Elämyksellinen M/S Viking Grace

Tunnustan: mielikuvani Vikingin punaisista laivoista olivat juurtuneet syvälle, eivätkä nämä ajatukset ihan mairittelevia olleet. Aiempien matkojen muistoissa punaiset laivat edustivat vähän nuhjuista, tupakanhajuista ja aikansa elänyttä. Sellaista kulahtanutta mauttomasti sisustettua halpalinjaa, jolla liikutaan pisteestä A pisteeseen B, eikä mennä sen kummemmin viihtymään.

Viimeisin matkamme punaisilla linjoilla oli juuri tällainen pakollinen pätkä matkalla Ahvenanmaalle, ja tästäkin reissusta on vierähtänyt jo toistakymmentä vuotta. Syvään juurtuneiden mielikuvien vuoksi meillä oli edelleen testaamatta paljon puhuttu Viking Grace, joten sen nyt yli neljän liikennöintivuoden jälkeen oli korkea aika lähteä kyseenalaistamaan mielipidettä punaisista laivoista.

Risteilyn varaaminen

Klikkailin itseni Viking Linen nettisivulle  joka oli ensimmäinen kontaktini punaisiin laivoihin pitkään aikaan ja tuntuma oli heti positiivinen. Sivut ovat astuneet nykyaikaan sitten viime kerran ja erityisesti pidin laivaesittelystä houkuttelevine kuvineen sekä sivujen hyvin toimivasta hintakalenterista. Hintahaukkana liityin oitis maksuttomaan Viking Line Clubiin, jolla risteilyt saa jo ensivarauksella edullisempaan hintaan ja lisäksi jäsenyys tarjoaa etuja niin maissa kuin merellä.

Risteilyä varattaessa yllätyin positiivisesti myös hintatasosta (paitsi sviittien 450+ €) ja siitä, että Viking Grace tarjoaa useita sisustukseltaan silmää miellyttäviä hyttejä ihan jo perushyteistä lähtien ja perheille on saatavilla tasokkaampiakin vaihtoehtoja, joka ei ole aina itsestäänselvyys.

Tälle reissulle kaipasin jotain pientä extraa sekä ennen kaikkea kunnon vuoteen, jossa nukkua. Perushyttejä hieman tilavampi, parivuoteella ja vuodesohvalla varustettu Premium-luokan hytti täytti mukavasti nämä kriteerit. Kahden aikuisen ja kahden lapsen seurueelta 162 € hinta sisältäen aamiaisen tuntui varsin kohtuulliselta korkeasesongin aikaan. Risteilyn lähestyessä viestittelin vielä Viking Linen asiakaspalveluun ja esitin toiveen hyttisijainnista 9. kannella ja tämä toive huomioitiin hienosti!

Parivuoteellinen Viking Gracen Premium -hytti tuo lisää matkustusmukavuutta risteilyyn.

Premium -hytti (PRM)

Viking Grace tarjoaa perinteisten sisä- ja ulkohyttien lisäksi tilavan perhehytin, jossa on yhdistetty kaksi ikkunallista hyttiä, joista toinen on parivuoteellinen. Luksusluokan hyttejä edustavat kauniit Romantic, Organic, Ocean ja Flow sviitit  sekä Premium -hytti. Sviiteistä erityisesti poreammeellinen Romantic sai sormet syyhyämään varaa-näppäimellä, mutta korkeahkon hinnan vuoksi maltoin mieleni ja päädyimme hinta-laatusuhteeltaan hyvältä vaikuttavaan Premium-hyttiin.

Kaunis valolla toteutettu yksityiskohta Viking Gracen Premium hytissä.

Premium hytissä on parivuode sekä vuodesohva kahdelle alle 18-vuotiaalle ja nukkumamukavuutta ajatellen tämä on mielestäni perushyttejä parempi vaihtoehto. Myös tilan puolesta 13,8 neliöinen Premium-hytti on perushyttejä selkeästi suurempi (esim. Seaside four 9,4-9,7 m²), mutta ylettömästi tilaa siinä ei kuitenkaan ole kahden aikuisen ja kahden lapsen seurueelle, kun vuodesohva on avattuna.

