Monella Teistä lukijoista on matkahaaveissa Amalfin rannikon upeat maisemat ja tähän liittyen on tullut jonkin verran kysymyksiä. Omatoimisen matkan hintataso on kiinnostanut useampaa ja syysloman vaihtoehtoja pohtivia varten ajattelinkin koota kustannukset omaan pakettiin jo tässä vaiheessa poikkeuksellisesti ennen hotellien esittelyjä. Hotelleista kerron enemmän omilla kirjoituksillaan, mutta liitän tähän koosteeseen linkit näiden omille sivuille alkupaloiksi.
MATKAN AJANKOHTA JA VALINTAKRITEERIT
Viikon pituinen matkamme ajoittui heinäkuun viikolle 29, joka on korkeasesongin aikaa ja majoituksen & autovuokrauksen hintataso ovat huipussaan, kuten myös lämpötilat. Kevät huhtikuun puolivälistä kesäkuun alkupuolelle sekä syys-lokakuu ovat hinnaltaan edullisempaa aikaa ja lämpötilat ovat suomalaisittain varsin miellyttävät. Jos vain vuosilomat antavat myöten, koe Amalfin rannikko keväällä tai syksyllä.
Matkaseurueemme koostui kolmesta aikuisesta sekä kahdesta lapsesta, ikäskaala 8 -70+ vuotta, ja yksi tärkeistä kriteereistä matkaa suunnitellessa oli vaivaton matkustaminen kohtuullisilla matka-ajoilla. Hotellien osalta toiveena oli kohtuullisen mukava taso ja sopiva etäisyys suunniteltuihin käyntikohteisiin, kuten mm. Ravelloon, Positanoon ja Caprille.
LENNOT
Täältä maakunnasta matkaan lähdettäessä ensimmäinen etappi Helsinkiin lisää matka-aikaa 4-5 tuntia junalla ja kuutisen tuntia autolla. Tällä kertaa se ei ollut kuitenkaan varteenotettava vaihtoehto ja päädyinkin varaamaan lennot kotikentältä Helsingin vaihdolla Napoliin. Hinta hieman kirveli tarjoushaukan sydäntä, mutta näin pääsimme nopeasti etenemään ja vältyimme ylimääräiseltä yöpymiseltä Helsinki-Vantaan liepeillä.
Varasin lennot helmikuun alussa Finnairin kampanjasta ja parhaan matka-ajan yhdistelmän vaihtoaika Helsingissä oli menolennolla 2 tuntia 5 minuuttia ja paluulennolla 1 tunti 55 minuuttia, lentojen kokonaismatka-aika 6 h 40 min / 6 h 20 min.
Parhaiden matka-aikojen vaihtoehdon reitille KOK-HEL-NAP sai edullisimmillaan hintaan 395,59 € / aikuinen ja 330,73 €/ lapsi eli viiden henkilön matkaseurueen lentojen hinnaksi tuli yhteensä 1.848,23 €. Kampanjasta ostettu tavallinen aikuisen lippu oli edullisempi kuin seniori-hintaiset lennot.
Muutos- ja peruutuskelvoton lipputyyppi sisälsi 8 kg:n käsimatkatavaran jokaiselle matkustajalle ja tämän lisäksi ostin koko seurueen käyttöön yhden ruumalaukun (max 23 kg) meno-paluun hintaan 40 € sekä lentoateriat koko seurueelle mennen tullen (14 € aikuisten ateria / 12 € lasten ateria). Viikon aikana matkatavarat turposivat tuliaisista sen verran, että paluulennolla tarvittiin vielä yksi ruumalaukku lisää, jonka kuljetuksen ostin Finnairin sivulta pari päivää ennen paluulentoa, hinta 20 €. Lentojen lisäpalvelujen hinta viideltä henkilöltä yhteensä 198 €.
Meno-paluu KOK-HEL-NAP kokonaishinta yhteensä 2.046,23 € sisältäen matkatavarat ja lentoateriat.
