Matkasimme Samokselle syyskuun alussa ja aurinko helli meitä koko viikon. Majoituimme Doryssa Seaside Resortiin, joka on Finnmatkojen valikoimassa Blue Village hotellina. Doryssa Seaside Resort tunnetaan yhtenä Samoksen parhaimmista hotelleista ja paikallisena hotelliluokituksena sillä on 5 tähteä ja Finnmatkojen hotelliluokituksena 4+. Omalla rannallaan Doryssa Bayssa sijaitseva hotellialue jakaantuu kahteen osaan: Seaside- ja Village-osioihin, joissa on kummassakin omat ravintolat ja näitä molempia alueita palveleva vastaanotto sijaitsee omassa rakennuksessaan. Saapuessamme hotelliin henkilökunta oli vastaanottorakennuksen terassilla tervehtimässä ja tarjoamassa kylmää appelsiinimehua, joka maistuikin kuumana päivänä ennen sisäänkirjautumista.
Seaside-osio on tavanomainen hotellialue, jossa majoitutaan kolmikerroksisen rakennuksen hotellihuoneisiin ja sieltä löytyy perhehuoneita jopa 6 henkilölle. Uima-altaat ja aktiviteetit ovat tällä alueella. Aikuisille ja lapsille on omat altaansa ja allasravintola sijaitsee uima-altaiden ja rannan välissä.
Village-osio on kreikkalaisen kylän tyyliin rakennettu alue, jossa on asuinrakennusten lisäksi creperie, kahvio (kafeneio), kauppoja, kirkko ja kyläaukio. Talot on rakennettu perinteitä kunnioittaen ja Samoslaisia taloja mallina käyttäen. Rakentamisessa on ollut mukana paikallisia artesaaneja. Hotellihuoneet ovat pienrakennuksissa, jotka ovat joko yksi tai kaksikerroksisia.
Majoittauduimme Village-osaan 4 henkilön huoneeseen, jossa oli parivuode sekä lapsilta jippii-huutoja kerännyt kerrossänky. Kylpyhuoneessa näkyy Samoslaisen perinteen kunnioitus pelkistetyssä ja melko askeettisessa tyylissä. Kylpyhuoneen vesikalusteet ovat laadukkaat (esim. hanat Grohen mallistosta) ja toimivuudesta ei ole tingitty. Vaatekomerot ovat eteiskäytävällä, josta on myös käynti kylpyhuoneeseen ja komerolla käynti vaati sovittelua muuhun liikenteeseen, sillä ulko-ovi aukeaa sisäänpäin. Myös huoneen tekstiilit ja patjat ovat laadukkaat ja kylpyhuoneessa on kreikkalaista luonnonkosmetiikkaa (suihkusaippuaa, vartalovoidetta, palasaippuaa) sekä suihkulakkeja + vanity-kitejä (vanupuikkoja, vanulappuja, kynsiviila). Huone siivotaan päivittäin ja siivoojat ajoittavat käyntinsä niin, etteivät he häiritse. Huoneessa on oma pieni terassi jossa on pöytä sekä kaksi tuolia. Lasisen parvekkeen oven ulkopuolella on vielä puiset sisältä lukittavat säleovet, joten halutessaan lasiovea voi pitää illalla auki. Ilmastointi on säädettävä ja se kytkeytyy pois parvekkeen oven ollessa auki. Äänieristys huoneessa on hyvä – mukavat seinänaapurimme totesivat lastemme olevan niin hiljaisia… hetkeä ennen tätä käynnissä oli ollut junioreiden tyynysota, eikä tämä ollut kuulunut seinän taakse lainkaan! Ja näinhän se oli, etteivät äänet naapureista meitäkään häirinneet ja muutoinkin koko Village-alue oli ihanan rauhallinen! Oikeastaan eniten ääntä ja meininkiä oli allas-alueella allasjumpan yms. aikaan, mutta plussaa Doryssalle siitä, ettei musiikki huuda ämyrit suorina jatkuvasti.
Villagen ravintola on rannan läheisyydessä viheralueen reunalla ja siellä oli mukava nauttia ateriat katetulla ulkoterassilla. Meillä oli puolihoito, johon kuului aamiainen sekä päivällinen buffesta. Valinnanvaraa oli hyvin ja ruoka oli todella hyvää. Päivällisellä oli aina paikallisia herkkuja ja myös kasvissyöjälle oli hyvin vaihtoehtoja. Täydet pisteet kokille ja koko ravintolan erittäin mukavalle henkilökunnalle!
Herkuttelun lisäksi alueella on aktiviteetteja niin halutessaan. Villagesta löytyy museo, hotellissa on spa, altaalla järjestetään vesijumppaa, ranta-alueelta löytyy vesiurheilumahdollisuuksia jne.
Aikuisten ja lasten uima-altaiden lisäksi on ulkoporeallas samalla alueella ja ranta sijaitsee muutaman kymmenen metrin päässä allasalueesta. Ranta on pientä pyöreäreunaiseksi hioutunutta kiveä, ja sieltä löytyi todella kauniita kiviä katseltavaksi, ja kulkeutui niitä muutama kotiinkin. Pyyhkeitä on lainattavissa maksutta ja rannalla on aurinkovuoteet sekä varjot. Aurinkovarjoissa niin ranta-alueella kuin uima-altaallakin on soittokello, jolla voi kutsua tarjoilijan paikalle juoma- ja ruokatilausta varten.
Doryssa Seaside resortissa kuten muissakin Blue Villageissa on 3-5 vuotiaille lapsille Bamse-kerho sekä leikkipaikka. Lisäksi Bamse ystävineen käy hotellialueella tervehtimässä. Bamse-kerhosta lapsemme ovat tykänneet todella paljon ja on ollut mukava saada uusia ystäviä pohjoismaisista lapsista. Bamse-kerhojen ohjaajat ovat joka kerta olleet todella asiansa osaavia ja tykättyjä, kiitos heille!
Yksi lomaviikon must jutuista on myös Villagen aukiolla järjestettävä kreikkalainen ilta. Silloin saimme syödäksemme herrrrrrrkullisia paikallisia ruokia ja paikallista viiniä, joka on yllättävän hyvää! Samoshan tunnetaan myös viinin tuottajana ja aiemmin vain retsinaa maistaneena olin hieman skeptinen kreikkalaisen viinin suhteen, viinit eivät kuitenkaan olleet hassumpia ja ne todellakin kuuluivat yhteen paikallisten ruokien kanssa.
Ruokailun päätteeksi nautittiin paikallisesta musiikista ja tanssiesityksistä illan sametinpehmeässä lämmössä kirkkaan tähtitaivaan alla.
Kaikki kiva päättyy kuitenkin aikanaan, niin kreikkalainen kyläjuhla kuin onnistunut lomakin. Klassinen kysymys: menisinkö takaisin? Doryssa Seaside Resortin Villageen ihan milloin vaan!
Lisätietoja hotellista Doryssan nettisivuilta ja ensimmäisen postauksen Samoksesta voit lukea tästä.
Wautsi wau, kuulostaa hyvältä paikalta! Tuli ihan omat lasten kanssa tehdyt Blue Village lomat mieleen. Paljon ollaan Finnmatkoilla reissattu! 🙂
Hei Virpi ja kiitos viestistäsi!
Meilläkin on sama juttu, että Finnmatkojen kyydissä ollaan monta matkaa tehty, ensin kaksistaan ja sitten lasten tultua kuvioihin aloitettiin lomailut Blue Villageissa. Niissä on ollut todella helppoa lomailla lasten kanssa ja Bamse on pop! Tälläkin hetkellä nuorimmaisella on Bamse-kerhon paita, lippis ja reppu yllään ja leikkii Pomppia 🙂
Doryssaan olimme kokonaisuudessaan todella tyytyväisiä ja se on ollut perheemme paras Blue Village -kokemus. Village-osio on todella viihtyisä ja mukava vaihtoehto tavanomaiselle hotelliasumiselle!
Heippa! Olemme miettineet matkaa Samokselle ja hotelliksi olemme ajatelleet Doryssaa. Hotelli näyttää sijaitsevan lentokentän vieressä. Aiheutuiko lentokentästä melua?
Hei Elisa ja kiitos kysymyksestäsi!
Sijainti on tosiaan lähellä lentokenttää ja lähteviä lentoja lensi jokunen Doryssan / ranta-alueen yli. Lentoja ei kuitenkaan ollut matkamme ajankohtana syyskuun alussa montaa päivässä emmekä kokeneet niitä häiritsevinä. Mieleen on jäänyt oikeastaan vain yksi äänekäs ylilento illallisen aikana, muutoin koneet kaarsivat jo aiemmin meren ylle noustessa ja niitä oli oikeastaan hauska bongata rannalta käsin. Saapuvat lennot lähestyivät kenttää toisesta suunnasta. Eli jonkin verran koneiden ääntä hotellialueella on, mutta lentoliikenne on sen verran harvaa, että se on vain satunnaista eikä lentoja ollut lainkaan yöaikaan ainakaan tuolloin.
Tykkäsimme Doryssasta kaikin puolin ja suosittelen siellä erityisesti ihanana rauhallista Village-osaa, joka on rakennettu kreikkalaisen kylän tyyliin. Meillä on ollut harkinnassa uusi matka Samokselle ja silloinkin valitsisimme ilman muuta Doryssan!
Toivottavasti tästä oli teille apua ja vastaan mielelläni myös muihin kysymyksiin!
Aurinkoista maanantaita Sinulle!
moi, oliko hotellissa pähkinä allergisille omia ruokia tarjolla ,jäätelöt yms!
Hei Perttu ja kiitos kysymyksestäsi!
Valitettavasti en osaa varmuudella tähän vastata, mutta kannattaa kysyä joko suoraan hotellista tai Finnmatkoilta, jos olette heidän kauttaan varaamassa matkaa. Doryssa Seasiden henkilökunta on hyvin palvelualtista ja tämän tason hotelleissa useimmiten järjestyvät myös erikoisruokavaliot.
Kannattaa ilman muuta tiedustella heiltä tätä, ohessa linkki Doryssan yhteydenottolomakkeeseen http://www.doryssa.gr/en/home-page-contact
Voi lämpimästi suositella tätä hotellia ja erityisesti sen Village osaa!
Kuulisin myös mielelläni, järjestyikö pähkinäallergian huomioiva ruokavalio!
Hei! Meillä on tämä hotelli harkinnassa ja olisin tiedustellut, voiko hotellilta liikkua jalkaisin rattaiden kanssa keskustaan?
Hei Anna ja kiitos kysymyksestäsi!
Meillä oli tuolla reissulla matkarattaat mukana, ja hotellin vastakkaiselta puolelta katua meni jalkakäytävä Pythagorionin keskustaan saakka.
Jalkakäytävä oli melko kapea ja muutaman tien ylityksen joutuu tekemään, mutta muuten sitä pitkin pääsi ihan hyvin kulkemaan rattaidenkin kanssa.
Vaikka kyseessä on ns. pääkatu, ei liikenne ollut ainakaan syyskuun alussa mitenkään erityisen vilkasta.
Tykkäsimme Doryssa Seaside resortista todella paljon; alue oli viihtyisä ja hyvin hoidettu, henkilökunta todella mukavaa, ruoka hyvää ja erityisesti Village osa aivan ihanan rauhallinen. Sen matkan kokemuksen perusteella menisimme takaisin Doryssa Seaside resortiin ihan milloin vaan!
Toivottavasti tästä oli apua hotellin valintaan; ihanaa matkan suunnittelua ja tulevaa matkaa Teille!
Hei,
Olen varannut perheellen matkan kyseisetä hotellista. Olisin toivonut merinäköalalla tai uima-allas näköalalla, mutta niitä ei ole enään saatavalla. Tällä hetkellä varaus on päärakennus/residence -osasta. Varasin tämän, koska mukana lapsia (6 v. ja 10 v.) ja ajattelin, että matka altaalle ja merelle on mahdollisimman lyhyt.
Olen kuitenkin lukenut paljon suosituksia Village -osiosta, hiukan mietityttää vielä kumpi olisi parempi. Village -osiossa mietityttää se, jos huoneen saa jostain kauimmaisesta nurkasta ja ”matkaa” tulee uima-altaille/merelle jonkin verran (lasten kanssa monesti sellaista edestakasin menemistä).
Jos huoneen saa residence osasta millainen se on (en ole löytänyt kuvia tästä osasta hotellia) ja millaiset näkymät mahtaa olla…
Osaatko kertoa päärakennus/residece osasta? Voiko olla melua?
Hei Virva ja kiitos kysymyksestäsi!
Päärakennuksen allasalueella on jonkin verran hälyä, joka saattaa häiritä ainakin alemmissa kerroksissa päiväaikaan ja TripAdvisorista luin kokemuksia keittiön sisäänkäynnin kohdalla olleista huoneista, joissa sijainnin koettiin olleen meluisa. Sen sijaan allas/merinäköalallisten ylempien kerrosten sekä puutarhan/vuoren + Villagen puoleisten päärakennuksen huoneiden uskon olevan rauhallisempia. Päärakennuksen hyvänä puolena on tosiaan se, että se on lähempänä uima-altaita ja aktiviteetteja, sen sijaan rannalle on sama etäisyys niin päärakennuksesta kuin Village-osasta, koska ranta on koko resortin edustan mittainen.
Ihanan viihtyisää Village-osaa suosittelen lämpimästi, jos kaipaatte rauhallisempaa aluetta, ja sinne menisin itse milloin vaan uudelleen. Meidän huoneemme sijaitsi aivan perimmäisessä osassa Villagea, mutta kävelymatka hotelliosan altaille vei vain muutaman minuutin, samoin kuin Villagen ravintolaan ja rannalle. Pisin matka oli aivan resortin toisella laidalla sijaitsevaan Bamse-kerhoon, jonne kävely pienten kanssa vei noin 5 minuuttia. Villagen aukiolla järjestetään kerran viikossa kreikkalainen ilta, jolloin on tarjolla (lisähintaan) herkullista ruokaa ja musiikkia, mutta se loppuu kuitenkin sen verran hyvissä ajoin, ettei tarvitse yöunia menettää ja lapset jaksavat hyvin olla mukana.
Olin itsekin matkaa varatessa hieman miettiliäs juuri näiden etäisyyksien osalta ja kysyin silloin tästä TUIn asiakaspalvelusta, josta suositeltiin Village osaa näistä kahdesta vaihtoehdosta ja paikallisopas vielä vahvisti, etteivät etäisyydet ole pitkät. Olimme todella tyytyväisiä siihen, että valitsimme Villagen, jonka rauhalliseen kreikkalaisen kylän miljööseen oli aina kiva mennä!
Toivottavasti tästä oli apua pohdintoihinne ja vastaan mielelläni myös lisäkysymyksiin. Mukavaa matkan odotusta ja aurinkoista sunnuntaita!
Kiitos hyvästä vastauksesta, siitä oli kovasti apua 🙂
Lentokentältä on ilmeisesti vain noin 2km matkaa hotellille, osaatko sanoa saako lentokentältä helposti otettua taksin?
Kiva kuulla, että tästä oli apua matkan suunnitteluun! Samoksen lentokentällä oli takseja odottamassa lennon saapuessa (muistaakseni tulimme n. klo 17 aikaan), ja jonkun aikaa jouduimme jonottamaan, mutta itse ajomatka Doryssaan menikin sitten noin kymmenessä minuutissa ja pääsimme kirjaantumaan sisään ennen bussilla saapuvia. Tarkkaa hintaa taksikyydille en muista, mutta se on jäänyt mieleen, että se tuli paljon edullisemmaksi kuin perheen lentokenttäkuljetus bussilla, ja oli sitten vielä nopeampikin! 🙂
Doryssa on todella viihtyisä ja hyvätasoinen hotelli, jonka henkilökunta on kreikkalaiseen tapaan ihanan sydämellistä ja ruoka herkullista – olette hyvän valinnan tehneet!
Ollaan viikon päästä menossa tähän hotelliin ja oli todella kiva löytää näin positiivinen kirjoitus hotellista. Millään ei jaksaisi viikkoa odottaa 😀 Meillä myös 2,5v tytär ja 7v poika matkassa. Tytär ei muista edellisistä lentokone matkoistaan mitään, joten odottaa tätä aivan onnessaan 🙂
Voi miten kiva kuulla, että Teillä on matka Samokselle ja Doryssa Seaside Resortiin niin lähellä! ? ?☀️
Hotellista jäi todella hyvät muistot kaikin puolin, ja menisimme sinne uudelleen milloin vaan. Doryssa on todella viihtyisä ja hyvin hoidettu, siellä on helppo olla myös pienten lasten kanssa, pitkällä rannalla löytää omaa rauhaa niin halutessaan, ruoka on hyvää ja henkilökunta niin kreikkalaisen sydämellistä – Ihanaa matkaa Teidän perheelle! ?
Hei,
Meillä myös mietinnässä tuo hotelli. Osaatko sanoa paljonko buffet-ruokailut maksavat paikanpäällä ostettuna?
T. Piia
Hei Piia ja kiitos kysymyksestäsi!
Doryssa oli todella kiva hotelli ja muutaman vuoden takainen kokemuksemme siitä oli positiivinen kaikin puolin.
Upgreidaus aamiaisesta puolihoitoon tai all inclusiveen oli tosiaan mahdollinen paikan päällä. Olimme ostaneet puolihoidon ennakkoon ja muistaakseni ennakkoon ostettuna se tuli edullisemmaksi, hintaa paikan päällä ostettuna en valitettavasti muista.
Voisitte vaikka laittaa tästä kysymystä suoraan Doryssaan osoitteella info@doryssa.gr, henkilökunta osasi hyvin englantia.
Hotellissa on talvella kokoustoimintaa, joten uskon asiakaspalvelun olevan tavoitettavissa myös tähän aikaan vuodesta. Matkailusesonki Doryssassa alkaa huhtikuussa, josta he tiedottavat mm. Facebook-sivullaan, ja sitä kautta voi myös ottaa yhteyttä.
Doryssaa voin kokemuksemme perusteella suositella lämpimästi ja mielelläni menisin sinne toisenkin kerran.
Toivottavasti tästä oli apua matkanne suunniteluun. Mukavaa sunnuntaita!