Hytin kunto oli yllättävä hyvä yli neljän ja puolen vuoden liikennöin jälkeenkin ja siisteys oli melko hyvä. Pieniä puutteita oli mm. pölyjen ja minibaarin lasioven pyyhinnässä ja hytin ikkuna oli pesua vailla. Muutoin siisteydessä ja kunnossa ei ollut moitittavaa. Iloinen yllätys oli muutoin peruslaivamallia olevan wc/suihkutilan mukava lattialämmitys sekä kunnolliset muhkeat pyyhkeet ja kylpytakit, joiden lisäksi olisin odottanut hytissä olevan vielä kasvopapareita sekä  kylpylässä tarpeelliset tohvelit.

Valoisan hytin sisustus on hillityn tyylikäs ja mukavan erilainen verrattuna muihin Itämeren risteilijöihin. Kauniit luontoteemaiset yksityikohdat toistuvat mm. sängynpäädyssä, ikkunaverhoissa, kylpyhuoneen valaisimessa ja hauskana lisänä hytin katossa kuvion vuoteelle heijastavassa spottivalaisimessa. Käytävän ja hytin harmaasävyisen kokolattiamaton kuosi tuo mieleen rantakivet.

Premium-hytin varusteluun kuuluvat taulutelevisio, hiustenkuivaaja sekä minibaari, jonka juomat kuuluvat hytin hintaan. Juomavalikoimassa on tarjolla 2 Dufvemåla kivennäisvettä, 2 virvoitusjuomaa sekä pieni Belvino Durello Lessini DOC kuohuviini, joka tulee Veneton alueelta ja on valmistettu harvinaisesta Durella-rypäleestä, joka sopii erinomaisesti kuohuviinin valmistukseen.

Onnistuneen matkan elementit löytyvät pienistä asioista!

Kokonaisuutena Premium-hytti osoittautui hinta-laatusuhteeltaan hyväksi valinnaksi 23 tunnin risteilylle ja merimaisemia oli ihana katsella vuoteella leppoisasti lekotellen. Tilavamman parivuoteellisen Premium hytin matkustusmukavuus on perushyttejä parempi, mutta sviitit ovat enemmän luksusta kaipaavan valinta. Valitse siis Premium hytti, jos kaipaat pientä ekstraa risteilyyn järkihintaan!

Premium-hytit sijaitsevat kansilla 7, 8 ja 9.

Vinkki: Varattaessa voit esittää asiakaspalveluun toiveen siitä, millä kannella toivot hyttisi sijaitsevan sekä haluatteko parivuoteen vai vuodesohvan ikkunan viereen. Ainahan toiveita ei voida toteuttaa, mutta kohdallamme toive sijainnista kannella 9 huomioitiin hienosti. Vuode/sohvasijainnin jätin onnettaren varaan, joka tällä kertaa suosi lapsia, jotka voittivat paikan ikkunan äärellä. Mutta eipä ollut hassumpi näkymä vuoteeltakaan!

Hemmottelua

Viking Gracella on täydet edellytykset hemmotelevaan irtiottoon arjesta paitsi hyttien myös spa- ja ravintolatarjonnan osalta. Matkaa varattaessa katselin 11. kannen ihanaa spa & wellness -osastoa yrttisaunoineen ja porealtaineen, joista on upeat näkymät merelle, mutta kuinkas ollakkaan, aika ei sitten tällä kertaa riittänyt rentoon kylpylähetkeen ja ajatuksiin jäi kytemään haave merkkipäivän hemmottelulomasta sviitissä ja spassa.

Viking Gracen ihana spa & wellness kuva Viing Line

Viking Gracen spassa on kaksi poreammeellista VIP-saunatilaa kuudelle henkilölle, jotka ovat  vuokrattavissa yksityiskäyttöön ja vuokrahinta oikeuttaa koko spa-osaston käyttöön sisältäen yrttisaunan ja lumiluolan (brrrr!). Edullisemman poreammeellisen VIP-saunatilan vuokra on 190 € / 2 tuntia ja toisen merinäköalallisella saunalla, poreammeella ja omalla wc:llä varustetun vuokra on 240 € / 2 tuntia sisältäen myös pullon kuohuviiniä. Tällainen olisi aivan ihana! Lisätietoja mm. span aukioloajoista ja hinnoista tästä 