- 443,59 € / aikuinen (sis. lentoateriat sekä ruumalaukkujen kulu jaettuna 3 aikuiselle)
- 357,73 € / lapsi (sis. lentoateriat)
AUTON VUOKRAUS, TÄYSVAKUUTUS JA POLTTOAINE
Amalfin rannikon ja Sorrenton niemimaan kiertely sujuu vaivattomimmin vuokra-autolla, toki myös bussilla ja lautoilla voi matkaa taittaa. Meille vuokra-auto oli kuitenkin paras vaihtoehto ja aloitin vuokrahintojen seurannan heti lennot varattuani. Hintavertailuun käytin tuttuun tapaan mm. RentalCarsin sivuja, jossa selaus kannattaa tehdä incognito-tilassa, joka ei tallenna evästeitä selaimeen.
Tämän kokoiselle matkaseurueelle parhaaksi auton kokoluokaksi valikoitui Volkswagen Passat estate (farmari) tai vastaava, jossa on riittävästi matkustus- ja matkatavaratilaa 5 henkilölle. Kalleimmillaan hinnat olivat 3 kuukautta ennen matkan ajankohtaa, joten jäin odottamaan hetkeä, jolloin vuokrahinta olisi kipurajan sisällä. Korkeasesongin vuoksi en kuitenkaan uskaltanut jättää varaamista ihan viimetinkaan.
Kolme viikkoa ennen matkaa hinnat alkoivat olemaan sen verran siedettävällä tasolla, että tein varauksen. Ja hyvä niin, sillä viikkoa myöhemmin autotyyppi oli loppuun myyty. Parhaan hinnan tarjosi Keddy by Europcar, jossa Volkswagen Passat estaten 7 vuorokauden vuokrahinta oli 211,79 €. Tähän lisäksi ostimme RentalCarsin omavastuun poistavan täyssuojavakuutuksen, jolle tuli hintaa 90,09 € seitsemältä vuorokaudelta.
Vuokraamolta saimme käyttöömme saman kokoluokan auton, hyväkuntoisen ja siistin Volvo V60 (farmari) joka sopi meille kotioloissakin Volvoileville enemmän kuin hyvin. Lisäkulua vuokraukseen tuli tankkauksesta, koska lähtöpäivänä juutuimme aamuruuhkaan sen verran pahasti, ettemme ehtineet itse tankkaamaan ja se jäi vuokraamon tehtäväksi. Tästä tuli extrakuluna autovuokraamon tankkauspalvelumaksu sekä korkeampi polttoaineen litrahinta, 2,06 € / diesel-litra. Napolin moottoritien varrella polttoaineen litrahinnat olivat Suomen tasolla ja Amalfin rannikolla 0,10-0,20 € korkeammat kuin Suomen polttoainehinnat.
Auton vuokrauksen kokonaishinta oli 301,88 € / 7 vrk sisältäen täyssuojavakuutuksen ja tähän lisäksi tuli diesel-polttoainekulu, noin 30 litraa, hinta 60 euroa ja autovuokraamon tankkauksen palvelumaksu 18 €, auton kokonaiskulut yhteensä 379,88
- 75,98 € / hlö sisältäen vuokran, täysvakuutuksen, polttoaineen ja tankkauksen palvelumaksun.
HOTELLIT
Hotel Villa Romana, Minori, 4 vrk
Ensimmäiset neljä yötä yövyimme Minorissa, joka on mukavan aito pikkukaupunki meren rannalla. Minorista on lyhyt ajomatka ( 8 km)huikaisevien maisemien Ravelloon ja Positanoonkin ajaa 40-60 minuutissa liikenteestä riippuen. Salernoa kohti liikenne sujuu jouhevasti ja sieltä suunnasta löytyvät mm. viehättävät Cetaran ja Vietri sul Maren pikkukaupungit.
Hotellimme Villa Romana **** on nimetty roomanajan huvilan mukaan, historiallisesta Antiquarium Villa Romanasta kerroinkin jo aiemmin. Hotel Villa Romanassa meillä oli varattuna yksi perhehuone kahdelle aikuiselle +kahdelle lapselle sekä yksi yhden hengen huone. Matkan teemana kun oli vaivattomuus, otimme Hotel Villa Romanan majoituksen poikkeuksellisesti puolihoidolla.
