Reissussa sattuu ja tapahtuu: Tiukka tilanne Nizzan lentokentällä

Viime viikkojen ikävät tapahtumat Euroopassa sai muistot vuosien takaa heräämään omalle kohdalle osuneesta tiukasta tilanteesta Nizzan lentokentällä, jolloin oli jännitys huipussaan.

Tämän tarinan ei ole tarkoitus luoda pelkoa vaan kertoa siitä, että valvonta todella toimii Nizzan lentokentän turvatarkastuksissa.

Palataan ajassa elokuuhun 2004, jolloin olimme valmismatkalla Nizzassa. Lento saapui Côte d’Azurin lentoasemalle, josta suuntasimme  kohti seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaa keskustaa ja hotellia.

Opas kertoi bussimatkalla viime viikkojen olleen hieman vilkasta aikaa Nizzassa, sillä kaupungin alueella oli löytynyt joukunen yksinäinen laukku rakennuksista. Nämä olivat herättäneet epäilyjä mahdollisesta pommiuhasta, mutta mitään vakavampaa ei ollut tapahtunut.

Opas kertoi, että lentokentälläkin suhtauduttiin hyvin tiukasti yksinäisiin laukkuihin, jotka vietiin ripeästi lentokentän takana sijaitsevaan monttuun ja posautettiin varmuuden vuoksi.

Näin muutama laukkunsa vartioimatta jättänyt matkaaja oli päässyt pyykinpesemisen vaivasta kotiin mennessä ja muutama oli saanut aloittaa loman shoppailemalla uudet varusteet.

Lomaviikko Nizzassa sujui aurinkoisissa merkeissä, eikä mitään uhkaavaa tuntunut olevan ilmassa. Eräänä päivänä kuitenkin ollessamme matkalla kohti hotelliamme, oli parin korttelin päässä toinen hotelli eristetty poliisin nauhalla, jälleen kerran aulaan jätetyn yksinäisen matkalaukun vuoksi. Tämä osoittautui mauttomaksi pilaksi ja loma jatkui ennallaan.

Viikon kuluttua loma päättyi ja koitti kotiin lähdön aika. Pakkasin edellisiltana laukkumme ja lukitsin ne valmiiksi, koska lähtö oli aikaisin aamulla. Kannoimme itse laukut bussiin, emmekä jättäneet niitä ilman valvontaa lentokentällä, jotta ne välttyisivät monttuun joutumiselta.

Tsekkasimme laukut ruumaan ja siirryimme turvatarkastuksen kautta kansainväliselle puolelle. Lentokentällä oli vilkasta ja hälinän keskellä oli vaikea kuulla epäselviä kuulutuksia.

Kiertelimme kaupoissa aikaa kuluttamassa ja viimein tuli aika siirtyä lähtöportille. Odottelimme, että kiireisimmät siirtyvät koneeseen ensin ja menimme lähtöportille viimeisten joukossa.

Näytimme koneeseennousukortit ja passit. Virkailijat vilkaisevat toisiaan vakavina ja ottavat puhelun. Paikalle saapuu kaksi vartijaa, jotka sanovat Mr R. – you have to come with us.

Mitä ihmettä – miksi? Kukaan ei kerro mitään. Mr R. viedään tiiviisti kahden vartijan välissä läpi terminaalin ihmisten tuijottaessa. Jään yksin lähtöportille. Kysyn virkailijoilta: mistä on kyse?

He eivät kerro mitään ja kehottavat minua istumaan alas. Odotan, kämmenet hikoaa, vääntelehdin.

Kaikki muut matkustajat ovat jo koneessa, jäämmekö tänne vai odotetaanko meitä?

Kuluu kenties vartti. Paikalle saapuu jälleen vartija ja minua kehotetaan lähtemään hänen mukaansa. Nyt on minun vuoroni kävellä läpi terminaalin tiiviisti vartijan saattelemana, kaikkien tuijottaessa.

Kysyn: mistä on kyse? Minulle kerrotaan, että matkatavaroissamme on ongelma. Meitä oli kuulutettu useaan otteeseen jo ennen lähtöportille siirtymistä, hälyssä emme olleet tätä kuitenkaan kuulleet.

Saavumme pieneen huoneeseen, kooltaan ehkäpä kuutisen neliötä. Mr R. seisoo seinustalla kahden vartijan välissä. Emme saa vaihtaa sanaakaan.

Vartija vie minut pöydän ääreen hyvin tiukkailmeisen turvatarkastajan luo. Pöydällä on toinen ruumaan menneistä laukuistamme.

Tarkastaja esittää minulle kysymyksen ranskaksi, jonka tulkiksi pyydetty lentoyhtiön edustaja kääntää englanniksi. Oletko pakannut laukun? Vastaan: kyllä olen.

Mitä laukussa on? Kerron sen sisältävän ihan tavanomaisia asioita: vaatteita, kenkiä, kosmetiikkaa jne. Tenttaaminen jatkuu: mitä muuta? Äänensävy on hyvin tiukka.

Kelaan mielessäni, ajatukset lyö tyhjää. Mitä muuta laukussa on? En osaa kertoa mitään muuta. Tivaaminen jatkuu, hyvin hyvin tiukkaan sävyyn. Olen aivan lukossa.

Kun en osaa kertoa enempää, minulle näytetään lopulta läpivalaisukuva laukusta.

Kuvan keskellä on suorakaiteen muotoinen esine, joka näyttää aivan virtapiiriltä. Sen molemmin puolin on kaksi kiemuraista esinettä.

Sydän jättää lyönnin, jos toisenkin väliin. Kylmähiki nousee pintaan. Pyörryttää.

Mitä nuo ovat? Kuva on todella pelottavan näköinen.

Kelaan mielessäni, onko joku voinut laittaa laukkuun nämä?

Ei, se ei ole mahdollista. Olen itse pakannut laukun ja se on ollut lukittuna pakkaamisesta lähtien. Laukku on ollut vieressämme koko ajan ennen bussiin menoa, otimme sen itse bussin tavaratilasta. Laukku ei ollut hetkeäkään ilman vartiointia lentokentällä ennen ruumaan menoa.

Olisiko joku voinut sen jälkeen laittaa tämän laukkuun? Ei, laukku on edelleen numerokoodilla lukittuna ja lukko ehjä.

Pyydän saada avata laukun ja ojennan käteni kohti laukkua. Minut tempaistaan takaisin seinustalle. En saa missään nimessä koskea laukkuun. Kuulustelu jatkuu: mitä laukussa on?

Tuijotan kuvaa. Ajatukset lyö tyhjää. Tunnelma on hyvin kireä.

Kaikki ovat hiljaa. Tuijotan kuvaa. Sydän pamppailee.

Sitten välähtää – ne kaksi kiemuraista esinettä ovat antiikkimarkkinoilta ostamamme lampetit!

Mutta mikä on tuo kaikkein pelottavimman näköinen, virtapiirin näköinen esine?

Mietin, mietin, mietin.

Kunnes muistan – mehän ostimme myös tinarasian antiikkimarkkinoilta – se se on!

Kerron, mitä uskon esineen olevan. Minua pyydetään avaamaan lukitus,  mutta varoitetaan avaamasta laukkua.

Pyöräytän numerosarjan tärisevin käsin. Minut vedetään takaisin seinää vasten. Kaikkien virkailijoiden ilmeet ovat vakavat, jopa pelokkaat. Mitä tapahtuu, kun laukku avataan? Tapahtuuko se pahin vaihtoehto?

Vartijat ja tarkastaja keskustelevat ja tekevät päätöksen kannen avaamisesta. Kaikki vetäytyvät mahdollisimman kauas laukusta.

Tarkastaja avaa laukun. Mitään ei tapahdu.

Päällimmäsenä komeilevat ne kaksi kiemuraa, lampetit. Mutta ei rasiaa.

En saa edelleenkään koskea laukkuun ja kerron mistä rasian pitäisi löytyä.

Ja siellähän se on pyyhkeeseen käärittynä. Se pahuksen tinarasia, jonka kannen kohokuviot näyttivät läpivalaisussa virtapiiriltä.

Mikä helpotus, kaikille. Ilmeet kertovat, miten vaarallisena tilannetta oli pidetty.

Laukku käydään vielä läpi muilta osin, kaikki on kunnossa. Likapyykkimme ei aiheuta hajuvaaraa kummoisempaa.

Huoneen täyttää vartijoiden ja tarkastajan vapautunut puheensorina, saamme jatkaa matkaa. Lentoyhtiön virkailija toivottaa meille hyvää matkaa.

Juoksemme läpi terminaalin, jälleen kaikkien tuijottaessa.

Helpotus purkautuu nauruna – en ole koskaan ollut yhtä tiukassa kuulustelussa, enkä halua koskaan enää sellaiseen joutuakaan. Riittää, että kävelen harva se kerta turvatarkastuksen metallinpaljastimen läpi kädet pystyssä taputeltavaksi.

Saavumme lähtöportille, kone on onneksi odottanut meitä. Vastassa on lauma kiukkuisia matkustajia. Sori, ollaan vähän myöhässä, kerromme minkälaisen epäilyn takia olimme joutuneet tarkastukseen. Ilmeet ovat epäuskoiset, lopulta ymmärtäväiset.

Ei ihme, että laukku otettiin tarkastukseen, sillä läpivalaisukuva oli todella pelottavan näköinen. Hyvä, että epäilyttävät laukut tarkistetaan, kaikesta epämiellyttävyydestä huolimatta.

Tämä on meidän kaikkien turvallisuuden vuoksi.

Mukavampia kokemuksia ja vinkkejä kolmelta Nizzan matkaltamme voit lukea artikkeleista Nizza, täydellinen yhdistelmä ranta- ja kaupunkilomaa sekä Nähtävää ja koettavaa Nizzan ympäristössä.

Tervetuloa seuraamaan blogia myös Facebookissa, Instagramissa, blogit.fi, blogipolku.fi ja 40+ blogien sivuilla, joista löydät paljon mielenkiintoista luettavaa eri aihepiireistä!

Kuvat – photo credits Pixabay