Herkuttelua

Sen sijaan Viking Gracen ruokatarjontaa testasimme risteilyn aikana, joista ensimmäisenä vuorossa oli Buffet Aurora, jonne varasin meille illallisen jo matkavarauksen yhteydessä. Ennakkoon buffeaterian ostamalla varmistimme paikan sopivaan kattaukseen, ja hinta oli muutaman euron edullisempi per nenä: 32 €/aikuinen (35 € laivalla), 6,50 € / 6-11 vuotias lapsi (8,50 € laivalla) ja 12,50 € 12-17 vuotiaat (13,50 laivalla). Hinta tuntui varsin kohtuulliselta, kun siihen sisältyy ruokien lisäksi myös ruokajuomat: olut, viini (valko/puna/rose) sekä virvokkeet (vesi/limsa/mehu). Erityisen positiivisena pidin edullista 6-11 vuotiaiden lasten hintaa ja alle 6 vuotiaat ruokailevat maksutta.

Kokemiemme laivojen buffetarjonnan suuren tasovaihtelun takia menimme syömään sillä ajatuksella, että kunhan nälkä lähtee pitkän matkapäivän päätteeksi, niin hyvä. Mutta eikä mitä, Buffet Auroraan tullessamme vei herahti kielelle nähdessämme mitä kaikkea herkullista onkaan tarjolla!

Viking Gracen Buffet Aurorassa herkutellaan kauniiden merimaisemien kera

Saimme erinomaisen pöytäpaikan ravintolan keulaosasta, jonka näkymät upean auringonlaskun värittämään saaristomaisemaan saivat henkäilemään ihastuksesta. Ravintolan sisustus on vertaistaan vailla ja kaikesta värien ja kuvioiden ilottelusta huolimatta, lopputulos ei ole mauton. Ravintolasali on viihtyisä ja täältä ei löydy joidenkin laivojen buffaravintolan työmaaruokalan tuntua. Pidin myös siitä, että pöydässä häly ei ollut häiritsevää vaikka ravintola oli täynnä. Buffet Auroran tunnelma ja ilme muuntuvat vuorokaudenaikojen mukaan vaihtuvalla valaistuksella.

Rauhallinen Seamore Champagne Lounge on ihanteellinen paikka nauttia lasillinen kuohuvaa.

Ennen tai jälkeen illallisen on mukava käydä lasillisella kuohuvaa 11. kannen Seamore Champagne Loungessa, jonka rauhallisesta tilasta avautuvat myös upeat merimaisemat. Seamore Champagne Loungesta siirtyy kätevästi nauttimaan viereisen Oscar a’la Carten sesongeittain vahtuvan menun herkuista, joiden valmistamisessa käytetään mahdollisimman paljon lähituotettuja raaka-aineita. Lapsille on tarjolla oma menu. Suosittelen lämpimästi valmiiksi koostettuja menu-vaihtoehtoja: Oscar menu 39 € / hlö , Grace menu 55 € / hlö ja Kasvismenu 39 € / hlö, jotka vievät kielen mennessään! Menun voit tilata myös tähän räätälöityjen viinien kanssa, jolloin hinnat ovat  65 €/ 87 € / 61 €  / henkilö. (hinnat sesongin 1.6.-30.9.2017 menusta)

Oscar a’la Cartessa tarjoillaan illallisen lisäksi lounas sekä erikoisaamiainen, joka kuuluu Premium-hytin hintaan. Laadukkaan erikoisaamiaisen valikoimasta löytyy jokaiselle jotain ja erityiskiitoksen annan todella maistuvalle leivälle. Pöytiin tarjoillaan kahvi, tee, kaakao sekä lasillinen kuohuviiniä ja aamiaisella oli mukavan rauhallista. Erikoisaamiaisen tarjontaan voit tutustua lähemmin tästä.

Oscar a’la Cartessa herkutellaan tasokkaasti niin aamiaisella, lounaalla kuin illallisella.

Vakaana aikomuksenamme oli testata lounaalla rennon Frank’sin pizzat ja pastat, mutta nälän iskiessä oli muutama muukin liikkeellä samoilla aikein, joten emme jääneet jonottamaan ja suuntasimme Cafe Sweet & Saltyyn, jossa on tarjolla niin pikkupurtavaa kuin lämmintä ruokaa.

Cafe Sweet & Saltyn lämminruoka on perinteistä kotiruokaa, kuten muusia, lihapullia, kanaa, kalaa, wieninleikettä, salaattia jne. ja ruoka hinnoitellaan lautaselle kerrytetyn annoksen painon mukaan. Minua häiritsi kahvilassa se, että osa tarjolla olevista valmiista annoksista ei ollut luukulla suljetussa vitriinissä tai kelmutuksella suojattuja.

Cafe Sweet and Saltyn lämmin ruoka on sopiva vaihtoehto silloin, kun haluat selättää nälän nopeasti konstailemattomalla ruualla. Itse kahvilatila oli ruuhkainen ja meluisa, ja vapaata paikkaa oli liki mahdoton löytää. Ulkokannelta löytyy onneksi muutama pöytä rauhallisempaa ympäristöä kaipaavalle.

Frank’sin pizzat ja pastat jäivät tällä kertaa testaamatta jonojen takia, tässä ravintola rauhallisena lähellä sulkemisaikaa. Cafe Sweet and Saltyn jäkiruuat näyttivät herkulliselta, mutta jäivät ostamatta avoimesta tiskistä.

Huvittelua

Viking Gracella ohjelmatarjontaa rittää, mutta näin perhematkalaisina yökerhot jäävät väliin ja baarissa kävimme testaamassa karpalo-ginijuoman, joka ei ollut lainkaan hassumpi.

Lapsille ostimme matkaa varattaessa Ville Viking -rannekkeet (7,50 € / kpl), jotka lunastettiin baarista ja rannekkeella perheen pienimmät saivat Ville Viking juomalasit kotiinviemisiksi, joita sai tankata mehulla tai limsalla risteilyn aikana niin monta kertaa kuin mieli teki (ja äiti luvan antoi). Rannekkeella lapset saivat myös jäätelön sekä yllätyslahjan, joka oli heinäkuussa molemmille mieluinen Ville Viking tuubihuivi.

Viking Gracella riitti mukavasti huveja lapsille, niin leikki- ja pelihuoneissa kuin konferenssihuoneeseen kesäksi rakennetussa valtavassa pommpulinnassa ja hohtofutiksessa, josta tuli meidän kaksikon suosikki.

Leikkihuoneet on jaettu hienosti 10. kannen pienempien lasten (0-6 v) tilaan ja 11. kannen isompien lasten (6-12 v) tilaan, mutta käytännössä ikäsuosituksia ei sitten liiemmin noudatettu ja isompien lasten tilan kansoittivat pienemmät lapset. Oliko sitten kyseessä se, että kaikki eivät huomanneet tätä tilojen jakoa ikäryhmien mukaan, joka on jo ihan turvallisuuskysymys leikin tiimellyksessä?

Risteilyn aikana tapasimme tottakai myös laivakissa Ville Vikingin, jonka kanssa lapset kävivät yhteiskuvassa ja Retro Barissa pelasimme hauskaa lastenbingoa, jossa jokainen voitti! Koko risteilyn ajalle riittää ohjelmaa lapsille ja nämä kellonaikoineen löytyvät omasta lehtisestään, jonka voi noutaa laivan infosta.

Mielestäni Viking Gracella on huomioitu lapset hienosti kaikin puolin ja lapsiperheet voivat tuntea itsensä tervetulleeksi risteilylle!

Vinkki: Suomessa asuville alle 12-vuotiaille lapsille on tarjolla maksuton Ville Viking Club, jonka jäsenet saavat omaa postia kaksi kertaa vuodessa.

Shoppailua

Viking Gracella pääsee tuulettamaan myös lompakkoa, ja myymälöiden tarjontaa tulikin tutkittua ahkerasti, josta kotiinviemistä löytyi monenlaista. Viking Gracen suuressa shopping worldissa on mukavasti kosmetiikkaa ja merkkituotteita, kuten koruja, kelloja, vaatteita, laukkuja ja jalkineita sekä perinteiset laivamyymälöiden makeiset ja alkoholijuomat. Lisäksi tarjolla on jonkin verran Marimekon tekstiilejä, Iittalan astioita ja lapsille niin leluja kuin vaatteita. Mukavana yllätyksenä shopping worldista löytyi myös Ahvenanmaan limppua, jota ei voi sivuuttaa – nam!

Victoria’s Secretin tuotteiden ystävät tietänevätkin, että Viking Gracella on ketjun ensimmäinen Suomen myymälä, joka on myös ainoa laatuaan risteilijöillä.

M/S Viking Grace – hitti vai huti?

Ennen matkaan lähtöä ajatuksissa koputtelivat sitkeään juurtuneet mielikuvat punaisista laivoista, mutta toisaalta intoa risteilymatkaan siivitti kesälomaa piinannut sateinen sää. Olimme kuulleet tuttavilta runsaasti kokemuksia Viking Gracesta, sekä laimeampia että innostuneita. Päätimme tuupata asenteet ja muiden mielipiteet taka-alalle ja lähteä testaamaan risteilijää avoimin mielin, puhtaalta pöydältä.

Positiivinen tunne risteilystä heräili jo siistissä risteilyterminaalissa, jossa lähtöselvitys sujui helposti ja nopeasti automaatilla. Risteilyterminaalin henkilökunta oli ystävällistä ja useammasta ’tuubista’ tapahtuva laivaannousu oli sujuvaa. Lähtöpäivänämme henkilöllisyystodistuksia / passeja tarkastettiin pistokokeenomaisesti, myös meiltä. Laivaannousu ilman laukkujen läpivalaisua ja metallinpaljastinta tuntui oudolta tammikuussa MSC Cruisesilla tekemämme risteilyn jälkeen, jossa matkustajat tarkistettiin huolellisesti mennen tullen. Toivon todella, että myös Itämeren laivoille otetaan pian käyttöön vastaavanlaiset turvatarkastukset.

Laivalla kaikki toimi moitteettomasti ja yleisten tilojen siisteydestä huolehdittiin hyvin. Risteilyllä oli iloinen meno, mutta häiritsevää rähinää ei ilmennyt.  Premium-hytti osoittautui hyväksi valinnaksi tälle matkalle ja hyttikäytävä kannella 9 oli todella rauhallinen koko matkan ajan. Viking Grace on sisustukseltaan mukavan erilainen ja yksityiskohdiltaan elämyksellinen. Yleisten tilojen suunnittelu on palkitun sisustusarkkitehtitoimisto dSign Vertti Kivi & Co käsialaa.

Erityiskiitoksen haluan antaa sataman ja laivan henkilökunnalle, joilta saimme hyvää ja ystävällistä asiakaspalvelua kautta linjan. Asiakaspalvelulla on paljon merkitystä risteilyn onnistumiselle ja tässä on Viking Gracen suuri vahvuus.

Omien ennakkoluulojen kyseenalaistaminen kannatti ja Viking Grace muutti käsityksemme punaisista laivoista kertaheitolla – todella positiiviseen!

Yksi vika 23 tunnin risteilyssä kuitenkin oli – se loppui nimittäin liian nopeasti – tapaamme siis vielä uudelleen!

VIKING GRACEN suunnittelussa on otettu huomioon niin
ympäristö kuin elämyksellinen risteilykokemuskin. Laivan
sisustusratkaisuissa on haettu ennakkoluulotonta ja modernia
linjaa. Laivan yleisten tilojen suunnittelusta vastaa
palkittu sisustusarkkitehtitoimisto dSign Vertti Kivi & Co.
Suuret ikkunapinta-alat ja esteetön näkymä maailman
kauneimpaan saaristoon tekevät merimatkasta unohtumattoman
kokemuksen. ” lähde Viking Grace esite

M/S Viking Grace

  • Rakennettu Turussa STX Finlandin Pernon telakalla
  • Pituus 218 m, leveys 31,8 m ja syväys 6,8 m
  • Kansia 13, hyttejä 800, matkustajia 2 800 ja miehistöä n. 200
  • Vesillelasku 10.8.2012 ja luovutettu Viking Linelle 13.1.2013
  • Liikennöi Suomen lipun alla reitillä Turku-Långnäs-Tukholma / Tukholma-Maarianhamina-Turku
  • Käyttää polttoaineena nesteytettyä maakaasua, jonka päästöt ilmaan ovat vähäiset
  • Aallonmuodostus ja äänimelu on minimoitu, joka on saaristoluonnolle tärkeää

 

Recommended Articles

21 Comments

  1. No huhhuh, sieltä tuli kunnon tietopaketti. Kiva, kun tykkäsit laivasta ja palvelusta. Tuo palvelu on muuten Viikkarilla hyvää kautta linjain, eli kyllä muillakin laivoilla saa hyvää palvelua.