Majoitus perhehuoneessa puolihoidolla maksoi 260,10 euroa / vrk (2 aikuista ja 2 lasta) ja yhden hengen huoneessa 167,40 euroa / vrk, majoituskulu yhteensä 1710 euroa/ 5 hlö / 4 vrk ja 342 € / hlö / 4 vrk sisältäen majoituksen ja puolihoidon. Hinta oli peruutus ja muutoskelpoinen 5 vrk ennen matkan alkua saakka. Nämä huoneet varasin suoraan hotellista, josta sain ne puolihoidolla liki samaan hintaan kuin vastaavat huoneet olisivat maksaneet Booking.comissa aamiaisella.
Hotel & Spa Bellavista Francischiello, Massa Lubrense, 3 vrk
Minorista matkamme jatkui kolmeksi yöksi Sorrenton niemimaan kärkeen pieneen Massa Lubrenseen ja Hotel & Spa Bellavista Francischielloon ***, joka sijaitsee hieman Massa Lubrensen keskustan ulkopuolella. Massa Lubrensesta on helppo liikkua Sorrentoon, Caprille ja Pompeiin, Positanoon ajaa noin tunnissa.
Hotel & Spa Bellavista Francischiellon valttina ovat upeat näkymät merelle ja Caprin saarelle sekä hotellin oman ravintolan herkullinen ruoka, joka on mainittu myös Michelin oppaassa. Hotel & Spa Bellavista Francischiellossa meillä oli varattuna Junior Sviitti merinäköalalla+ yhdellä lisävuoteella sekä kahden hengen huone merinäköalalla. Huoneet varasin Booking.comista, josta sain edullisimman hinnan näille vaihtoehdoille.
Peruutus- ja muutoskelpoiset huoneet Hotel & Spa Bellavista Francischiellossa maksoivat 483 € / 2 hh/ 3 vrk + 696 € / junior sviitti / 3 vrk+ lisävuode 90 € / 3 vrk, yhteensä 1269 € / 5 hlö / 3 vrk ja 253,80 € / hlö / 3 vrk sisältäen majoituksen ja aamiaisen. Hinta oli peruutus ja muutoskelpoinen 6 vrk ennen matkan alkua saakka, ei ennakkomaksua.
Hotellit yhteensä 2.979 € / 5 hlö / 7 vrk
- 595,80 € / hlö
Molemmista hotelleista kerron enemmän omilla postauksillaan, ohessa linkit hotellien omille sivuille: Hotel Villa Romana ja Hotel & Spa Bellavista Francischiello
TURISTIVERO
Amalfin rannikolla peritään majoitus- eli ns. turistivero pääsääntöisesti yli 12 vuotiailta, hinta 0,50 € – 5 € / hlö / vrk. Meillä tämä veloitettiin siis 3 aikuiselta, kulu yhteensä 7 vuorokaudelta 60 €.
- 20 € / aikuinen
PYSÄKÖINTI
Maksuttoman pysäköintipaikan löytäminen Amalfin rannikolla on käytännössä mahdoton tehtävä, varsingin korkeasesongin aikaan, joten vaihtoehdoksi jää maksullinen pysäköinti. Parkkihalleissa palvelu toimii hyvin ja henkilökunta hoitaa auton pysäköinnin ja tuonnin jälleen asiakkaan saapuessa. Mitään ihan halpaa lystiä tämä ei kuitenkaan ole, mutta ainut vaihtoehto, jos aikoo kaupunkeja jalkaisin kierrellä. Lisäksi meillä tulee pakollisena kuluna oman auton pysäköinti lentoasemalle.
- Minori, pysäköinti hotellin parkkihallissa 20 € / vrk x 4 vrk, yhteensä 80 €
- Ravello, Duomon pysäköintialue 15 € / 5 tuntia
- Positano, parkkihalli 15 € / 3 tuntia
- Sorrento satama, parkkihalli 23 € / 6 tuntia
- Muut pysäköinnit 25 €
- Kotimaan pysäköinti lentoasemalla 31 € / 7 vrk
Pysäköintikulut yhteensä 189 €, Massa Lubrensen hotellissa pysäköinti oli maksuton.
- 37,80 € / hlö
BUSSI- ja LAUTTALIPUT
Sorrenton parkkipaikan metsästys riitti Caprin reissulla, joten Sorrenton kaupunkikierrokselle lähdimme bussilla Massa Lubrensesta, bussipysäkki sijaitsi hotellin edustalla. Bussia on kätevä käyttää myös Caprilla liikkumiseen taksin sijaan. Caprille lauttamatkat taittuvat Sorrentosta noin puolessa tunnissa.
- Bussi Massa Lubrense – Sorrento meno-paluu, 1,20 € / yhdensuuntainen matka/ hlö, yhteensä 12 €
- Bussi Capri satama – Caprin kaupunki – Anacapri meno-paluu, 2 € / yhdensuuntainen matka/ hlö, yhteensä 30 €
- Lautta Sorrento-Capri: 19,30 € / aikuinen ja 12,20 € / lapsi, yhteensä 82,30 €
- Lautta Capri – Sorrento: 18 € / aikuinen ja 9,70 € / lapsi, yhteensä 73,40 €
Bussi- ja lauttaliput yhteensä 197,70 €
- 45,70 € / aikuinen
- 30,30 € / lapsi
PÄÄSYMAKSUT
- Villa Rufolo, Ravello: 7 €/ aikuinen, 5 €/ lapsi & seniorihinta, yhteensä 29 €
- Giardini di Augusto, Capri: 1 € /aikuinen, lapset maksutta, yhteensä 3 €
Pääsymaksut yhteensä 32 €, Antiquarium Villa Romana sekä Basilica di Santa Trofimena sisäänpääsy maksuton.
- 8 € / aikuinen
- 6 € / seniori
- 5 € / lapsi
MATKAN KOKONAISHINTA
Matkan hinta yhteensä 5.883,81 € / 7 vrk / 2 aikuista / 1 seniori / 2 lasta (alle 12 v)
- 1.226,87 / aikuinen
- 1224,87 / seniori
- 1.102,60 / lapsi
Matkan hinta sisältää:
- Finnairin Norran operoimat kotimaan liittymälennot KOK-HEL-KOK
- Finnairin lennot HEL-NAP-HEL
- 10 x lentoateria
- 1 ruumalaukku max. 23 kg meno-paluu ja 1 ruumalaukku max. 23 kg paluulennolle
- vuora-auto Volvo V60 / 7 vuorokautta
- vuokra-auton polttoaine
- vuokra-auton täysvakuutus
- hotellit 4 vrk Minori ja 3 vrk Massa Lubrense
- 7 aamiaista
- 4 illallista
- turistivero 7 vrk yli 12 vuotiailta
- pysäköinti lentokentällä
- pysäköinti Amalfin rannikolla ja Sorrentossa
- bussimatkat Massa Lubrense – Sorrento, meno-paluu
- bussimatkat Caprilla
- lauttamatkat Sorrento-Capri meno-paluu
- pääsyliput
Sisällytän matkan kokonaiskuluun ainoastaan ennakkoon varatut ateriat, koska ruokaillahan pitää olit sitten kotona tai matkoilla. Kolmen ruokalajin illallinen esim. Michelin -oppaassa mainitussa Massa Lubrensen Fracischiello-ravintolassa maksoi noin 20 € / henkilö + juomat.
Minori ja Hotel Villa Romana ovat kesäkaudella 2018 Aurinkomatkojen ja TUI:n valikoimassa, joten näihin kannattaa vertailla omatoimisen matkan hintatasoa.
Mikään ihan tarjousmatka tämä ei siis ole, kun matkustetaan korkeasesongin aikaan, mutta keväällä ja syksyllä Amalfin maisemista pääsee nauttimaan maltillisemmalla hinnalla. Meillä lisän matkakuluun toki tekee myös pakollinen kotimaan siirtymä, tällä kertaa lentäen.
Kokonaisuuden sisällön huomioiden tämä ei ole kuitenkaan mielestäni ihan mahdottoman hintainen matka – vai mitä mieltä sinä olet?