matka oli unohtumaton elämys. Matkaamme seurattiin tiiviisti ja kirjoitukset ovat kiinnostaneet varsin mukavasti. Alkuvuonna 2018 julkaisin vielä koosteen Paljonko maksoi MSC Cruisesin omatoiminen risteily Dubaista? joka onkin vuoden ensimmäisten kuukausien luetuin kirjoitus.

Mutta mitä neljäs blogivuosi tuo tullessaan? Ainakin kaksi ihanaa matkaa, joista ensimmäinen kuljettaa Italian kenties kauneimpiin maisemiin ja toinen  vie hemmottelevalle Välimeren risteilylle MSC Cruisesin kyydissä.

Ennen näitä matkoja on luvassa kuitenkin juttua mm. viimeisimmältä matkaltamme Kööpenhaminaan.

Pysyhän siis kuulolla ja liity blogin seuraajiin myös Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Pinterestissä.

Lämmin kiitos Teille jokaiselle lukijalle, jotka olette olleet mukana matkassa kolmen vuoden aikana! ♥ 

 

Recommended Articles

12 Comments

  1. Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta:)

  2. Onnea 3-vuotiaalle! Ja mukavia tulevia vuosia blogillesi ja sinulle! Tämä bloggaaminen on kyllä asia, joka vie mennessään! Ja matkailusta puhumattakaan.

    1. Lämmin kiitos Sari! Ihmeesti tämä kokeiluluontoisesti aloitettu blogin kirjoitus on venähtänyt vuosiksi 🙂
      Tämä vie tosiaan mennessään niin kuin matkailukin!

  3. Itse juuri kokeiluluontoisesti, omaksi ja ystävieni iloksi, blogin aloittaneena luen silmät ymmyrkäisinä juttuasi ja muutenkin niin kauniille näyttävää blogiasi. Onnittelut ?
    Lukijamääriä, sitä niitä voi seurata ??

    1. Lämmin kiitos Piyya kauniista sanoistasi ja hienoa, että olet myös aloittanut blogin!
      Tämä harrastus vie kyllä mennessään ja koko ajan saa oppia jotain uutta, joka varmasti osaltaan pitää yllä intoa.
      Bloggaaminen on myös siitä mukavaa, että saa tehdä juuri omanlaistaan juttua ja käyttää luovuuttaan niin kuvatessa kuin kirjoittaessa.
      Tässä tutustuu myös persooniin blogien takana ja ryhmissä jaetaan vinkkejä toinen toisillemme.

      Tervetuloa mukaan blogimaailmaan ja paljon onnea ja monia tulevia vuosia uudelle blogillesi!

      1. Kiitos kannustavista sanoistasi ja tervetulotoivotuksesta.
        Ainakin nyt tuntuu sille, että tämä saattaa kyllä viedä mennessään 🙂
        Onnittelut kuuluu kuitenkin tänään sinun kolmevuotiaalle upealle blogille !

  4. Onnea 3 vuotiaalle ihanalle ja kauniille blogillesi. Ihanaa näin netin välityksellä päästä matkoillesi mukaan!

    1. Lämmin kiitos Outi ja ihanaa, että olet aina mukana matkassa! ?

  5. Paljon onnea 3-vuotiaalle 🙂 Minulle tulee elokuussa kaksi vuotta blogin aloittamisesta ja hurjan nopeasti aika on kulunut. Näitä tilastoja on kiva lukea muiden blogeista, kun itsekin tykkään omia lukuja tutkailla. Jotkut postaukset pitävät pintansa kuukaudesta toiseen ja toiset jäävät tähdenlennoiksi. Koskaan ei juttua julkaistessa tiedä mihin kategoriaan se tulee päätymään. Kivoja reissuja sulla tulossa. Risteily varsinkin kiinnostaa. Työkaveri palasi juuri Karibian risteilyltä ja se kuulosti ihan huippu reissulta.

    1. Paljon kiitoksia Merja! On se kyllä jännä, miten nopeasti aika menee ja mitkä jutut lähtee ’lentoon’. Joskus jokin ihan nopeasti sanailtu juttu on pessyt mennen tullen pitkään viilatun kirjoituksen, sen kun vaan tietäisi ennakkoon. 🙂 Tykkään myös seurata lukuja, jotta tietää missä mennään – mihinpä sitä entinen talousvastaava tavoistaan pääsisi. 😀

      Risteilyä odotan jo kovasti, vaikka sen vuoro on vasta syksymmällä. Ensimmäinen risteilykokemus Persian- ja Omaninlahdella oli niin onnistunut, että uudelleen oli päästävä. Lähde ihmeessä sinäkin testaamaan risteily sopivan tilaisuuden tullen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *