Comojärven maisemat ovat vuosisatojen ajan vetäneet puoleensa kauneutta rakastavia, eikä vehreiden vuorten sylissä lepäävän järven äärellä voi olla muuta kuin onnellinen, suorastaan maisemaonnellinen.
Maisemaonnellinen taisi olla myös milanolainen markiisi Giorgio II Clerici (1648-1736), joka hankki palan – tai oikeastaan aika isonkin palan – Bellagionlahdelta Tremezzosta, ja ryhtyi vuonna 1690 rakennuttamaan huvilaa tälle 70.000 m² maa-alalle.
Eikä huvilasta tullut mikään mökkipahanen, vaan varsinainen linna Clericin tekstiilikaupalla vaurastuneelle suvulle, jossa oli niin markiiseja, paroneita kuin senaatin jäseniä. Huvila siirtyi suvussa sukupolvelta toiselle, kunnes se myytiin vuonna 1801 politiikassa vaikutusvaltaiselle lakimiehelle Gian Battista Sommarivalle, joka myöhemmässä vaiheessa nimettiin myös markiisiksi.
Sommarivan suvussa huvila oli vuoteen 1843 saakka, jonka jälkeen Villa Carlotta myytiin Hollannin prinsessa Mariannelle, joka antoi huvilan tyttärelleen Carlottalle häälahjaksi tämän naidessa Georg of Sachsen-Meiningenin. Carlotta ei ehtinyt huvilasta ja sen upeista maisemista nauttia pitkään, sillä hän menehtyi vasta 23-vuotiaana. Sachsen-Meiningenien aikana huvilaan ei tehty merkittäviä muutoksia, ja se oli heidän omistuksessaan 1. maailmansotaan saakka.
Lisää huvilan historiasta tästä.
Nykyään museona toimivan Villa Carlottan 1. ja 2. kerros sekä kasvitieteellinen puutarha ovat avoinna yleisölle, ja siellä järjestetään myös näyttelyitä, tapahtumia sekä opastettuja opintokierroksia. Aukioloajat, lippuhinnat, esteettömyys sekä vinkkejä vierailuun tästä. Valokuvaaminen on sallittua ilman salamavaloa.
Huvila on helposti löydettävissä, sillä se sijaitsee aivan tien SS340 varrella Tremezzon keskustassa ja se on selkeästi kyltitetty. Comon kaupungin suunnasta tullessa huvila on tien vasemmalla puolella, hieman ennen tätä on tien oikealla puolella järven rannassa maksullista pysäköintitilaa. Comon kaupungista on matkaa 31 km ja Milanosta 80 km, vinkkejä liikkumiseen julkisilla liikennevälineillä tästä.
Jo Villa Carlottan sisäänkäynti kattomaalauksineen ja veistoksineen tekee vaikutuksen, ja kaikkialla huvilassa kannattaa katse suunnata myös kattoon, joissa on toinen toistaan kauniimpia koristeita ja maalauksia.
Villa Carlottan lukuisista maalauksista ja veistoksista on kiittäminen vuonna 1801 huvilan ostanutta Giambattista Sommarivaa, joka taiteenkeräilijänä kerrytti huvilaan mittavan kokoelman mestariteoksia, mm.Canovan Amore e Psiche ja La Maddalena Penitente, Thorvaldsenin monumentaalinen friisi L’ingresso di Alessandro Magno a Babilonia sekä Hayezin kuuluisa maalaus l’Ultimo addio di Romeo e Giulietta, Romeon ja Julian viimeiset jäähyväiset.
Villa Carlottan salit henkivät menneen ajan loistoa, joihin kuninkaallisen silauksen toivat Hollannin prinsessa Marianne tyttärensä Carlottan kanssa; huvilan toisen kerroksen kalusteet ovat tältä ajalta.
Huvilan kauneus ei rajoitu vain rakennukseen, sillä niin ikkunoista kuin toisen kerroksen parvekkeeltakin aukeavat upeat näkymät järvelle sekä ympäröivään puutarhaan.
Puutarhaa koristavat niin rhodot, kukkameret, palmut, mehikasvit, kaktukset kuin hedelmäpuut – kaikki täydellisesti hoidettuja. Teemoittain jaetussa puutarhassa saa helposti vierähtämään tunnin jos toisenkin, ja 8 hehtaarin alueelta löytyy niin muoto- kuin kivikkopuutarhaa, sekä trooppista vehreyttä.
Puutarhassa on merkittyjä kierroksia ohjeaikoineen tai sitten voit kierrellä siellä täällä mielesi mukaan, ja istahtaa välillä puun katveeseen järvelle katselemaan.
Lisätietoa puutarhasta tästä.
Suosittelen lämpimästi vierailua Villa Carlottassa, vaikka vähän kauempaakin, sillä siellä viimeistään tiedät, mitä on olla maisemaonnellinen – ihan kuten markiisi palan tätä paratiisia hankkiessaan.
P.S. Myös koiraystävät ovat tervetulleita Villa Carlottaan (talutushihnassa) ja heidät on huomioitu omalla vesipisteellä puutarhan wc-tilojen yhteydessä. Tällaisesta vastaanotosta tykkään.
Ooh! Tuonne ja Gardalle olisi joskus todella ihanaa päästä. Huikeaa kaunetta.
Kiitos Sonja! Lähde ilman muuta käymään pohjoisen Italian järvillä, sillä niiden maisemat ovat uskomattoman kauniit, ja siihen lisänä upeat kukkameret ja huvilat! ?
Villa Carlotta on aivan ihana, miten upeassa ympäristössä nämä ihmiset ovatkaan saaneet asua!
Kiitos Sonja kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!
Eipä ihme, että ennen talojen rakentaminen otti paljon aikaa. Niin upeita ovat myös rakennusten katot ja seinämaalaukset.
Ihastuttava huvila ja sen miljöö. Tuolla sielu lepää.
Totta! Niihin aikoihin tehokkuus taisi olla toissijaista, ja rakennusta tehtiin suurella sydämellä kestämään vuosisatoja.
Mikä määrä työtunteja ja rahaa Villa Carlottaan onkaan mahtanut mennä, mutta lopputulos on ollut sen arvoinen. Upea paikka, jossa tosiaan sielu lepää. ?
Kiitos Outi kommentistasi ja rentouttavaa viikonloppua!
Kiva lukea sinun kokemuksista Villa Carlottasta! Upea on linna ja maisemat, puutarhasta puhumattakaan.
Meidän Pohjois-Italian järvikierroksella pysähdyimme myös ihastelemaan Villa Carlottaa, meidän fiilikset blogissa: https://www.rantapallo.fi/matkoilla/2014/10/30/villa-carlotta/
Villa Carlottassa on kyllä maisemat kohdallaan, ja puutarha varsinainen keidas!
Hienoa, että tällaisista upeista rakennuksista ja puutarhoista pidetään hyvää huolta, kustannuksista säästelemättä, ja me jälkipolvet pääsemme tätä entisajan loistoa kokemaan!
Kiitos Alex kommentistasi ja linkkivinkistä, käyn ilman muuta lukemassa Teidän fiiliksiänne Villa Carlottasta ja pohjoisen Italian järviltä!
Mukavaa viikonloppua Sinulle!
Eikö ollutkin tuo villa aivan upea paikka! Me kävimme siellä myös kesällä. Lisäksi vierailimme villa Balbianellossa. Comojärvestä tuli minulle hyvin rakas paikka. Voisin mennä sinne uudelleen.
Aivan ihana! Onnekkaita ihmiset, jotka saavat näissä maisemissa asua – ja parhaassa tapauksessa Villa Carlottan kaltaisessa linnassa!
Comojärvi on minullekin se rakkain pohjoisen Italian järvistä, enkä pistäisi lainkaan pahakseni omaa pikku mökkiä järvinäkymällä niillä kulmilla.
Meillä on tosiaan kesän reitit kulkeneet varsin samoja polkuja, me emme vaan ehtineet tällä kertaa Balbianelloon. Villa Carlottassa kävimme, kun siirryimme Luganojärveltä Porlezzasta kohti Malgratea Comojärvellä, eikä aika antanut myöten molempiin. Onneksi Comojärvelle ei ole pitkä matka, niin voi piipahtaa useammankin kerran!
Kiitos kommentistasi ja leppoisaa sunnuntaita Sinulle!
Kiva, kun on koiraystävällinen kohde! Koirien kanssa kun ei meinaa päästä mihinkään.. Tosin eteläisessä Euroopassa taitaa muutenkin olla vähän rennompi ote nelijalkaisiin, kuin Suomessa. 🙂
No tosiaan, eteläisessä Euroopassa suhtautuminen koiraystäviin on ihan toista luokkaa kuin Suomessa, jossa tuntuu ettei koiraa voi ottaa mukaan oikein mihinkään – ei olisi täälläkään yhtään pahitteeksi löysätä pipoa asiassa!
Meidän kolmikiloisen Yorkin kanssa ollaan kotimaassa joskus saatu ne hotellin takuulla surkeimmat huoneet, jossa mm. parketti ja muutenkin risat huonekalut poltettu tupakalla & täynnä lasinrenkaita, vessanpönttö potkittu irti, vesivahinko katossa jne… (tämä case Jyväskylässä) – enkä oo muuten koskaan nähnyt ryypiskelevää, tupakoivaa ja pyttyjä potkivaa koiraa…. 😀
Onneksi jotkut hotellit ovat oivaltaneet, että ihmiset matkustavat koirankin kanssa ja toivottavat tervetulleeksi, ihan niihin kunnossa oleviin huoneisiin! 🙂
Kiitos Anne kommentistasi ja hyvää alkanutta viikkoa!
Hauskaa, että koiratkin on huomioitu. 🙂 Maisemaonnellisuus on kyllä kuvaava sana tähän paikkaan, ja toki moneen muuhunkin. Miten se vaikuttaakaan fiilikseen, mitä saa ikkunastaan katsella. Minä tykkään puutarhoista, ja teemoittain jaettu puutarha kuulostaa aivan ihanalta.
Tuo Bar il Fido oli niin mainio, ja ideana sellainen, jota toivoisi useamminkin näkevän! 🙂
Villa Carlottan näkymiin olisi kyllä mahtava herätä päivästä toiseen, onneksi hetken maisemaonnellisuutta pääsi kokemaan näinkin. ?
Kiitos Meri kommentistasi ja mukavaa alkanutta viikkoa!
On kaunis paikka, niin ulkoa kuin sisältä ja jestas mitkä kattokoristeet! Täytyy laittaa vinkki ylös, sillä luulisin että Comojärven alue joskus kuuluu reissusuunnitelmiini.
Se aina ilahduttaa ja antaa paikasta kuin paikasta sympaattisen vaikutelman, jos sinne ovat myös koiraystävät tervetulleita.
Villa Carlottan katon koristeet ovat todella kauniita huoneesta toiseen, ajalle tyypillisesti niihin oli satsattu oikein kunnolla – ihan jotain muuta kuin perustylsät nykykatot.
Käy ilman muuta Comojärven upeissa huviloissa, kun matkaat siihen suuntaan! Villa Carlotta on helposti saavutettavissa toiselta puoleltakin järveä.
Kiitos Virpi kommentistasi ja hyvää alkanutta viikkoa! ?
Jos ei noissa maisemissa ole ihminen onnellinen, niin missä sitten! Onpa upea kohde, ehdottomasti käyn jos taas noille seuduille joskus pääsen!
Kiitos Emma! Tuolla on niin kaunista kaikin puolin, ja siihen bonuksena vielä ihanteellinen sää ja italialaisen keittiön antimet – kaikki ainekset onnelliseen oloon. ?
Suosittelen lämpimästi, kun matkaatte seuraavan kerran siihen suuntaan!
Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikon jatkoa!
Hah, ei tosiaan mökkipahanen 😀 On siinä huvilalla komeutta!
Jepp – on kyllä melkoinen mökki lääneineen! ?
Kiitos Teija kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!
Minkähänlaista tuollaisessa paikassa olisi asua… Silloin kuin pytinki on rakennettu, niin ei ollut sen ulkopuolella samallaista määrää houkutuksia niin kuin nykyään. Eli aikoinaan on elämä varmasti ollut viihtyisää tuolla omassa rauhassa, toki kyllä siellä varmasti nykyäänkin voisi asustella – kunhan itse ei joudu siivoamaan 😀
Tuolla kävellessä tuumasinkin, etten haluaisi olla se, joka siivoaa huushollin ja leikkaa nurmikon – heti kun olisi valmista,niin saisi aloittaa uuden kierroksen. ☺
Mutta jos James sen hoitaisi, niin mikäs tuolla mökkeillessä! ?
Kiitos Rami kommentistasi ja hauskaa viikonloppua!
Aivan varmasti olen joku aika sitten lukenut jonkin toisenkin blogipostauksen tästä paikasta, sen verran ”tutulta” vaikutti. On kyllä todella kaunis, etenkin tuo upea puutarha järvinäköaloineen.
Villa Carlotta on kyllä todella kaunis, noissa maisemissa silmä lepää!
Kuljettiin tänä kesänä ’Matkalla lähelle tai kauas’ -blogin kanssa paljon samoilla poluilla, ja sieltähän löytyi se toinen viime aikainen postaus Villa Carlottasta, bonuksena Villa Balbianellon kera!
http://matkallalahelletaikauas.blogspot.fi/2016/07/comon-upeat-villat-villa-carlotta-ja.html?m=1
Kiitos Johanna kommentistasi ja leppoisaa viikonloppua!
Ei hassumpi häälahja 🙂 Tuo laitetaan kyllä ohjelmaan seuraavalle Italian järvimatkalle. Upea rakennus ja mitkä maisemat.
Totta, tässä on ollut häälahja kohdallaan ?
Pysähtykää ihmeessä Villa Carlottassa, kun seuraavan kerran ajatte niissä maisemissa!
Kiitos Teppo kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!
Ymmärrän, mitä on olla maisemaonnellinen. Erityisesti arvostan kvaakuiksi leikattuja pensaita. Menee varmaan pieni omaisuus puutarhan kunnossapitoon. Epäilemättä tuollaisessa monipuolisessa puutarhassa viihtyy tipi jos toinenkin, mikä tekee siitä perin mielenkiintoisen.
Noiden kvaakku-pensaiden luona kävikin mielessä, että nämä olisivat varmasti Sinullekin mieluiset! Hienothan tuollaiset omassa pihassa olisi, mutta taitasi ainakin minulla muotopensaan leikkuut mennä enemmänkin abstraktin puolelle! 🙂
Villa Carlottan puutarha on kyllä todella hyvin (ja varmasti hinnakkaasti) hoidettu, ja myös monen moni lintu siellä tuntui meidän lisäksi viihtyvän!
Kiitos Stacy kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!
Kauniita ovat maisemat. Garda-järvi on meillä vielä käymättä, kun Italia ei yleensäkään ole oikein meitä vakuuttanut, mutta ehkä joskus pitäisi harkita.
Maisemat pohjoisen Italian järvillä ovat kohdillaan, ja oikeastaan koko Italia tarjoaa toinen toistaan upeampia erityyppisiä postikorttimaisemia.
Gardajärven pohjoisosista löytyvät jylhemmät vuorimaisemat ja taas eteläinen osa on jo melko alavaa. Vaikka Gardakin on kaunista, tykkään henk.koht. enemmän Comojärven ympäristöstä, mutta toki hyviä vaihtoehtoja molemmat. Siihen lisänä sitten vielä läheiset Luganojärvi ja Lago Maggiore.
Kokeilkaa ihmeessä, josko se Italia-kipinä kuitenkin syttyisi! 🙂
Kiitos Pirkko kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!
Erittäin upean näköistä!! Aivan todella kauniita kuviakin olet saanut! Etenki toi missä näkyy noi vuoristot takana niin vau!! En ihmettele että sielu lepää!:)
Kiitos Noora! Maisemat ja Villa Carlotta ovat niin kuvaukselliset, ihana paikka!
Kiitos kommentistasi ja hyvää viikonloppua!
Söpö villa ja mikä maisema! Olen käynyt Italiassa pari kertaa vastaavanlaisessa villassa, mutta nuo villat eivät olleet yhtä upealla paikalla. Voisin mielelläni vierailla tuolla. Täytyy pitää mielessä. 🙂
Italiasta tosiaan löytyy näitä toinen toistaan upeampia huviloita, Comojärvelläkin on useita uskomattoman kauniissa maisemissa – varsinaisia helmiä!
Kiitos Lotta kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!
Pohjois-Italian järvimaisemat ovat vertaansa vailla. Viime kesänä kävin Lago Maggiorella ja se oli upea paikka. Hämmästyin myös sitä, että oli suht edullinen. Villa Carlotta näyttää käymisen arvoiselta paikalta. Pidetään mielessä, jos noille kulmille joskus tie vie 🙂
Totta, Lago Maggiorella on myös todella kauniit maisemat, ja hinnat ovat pysyneet edullisempina pienempien turistimäärien ansiosta, toki eroja sielläkin löytyy paikkakunnittain. Villa Carlotta on kyllä visiitin arvoinen, käy ihmeessa, jos ja kun seuraavan kerran matkaat siellä suunnassa! 🙂
Kiitos Merja kommentistasi ja leppoisaa viikonloppua!
Olipahan mahtava huvila! Kyllä tuollaisessa on kelvannut elellä.Minä tykkään kierrellä juuri tuollaisia paikkoja, ja varsinkin silloin kun niihin pääsee sisälle asti. Vaikka puutarhatkin on kyllä upeita. Hieno historia myös paikalla.
Villa Carlotta on kyllä ihana, ja todellakin käymisen arvoinen. Hienoa, että näitä helmiä ylläpidetään ja ovat avoimia myös yleisölle kertomassa entisajoista.
Kiitos Paula kommentistasi ja mukavaa sunnuntaita!
Näyttää kyllä todella kauniilta ja hienolta! oliskohan Como jopa parempi kohde kuin Garda, mitä luulet? minulle jäi keväältä mieleen upeat maisemat Gardalta, mutta asiakaspalvelu oli niin surkeaa etten ole enää suunnitellut Gardalle menemistä. Minua kohdeltiin niin että kun jouduin ottamaan aina vain yhden tai pari yötä hotelleista (kun kaikki oli varattu ja piti vaihtaa) niin joka aamu lähtöaika oli klo.10 ja italialaisturistien näin lähtevän hotellista vasta klo.4 ja 6 illalla. Yhdessä hotellissa ei olisi saanut olla aulassa Gardalla. Gardasta jäi siksi hieman ikävä kuva koska kohtelu ei ollut tasapuolista. Mutta Milanosta kyllä tykkäsin joka on Comon lähellä ja ainakaan siellä en huomannut sellaista suositaan vain italialaisia -asennetta. Etelä-italiasta olen myös tykännyt koska sielläkään ei yleensä koko ajan sillä tavoin sorsita ulkomaalaisia ja koska ulkomaalaisia käy harvemmin niin usein palvelu on jopa sydämellistä. Venetsiasta tykkäsin kanssa vaikka sielläkin se vähän näkyy että jotkut paikalliset on kyllästyneitä turisteihin mutta ei suinkaan kaikki
Ai pahus, kuulostaapa ikävältä! Näiltä asiakaspalveluun leipiintyneiltä ei vaan oikein voi välttyä missään, vaikka itse olisi kuinka ystävällinen tahansa, ja joka matkaan mahtuu aina se yksi hapannaama ’asiakaspalvelija’. Kyllä tällaiseen törmättiin Comollakin, mutta tarjoilija sai takaisin ruokalistansa ja vaihdoimme ravintolaa; uskon että ravintolan esimies opetti nuoren miehen jälleen tavoille. 😀
Joissain hotelleissa on tosiaan kv-tavasta poiketen uloskirjautuminen jo klo 10, mutta varaustilanteen salliessa voi saada järjestymään myöhemminkin. Kävi mielessä, olisikohan ollut sellainen kyseessä klo 16-18 uloskirjautuneiden italialaisten osalta? Jos ei, niin kohtelu on ollut epäasiallista ja varsin outoa, jos aulassa ei ole saanyt oleskella. Me olemme usein saaneet myöhäisen uloskirjautumisen veloituksetta klo 14 saakka, ja pientä lisäkorvausta vastaan myöhäisempäänkin ajankohtaan, aina kannattaa kysyä.
Jos pidit Gardan maisemista, niin suosittelen Comojärveäkin, jossa on paljon hienoa nähtävää, kuten tämä Villa Carlotta. Kannattaa kuitenkin varata ennakkoon hotellit, vaikkapa muutos/peruutuskelpoisina, ja tsekata samalla hotellin säännöt uloskirjautumisen osalta, niin välttyy ikäviltä yllätyksiltä sen osalta. Käytän itse enimmäkseen Booking.com sovellusta, jossa on helppo hallinnoida kaikkia varauksia, ja tehdä tarvittaessa muutoksia matkan varrella.
Kiireisimmän sesongin ulkopuolella nämä leipiintyneimmätkin ’asiakaspalvelijat’ saattavat olla ihan toisenlaisia ja kannattaa varata majoitus vähemmän turistien valtaamilta paikkakunnilta hyvien kulkuyhteyksien päässä. Comojärvellä liikennöinhyvin paikallisbussit ja lautat, joten sen takia ei tarvitse välttämättä suurimpiin keskuksiin majoittua.
Kiitos Susanna kommentistasi ja mukavia uusia matkasuunnitelmia!
[…] Elämää ja matkoja: Maisemaonnellisen markiisin Villa Carlotta Elämää ja matkoja: Lecco & Malgrate – mainio tukikohta Comojärven matkalle Maisemaonnellinen: Comojärven komeimpia maisemia metsästämässä Maisemaonnellinen: Villa Melzi, Comojärven kaunein? Matkaunelmia: Comojärven upeimmat villat Matkaunelmia: Comojärvi – postikorttimaisemia ja idyllisiä pikkukyliä Vagabonda: Comojärven kaunis Carlotta ja Menaggio Vagabonda: Bellagio ja Varenna, Comojärven helmet Matkalla lähelle tai kauas: Comojärven upeat villat: Villa Carlotta ja Villa del Balbianello Matkalla lähelle tai kauas: Comojärven kolme kaunista: Menaggio, Bellagio ja Varenna […]