    Pikkuvinkki vielä noista Premium-hyteistä, niitä löytyy myös keulasta kannella 8. Eli keulanäkymiä halajavat voivat esittää toiveen sellaisesta. Romantic-hytin olen testannut aivan ekojen joukossa ja Organicin kävin kuvaamassa muutama vuosi sitten, molemmat oli kivoja. Tuo Span vip-huone muuten: aivan ihqu. Suosittelen!

    1. Kiitos, todella hyvä vinkki tuo kannen 8 keulassa oleva Premium-hytti ja kiva kuulla, että span VIP-tila on kokemisen arvoinen, täytyy laittaa nämä mieleen seuraavaa kertaa ajatellen! Ajatuksiin jäi vahvasti kytemään myös haave oikein kunnon hemmottelevasta arjen irtiotosta sviitissä ja span privaatissa, vaikkapa synttäreinä tai hääpäivänä. Nyt, kun kokemus laivan yleisestä tasosta oli näin hyvä ja suositukset siihen päälle, niin voisin hyvin panostaakin näihin, kun tietää ettei maksa tyhjästä.

      Viking Gracen asiakaspalvelu aina satamasta kaikkialle laivaan oli juuri sellaista, mitä pitää ollakin: asiantuntevaa ja kohteliasta. Todella hyvä tietää, että samanlaisia asiakaspalvelun ammattilaisia löytyy Viikkarilla kautta linjan!

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa alkanutta viikkoa! Tulen kyselemään ja lukemaan sviitti-vinkkejäsi, jos ja kun tämä tulee ajankohtaiseksi!

  2. Vähän samat muistikuvat oli itsellänikin Vikingin laivoista. Onneksi ne on nyt pyyhitty pois, kun mieheni kanssa päästiin kahdestaan laivamatkalle.
    Ihana matka teillä on ollut.

    1. Ihana kuulla, että Teillä oli miehesi kanssa onnistunut kahdenkeskinen matka, lyhytkin irtiotto arjesta tekee ihmeitä! <3

      Jännä, miten sitkeässä nämä vanhat mielikuvat meillä olivat, vaikka ei sillä edellisellä reissullakaan varsinaisesti mitään pileen mennyt. Hauska kuulla nyt useammalta samanlaisia muistikuvia ja että uudistuneet laivat ovat onnistuneet nämä mielikuvat murtamaan! Tuntuu oikein hyvältä heittää vanhat mielikuvat romukoppaan ja lähteä uudemmankin kerran punaisille laivoille!

      Kiitos Outi kommentistasi ja ihanaa alkanutta viikkoa, toivotaan että saadaan vielä lämpimiä elokuun iltoja!

  3. Myös mulla on punaisista laivoista ollut pääosin samat nuhjuiset ajatukset, mutta sopivaa tilaisuutta Viking Gracen kokemiseen olen kyllä odottanut siitä asti kun se liikenteeseen tuli. Ja viime keväänä tämä tilaisuus sitten koitti, kun pääsimme sen matkaan Maarianhaminasta Turkuun. Ja täytyy sanoa, että oli kyllä kiva laiva! Me olimme matkassa koirien kanssa ja tuohon reittimatkan tarpeeseen ikkunallinen A-hytti oli riittävä. Mutta jo se oli kiva, ja ihan eri luokkaa kuin muilla laivoilla. Frank’sin ruoka oli oikein hyvää ja tuolla Seamoressa kippisteltiin onnistuneelle lomalle useammallakin drinksulla 🙂

    Kaiken kaikkiaan laiva vaikutti oikein tyylikkäältä ja ihan kunnon risteily sillä alkoi kyllä hieman houkuttaa! Samaa mieltä olen noista turvatarkastuksista kyllä, nykymaailmassa ne todellakin olisivat tarpeen.

    1. Viking Grace oli kyllä positiivinen kokemus kaikin puolin ja melkoinen imagonoste Viikkarille sitten viimenäkemän. Kiva kuulla, että laiva teki teihinkin saman vaikutuksen! ?

      Kaikkien luokkien hytit näyttivät kuvissa todella hyviltä ja niin kuin sanoit, ihan toiselta kuin muiden Itämeren laivojen. ? Käykää ilman muuta risteilemässä Gracella, tykkäsimme! Heitimme jo puolileikillä juttua, että seuraavalla kerralla risteilemme reitin kahteen kertaan niin ei lopu aika heti kesken 😀

      Mukavaa sunnuntaita ja elokuun loppua! ?

  4. Olipa kattava paketti Viking Gracesta, ihana luksusristeily teillä! Liityn jonon jatkeeksi skeptisten ajatusteni kanssa Viikkareista. Viimeksi reilu vuosi sitten teimme reissun Tukholmaan Mariellalla ja laiva ei todellakaan ollut miellyttävä kokemus. Tämän postauksen myötä ihan tuli himo lähteä Turusta risteilemään niin pääsisi Gracen kyytiin! Tulisipa Helsinkiinkin joku uuden karhea laiva niin matkaisin minäkin useammin Viking Linella.

    1. Hauska kuulla, että en ole todellakaan ainoa, jolla on ollut vahvat ei-niin-mairittelevat mielikuvat Viikkarista! 🙂 Ja hyvä muuten tietää, että melko tuoreet kokemukset Mariellasta ovat sen aiemman mielikuvan mukaisia, niin ei tarvitse käydä kumoamassa Viking Gracen tuomaa positiivista mielikuvaa varustamosta, ainakaan ennen kuin laivaa on laajasti uudistettu.

      Tämän kokemuksemme jälkeen uskallan varauksetta suositella risteilyä Gracella ja Helsingistä liikennöivästä uudistetusta Gabriellasta kuulin kirjoituksen Facebook-jaon yhteydessä myös positiivisia kokemuksia.

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa alkanutta viikkoa! ?

  5. Spa näyttää ihanalta, ja hytti! Muutenkin Grace on kyllä nostanut Itämeren laivat aivan uudelle tasolle, eipä kyllä tee mieli muilla enää oikein matkustaakaan. Kerran olen päässyt Gracen kyytiin ja ihastuin, vaikken mikään laivaintoilija olekaan.

    1. Totta, Grace painii aivan eri sarjassa ja on melkoinen noste Itämeren risteilyjen tasoon. Onneksi tuli viimein lähdettyä testaamaan Grace ja tämän kokemuksen jälkeen kertoja tulee takuulla useampia!

      Kiitos Meri kommentistasi ja hyvä syyskesän jatkoa!

  6. Kattava tietopaketti, kiitos! En ole mikään risteilyjen ystävä, mutta tänä vuonna niitä on tullut tehtyä jo pari ja Grace menee testiin marraskuussa. KIvaa, että ovat vieneet palveluja ja hyttejä paremmalle tasolle. Spa näyttää ihanalta! Sinne on päästävä.

    1. Spa vaikutti niin houkuttelevalta, että ihan jo sen takia pitää käydä vielä uudemman kerran Gracella,kun aika tällä risteilyllä meni niin nopeasti ettei sinne asti ehditty.

      Mukavaa risteilyä Teille kun sen aika koittaa, toivottavasti tykkäätte myös Gracesta! ?️

  7. Itse kävin Ahvenanmaalla siten, että menin sinne Amorella ja tulin Gracella pois. Onhan tuo Viking Grace upein näistä ruotsinlaivoista ja sillä olen muutaman miniristeilyn tehnytkin Tukholmaan ja takaisin. Mun mielestä tuolla laivalla on huomioitu erittäin hyvin jokainen ikäluokka ja parasta laivassa on sisustus. Sama suunnittelutoimisto on tehnyt Tallink Siljan Megastarin, joten siinä kyllä kaksi Itämeren parasta laivaa tällä hetkellä.

    Ruokatarjonta oli molemmilla laivoilla Vikingillä hyvää ja tuossa Aurossa oli mukava syödä sellaisessa design-pöydässä upeine tuoleineen katsellen samalla upeaa saaristoa – kerrassaan erinomainen kattaus kaiken kaikkiaan, joskin miltään Itämeren laivalta en ole vielä buffetissa löytänyt tarpeeksi laadukasta lämmintä ruokaa muuhun tarjontaan nähden. Eipä silti, kyllä sitä ilman lämpöistäkin ruokaa sai erinomaisen aterian kasaan 🙂

    1. Totta, Viking Gracella on hyvin huomioitu kaiken ikäiset ja olihan se liikennöinnin aloittaessaan sisutuksellisesti aivan omaa luokkaansa. Megastarilla näkyy myös hyvin dSign Vertti Kivi & Co:n kädenjälki, kiva että myös Tallink on panostanut uudenlaiseen sisustukseen.

      Kiitos Rami kommentistasi ja aurinkoista alkavaa syyskuuta!

  8. Onhan Viking Grace toki omaa luokkaansa, tosin en ole Premium-hytissä matkustanut koska en harrasta miniristeilyjä. Reittimatkalla ei kannata panostaa hyttiin kun joutuu poistumaan laivasta jo kuuden jälkeen. Matkustan Ruotsiin muutaman kerran vuodessa ja useinmiten Turusta,koska asun lähistöllä. Silloin valitsen ehdottomasti Gracen.

    1. Reittimatkalla hytti on tosiaan sen verran paljon lyhyemmän aikaa käytössä, että sille ei välttämätta laita samanlaista painoarvoa kuin risteilyllä, mutta tunnustan kyllä tässä(kin) oman mukavuudenhaluni, kun olemme käyttäneet Turku/Ahvenanmaakin välillä De Luxe (tai vastavaa) hyttiä, jos hinta on ollut kohdallaan. Gracen kaikkien hyttiluokkien hytit ovat sisustukseltaan kyllä niin onnistuneita, että A- ja B-hyttikin on varmasti hyvä vaihtoehto erityisesti reittimatkalla.

      Grace on vastaisuudessa meidänkin ykkösvalintamme reitillä Turku/Ahvenanmaa/Tukholma!

      Kiitos kommentistasi ja mukavia tulevia Tukholman matkoja Gracella!

  9. Kattavasti olit perehtynyt Gracen palveutarjontaan – kiitos tietopaketista! Gracen buffet on mun mielestä ehdottomasti paras Turku-Tukholma-väliä seilaavista laivoista. Sisustus miellyttää silmää ja ruoka maistuu oikeasti hyvältä. Ja hyvä vinkki tuo parempi hytti. Kiva tietää, että hiukan isommalla rahallisella satsauksella saa noin paljon isomman ja viihtyisämmän hytin 🙂

    1. Kiitos, kiva kuulla että postauksesta löytyi mukavasti infoa laivan palvelutarjonnasta ja että myös Sinulla on positiivisia kokemuksia Gracesta!
      Tykästyin viihtyisään Premium-hyttiin ja loppujen lopuksi se ei ollut paljon A-hyttiä kalliimpi vaihtoehto per nenä (matkaseurueessa 2 aikuista ja 2 lasta), kun hytin hintaan kuului aamiainen. Suosittelen lämpimästi premium-hyttiä!

      Kiitos Katariina kommentistasi ja hyvää viikonloppua!

  10. Tykkäsin Viikkarin laivoista nuorena kun sinne mentiin puhtaasti bilettämään. Lasten kanssa ollaan pari kertaa oltu Siljalla, koska tykätään rattaiden kanssa liikkuessa promenadesta, ettei tarvitse odotella hissiä alituiseen. Grace on kokeilematta, ja tämä oli kyllä todella kattava info 🙂

    1. Meillä taas Siljan laivat oli nuoruudessa The Juttu, kun siihen aikaan Siljalla oli Vaasasta ja Pietarsaaresta laivayhteys Ruotsiin ja risteilyjä tuli tehtyä vuodessa todella usein! ?️?

      Ollaan myös tykätty Symphonysta & Serenadesta ja niiden eläväisestä promenadesta, mutta nyt ajateltiin testata vaihteen vuoksi Gracea, joka yllätti todella positiivisesti!

      Suosittelen lämpimästi risteilyä Gracella, joka sopii hyvin myös lasten kanssa matkatessa! Kiitos Jenni kommentistasi ja mukavia tulevia risteilyjä ?

  11. Mulla ei ole oikeastaan mitään asennetta risteilyihin. Ne ovat pakollinen paha, jos auto pitää saada toiseen maahan. Tällaisia reissuja on nyt muutaman vuoden aikana kertynyt monia. Yritän suosia lähtöjä, joilla pääsee laivaan suoraan nukkumaan ja herää aamulla Ruotsista tai Tallinnasta jne.. En siis varsinaisesti halua viettää aikaa laivalla. Ehkäpä suurin syy tähän on se, että en pidä laivoista. Pelkään aina, että ne uppoavat.

    Viking Grace seilaa jatkuvasti sellaisina aikoina ja sellaisilla linjoilla, että se ei ole tullut kysymykseen. Harmittaa, koska haluaisin tuon(kin) nähdä. Kohta se on varmaan niin kulunut ja kulahtanut, ettei enää erotu muista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *