Seitsemän vuotta Elämää ja Matkoja | TOP 5 Blogin luetuimmat

Seitsemän vuotta sitten tämä blogi sai alkunsa salaisena projektina, kokeiluna kantaisivatko sanojen siivet. Pohdin saisinko teksteissä välitettyä palavan rakkauden matkailuun ja ne sydäntä sykähdyttäneet hetket? Osaisinko antaa hyödyllisiä vinkkejä, inspiroisinko lähtemään kohti uusia kokemuksia?

Rohkaisin kuitenkin itseni ja päätin kokeilla, olisiko minusta tähän? Vapisevin sormin julkaisin ensimmäiset kirjoitukset ja jännitin, lukisiko näitä juttuja kukaan? Ja jos, niin minkälainen vastaanotto olisi? Sydän sykkyrällä seurasin analytiikkaa, jokainen päivä oli uuden oppimista ja rakentamista. Ja sitä se on edelleen.

Teksti tekstiltä lukijoiden määrä kuitenkin lisääntyi ja oli hienoa huomata sanojen siipien kannattelevan sittenkin. En silti kertonut kenellekään tuntemalleni aloittamastani blogista. Täyttyi ensimmäinen sata, ensimmäinen tuhat, ensimmäinen kymmentuhat ja ensimmäiset satatuhatta. Jokainen näistä rajapyykeistä on tuntunut juhlalta. Nyt blogin sivuja on lehteilty jo liki 800 000 ja sivulla käytetty aikaa keskimäärin 2 minuuttia 36 sekuntia lukukertaa kohden. Nyt jännittää, päästäänkö kahdeksantena vuotena ensimmäiseen miljoonaan? Ehkä sitten voin uskoa, että jotain on tehty oikein.

Alusta saakka olen kirjoittanut sillä ajatuksella, että haluan rohkaista lähtemään matkaan. Löytämään ne omat mansikkapaikat, läheltä tai kaukaa. Useat vinkkikirjoitukset olenkin tämän takia tehnyt ensikertalaisen näkökulmasta, koska silloin tiedolle on suurin tarve. Lisäksi olen kertonut blogissa myös kuumottavista tilanteista, ihan vain sanoakseni että kaikesta selviää ja ettei kommellusten pelossa pidä jäädä upeita elämyksiä vaille. Sillä kokemuksia ne kommelluksetkin ovat ja varsin maukkaita juttuja myöhemmin kerrottavaksi. Reissussa kun sattuu ja tapahtuu…  ja matkailu avartaa paitsi lompakkoa myös mieltä. 🙂

Nyt seitsemän vuotta myöhemmin voin sanoa oppineeni todella paljon blogimaailmasta, joka on muuttunut valtavasti näiden vuosien aikana. Olen monia upeita matkaelämyksiä rikkaampi ja saanut monia hienoja yhteistyömahdollisuuksia. Olen myös saanut tutustua upeisiin bloggaajakollegoihin ja olla osa tiivistä matkabloggaajat ryhmää. Olen myös onnellinen siitä, että sain liittyä ihanaisten Suomen 40+ bloggaajien tiimiin jo puolen vuoden bloggaamisen jälkeen, ja saan olla osa tätä tiimiä edelleen.

Ja Te rakkaat lukijat, Teistä jokaisesta olen kiitollinen, sillä ilman Teitä ei olisi blogiakaan. Toivottavasti olen onnistunut tarjoamaan ideoita ja vinkkejä, inspiroinut ja rohkaissut omien matkaunelmien toteuttamiseen. Ennen kaikkea lähtemään matkaan ja löytämään ne omat sydäntä sykähdyttävät hetket.

Tänä kesänä blogi seuraa sydäntään ja palaa juurilleen asuuurinsiniselle rannikolle. Sinne, minne ensimmäinen blogikirjoituskin teidät kuljetti. Lennot vievät Nizzaan, katsotaan sitten minne tie vie. Kyllä tätä hetkeä onkin odotettu!  Kiitos, että olette <3

Elämää ja Matkoja | Seitsemäs blogivuosi analytiikan silmin

Seitsemännen blogivuoden lukijaliikenteessä näkyy matkailun vapautuminen koronakurimuksen jäljiltä, ja kotimaan matkasuunnitelmien rinnalle ovat jälleen nousseet myös ulkomaan matkakohteet. Blogiin saavutaan useimmiten hakukoneiden kautta (86 %) tai suoraan blogisivulle (10 %), mutta viitelähteiden (mm. Nelkytplusblogit, Ampparit, Blogit.fi, sivustolinkitykset) kautta saapuva liikenne on kasvussa. Sosiaalisen median lähteistä eniten liikennettä tulee edelleen Facebookista, josta saapuva lukija viihtyy sivulla keskimäärin 2 minuuttia 39 sekuntia ja lukee 3,37 sivua. Lukijaliikennettä tulee myös Instagramista, Pinterestistä ja Twitteristä sekä uutena nyt myös Snapchatista.

Blogin lukijoista naisia on 70 % (70,9 %) ja miehiä 30 % (29,1 %) eli miesten osuus lukijoista on edelleen hienoisesti kasvanut (suluissa 6. vuoden lukemat). Viidennen vuoden täyttyessä vastaavat lukemat olivat 72,3 % ja 27,7 %. Seitsemäntenä vuotena blogiin saapui lukijoita 96 maasta (80) maasta ja viiden kärkeä pitävät:

  • Suomi 91,73 % (93,82 %)
  • Yhdysvallat 1,97 % (0,85 %)
  • Ruotsi 0,96 % (0,60 %)
  • Saksa 0,78 % (0,27 %)
  • Italia 0,67 % (0,14%)

Aiempina vuosina kärkisijoilla ollut Arabiemiraatit on pudonnut nyt 7. sijalle vaivaisella 0,30 % osuudellaan (1,08 % / 2,21 %), mutta edellisenä vuonna kymmenennelle sijalle sukeltanut Italia on vähitellen palaamassa mukaan kuvioihin.

Seitsemäntenä blogivuotena (04 /2021 – 04 /2022)  julkaistujen kirjoitusten luetuimmat

Seitsemäntenä blogivuotena julkaistujen kirjoitusten pääpaino on ollut ymmärrettävästi edelleen kotimaassa. Näistä luetuin kirjoitus kuljettaa museokäynnille kotikaupunkiini Pietarsaareen, jonka kasvutarinaan Strengbergin Tupakkatehdas kuuluu vahvasti ja on suuri osa monen pietarsaarelaisen suvun identiteettiä.

Viiden luetuimman kärkeen on kirinyt myös kolme kotimaista hotellia, joista kahteen olen voinut tarjota bonuksena aidot parhaat paikallisvinkit, paljasjalkainen Pohjanmaan kasvatti kun olen. Kolmas hotellikokemus on viime kesän Itä-Suomen road tripiltämme, jolloin majoituimme muutaman yön Nurmeksessa. Bomban kylpylä yllätti positiivisesti ja rohkenen kutsua tätä yhdeksi Suomen parhaimmista kylpyläelämyksistä.

Ilahduttavasti viiden luetuimman joukossa on myös ihastuttava aito ranskalainen rantalomakohde Arcachon, joka ei vielä ole kovin tunnettu meidän suomalaisten keskuudessa. Arcachoniin kannattaa tutustua lähemmin, jos haluat lomailla aitoon ranskalaiseen tapaan!

  1. Strengbergin Tupakkatehdas ja Tupakkamuseo | Pietarsaari 
  2. Original Sokos Hotel Vaakuna & Viikonloppuloman vinkit Vaasaan
  3. Break Sokos Hotel Bomba & Kylpylähelmi Bomba Spa | Nurmes
  4. Arcachon – Rantaloma ranskalaiseen tapaan
  5. Original Sokos Hotel Vaakuna | Seinäjoki & Parhaat vinkit

Seitsemännen blogivuoden TOP 5 luetuimmat matkakirjoitukset

Seitsemännen blogivuoden luetuimpien kirjoitusten kärkisijaa pitää oma UNESCOn maailmanperintökohteemme, kaunis Merenkurkun saaristo sekä Raippaluodon silta, joka on Suomen pisin 1045 metrillään. Lapsuuteni Vaasan seudulla ja Merenkurkun saaristossa aikaa viettäneenä on hienoa huomata, että tämä kaunis saaristo kiinnostaa nyt niin monia suomalaisia.

Muilla sijoilla ovat tutut jutut jo monen vuoden takaa, ja nämä ovat vakiinnuttaneet paikkansa niin vuoden luetuimpien kuin koko blogihistorian luetuimpina. Oma lukunsa on koko blogihistorian toiseksi luetuin kirjoitus, arabialaisen maustekakun resepti, jonka sain 1990-luvulla abu dhabilaiselta nuorelta mieheltä. Nyt tätä reseptiä on luettu jo yli 46 000 (!) kertaa, mutta ihmekös tuo, kun tuo kakku on niin mielettömän hyvää!

  1. Lähimatkailun helmet: Merenkurkun saaristo ja Raippaluodon silta
  2. Vieraisilla Peppi Pitkätossun luona – Kneippbyn Gotlanti
  3. Käytännön tietoa Arabiemiraatteihin matkaavalle 
  4. Minkälaista on autoilu ja autonvuokraus Italiassa
  5. Tivoli Gardens Kööpenhamina
Koko blogihistorian luetuimmat 2015 – 2022:
  1. Käytännön tietoa Arabiemiraatteihin matkaavalle (yli 47 000 lukukertaa)
  2. Arabialainen maustekakku (yli 46 000 lukukertaa)
  3. Tiesitkö tämän lääkkeiden maahantuonnista Arabiemiraatteihin  (yli 31 000 lukukertaa)
  4. Minkälaista on autoilu ja autonvuokraus Italiassa (yli 14 000 lukukertaa)
  5. Vieraisilla Peppi Pitkätossun luona – Kneippbyn Gotlanti (yli 13 000 lukukertaa)

Kiitos teille jokaiselle, jotka olette Elämää ja Matkoja blogin sivulla vierailleet näiden reilun seitsemän vuoden aikana. Teitä varten tätä tehdään!

xo – Mia –

 

kuvat Pixabay

Recommended Articles

6 Comments

  1. Onnittelut seitsemästä blogivuodesta, se on kunnioitettavan pikä aika! Tsemppiä myös jatkoon, kyllä se tosiaan aina palkitsee, kun huomaa, että juttuja luetaan.

    1. Kiitos Mikko! Yllättävän nopeasti nämä seitsemän vuotta ovat vierähtäneet ja paljon on blogimaailma siinä ajassa muuttunut. Yksi asia kuitenkin pysyy: rakkaus matkailuun!
      Ihanaa, että maailma on nyt avautumassa koronakurimuksen jälkeen ja pääsemme jälleen vapaammin matkustamaan.

      Paljon upeita matkoja ja blogivuosia teille myös, teillä on hieno blogi!

  2. Oikein paljon onnea 7 vuotiaalle blogillesi…ihan kuin olisit päässyt ekalta luokalta. Toivon monta blogivuotta sinulle lisää <3

    1. Kiitos ihana Outi siitä, että olet ollut mukana matkassa liki alusta saakka <3 Toivon Sinulle myös paljon blogivuosia lisää, sillä sinulla on upean inspiroiva ja aito blogi. Kiitos että olet!

  3. Hei ja oikein paljon onnea seitsemän vuotiaalle blogillesi! Itse löysin tänne Facebookin kautta etsiessäni tietoa Italian matkailuun liittyen. Pidin tyylistäsi, jolla olit kirjoittanut Toscanasta ja Amalfista, sain itselleni paljon vinkkejä ja tulen sivuillasi varmasti vierailemaan myös jatkossa :)!

    1. Ihanaa kuulla, että olet tykännyt blogin kirjoituksista ja että näistä on löytynyt vinkkejä ja inspiraatiota matkalle. Sydäntä sykähdyttäneistä Toscanasta ja Amalfin rannikosta on ollut helppo kirjoittaa, ovat ne niin upeita. 😍

      Lämmin kiitos Riikka palautteestasi, tällainen on kullan arvoista. 🌹 Kaunista syksyä ja upeita tulevia matkoja Sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *