Viisi vuotta Elämää ja Matkoja – Blogin luetuimmat kirjoitukset

Huhtikuussa 2015 julkaisin vapisevin sormin ensimmäisen blogikirjoituksen Rantapallon sivustolla, enkä osannut ajatellakaan mikä matka uuteen maailmaan siitä aukenisikaan! Viisi vuotta sitten en tiennyt blogimaailmasta yhtään mitään, mutta matkoista ja matkajärjestelyistä minulla oli sen sijaan jo vuosikymmenien kokemus. Olin toiminut pitkään myös ystävien ja sukulaisten matkojen ideanikkarina & vinkkipankkina ja avustanut tarvittaessa varausprosessissakin. Siitä se ajatus blogin kirjoittamiseen sitten lähti.

Tämä viiden vuoden blogitaival on ollut hieno kattaus matkoja, elämyksiä ja kohtaamisia. Matkan varrella on kertynyt unohtumattomia sydäntä sykähdyttäneitä kokemuksia, mutta myös kommelluksia ja tiukkoja paikkoja, joista on kuitenkin aina selvitty kokemusta rikkaampina. Blogin kirjoittamisen kanssa on kuljettu ylä- ja alamäkiä, ja on ollut sekä syviä epäilyksen hetkiä että kuplivan riemun tuoneita onnistumisia. Ennen kaikkea tämä viiden vuoden matka on ollut uuden oppimista, niin maailmalla kuin näppäimistön äärellä.

Nyt aikajanaa taaksepäin katsoessa tuntuu uskomattomalta, että omaksi iloksi aloitettu harrastus on jaksanut kiinnostaa niin montaa lukijaa, ja lehteiltyjä sivuja on jo 550 000. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut jakaa näitä hetkiä ja retkiä kanssanne, ja olen voinut olla apunanne ennen matkaa ja matkan aikana. Erityisen paljon mieltä ovat lämmittäneet ihanat viestinne ja kuulumiset lomalta. Kiitos Teille jokaiselle, jotka olette kulkeneet mukana matkassa näiden vuosien aikana  – ilman Teitä ei olisi blogiakaan!

Neljäs blogivuosi oli kovan kasvun aikaa, ja lukijamäärät lisääntyivät hurjan kolmannen vuoden määristä vielä 18,78 %. Viides blogivuosi jatkui yhä nousujohteisena huhtikuusta 2019 tammikuuhun 2020, kunnes tuli helmikuu 2020 ja koronapandemian ensitahdit. Tämä täysin uusi tilanne ja sen tuoma poikkeustila vei meidän kaikkien elämän aivan uusiin uomiin, ja koronakriisin tuoma epävarmuus jäädytti useimpien matkahaaveet, ja sitä myötä blogien lukuinnon. Maaliskuusta 2020 eteenpäin blogin lukijämäärien lukemat ovat olleet surullista katseltavaa, mutta se on kuitenkin pieni murhe verrattuna ihmisten huoleen omasta ja läheisten terveydestä, sekä toimeentulosta niin palkansaajina kuin yrittäjinä.

Tulevasta ei tiedä varmuudella kukaan, ja aika näyttää minkälaiseksi matkustaminen ja elämä ylipäätään tämän koronapandemian myötä muuttuu. Haaveita saa ja pitää kuitenkin olla, ihan jo oman jaksamisen takia, ja siksi olen päättänyt jatkaa matkakirjoitusten kirjoittamista näinä vaikeinakin aikoina. Tällä hetkellä blogin viisivuotissynttäreitä vietettäessä näkyy aavistus valoa tunnelin päässä, ja matkakirjoitukset ovat alkaneet vähitellen jälleen keräämään lukijoita. Ja hyvä niin, sillä elämä ei voi olla pelkkää kurjuutta ja koronaa.

Mutta ennen seuraavia matkakirjoituksia, tehdään katsaus viisivuotiaan blogin lukuihin ja siihen, ketkä blogia lukevat!

Blogin lukijamäärä ja ketkä blogia lukevat?

Vuonna 2019 Elämää ja Matkoja blogissa kävi kuukausittain 7000 – 11 000 yksittäistä eli uniikkia lukijaa (matkablogeissa hyväksi luetaan 4000 yksittäistä / kk), ja sivuja luettiin 10 000 – 16 000 kuukaudessa. Blogin sivulla käytettiin aikaa keskimäärin 3 minuuttia ja 56 sekuntia, joka oli hieman pidentynyt (1,78 %) edelliseen vuoteen verrattuna. Esim. blogin TOP30 luetuinta kirjoitusta luettiin kuitenkin tätä keskimääräistä sivuilla vietettyä aikaa pidempään, 4 – 9 minuuttia kunkin kirjoituksen lukukertaa kohti.

Blogiliikenteestä 95,6 % tulee joko suoraan blogin verkko-osoitteeseen tai Google-hakujen kautta. Viitelähteiden, kuten blogit.fi ja Nelkytplusblogit, sekä sosiaalisen median kanavien kautta lukijoita tulee 4,1 %. Sosiaalisen median kanavista Facebook on tärkein, mutta hieman yllättäen myös Pinterest on nousemassa tärkeäksi sosiaalisen median kanavaksi, ja sen osuus on kasvanut vuodessa reilut 20 %.

Blogin lukijoista on naisia 72,3 % (73,2 %) ja miehiä 27,7 % (26,8 %) ja Teitä on mukavasti kaikissa ikäryhmissä (suluissa 4. vuoden lukemat):

  • 18-24 vuotiaita 8,77  %    (9,97 %)
  • 25-34 vuotiaita 32,14 %  (31,73 %)
  • 35-44 vuotiaita 22,96 % (23,36 %)
  • 45-54 vuotiaita 16,69 %  (15,79  %)
  • 55-64 vuotiaita 11,52 %   (11,11 %)
  • 65+     vuotiaita  7,92 %   (8,04 %)

Vuonna 2019 blogiin saapui lukijoita 107 maasta, ja viiden kärkeä pitävät:

  • Suomi 90,21 %
  • Arabiemiraatit 2,21 %
  • Yhdysvallat 1,57 %
  • Italia 1,28 %
  • Portugali 0,61 %

Blogin vuonna 2019 julkaistujen kirjoitusten viisi luetuinta

Vuonna 2019 kirjoittaminen jäi valitettavan paljon arjen kiireen jalkoihin, varsinkin kesästä lähtien, ja vuoden aikana julkaisin vain 28 kirjoitusta (1 – 4 / kk). Toisen vuosipuoliskon harvasta kirjoitustahdista huolimatta oli kuitenkin mukava huomata, että Te lukijat löysitte yhä tienne blogin sivuille. Vuonna 2019 julkaistuista kirjoituksista olette lukeneet eniten seuraavaa viisikkoa:

1 Voiko passikuvan ottaa itse?

Kiire, eikä millään ehtisi (edes joten kuten edustuskelpoisena) otattamaan passikuvaa? Tästä se ajatus sitten lähti, ja hoidin oman sekä siipan passikuvat kuntoon – kotiterassilla. Vähän vaivannäköä ja selvitystyötä se vaati, mutta onnistunut lopputulos palkitsi, ja kun kerran olin nähnyt selvitystyön vaivan, niin ajattelin laittaa vinkit jakoon myös Teille blogin lukijoille. Nyt korona-aikana kirjoitus on ymmärrettävästi luetuimpien joukossa, sillä passia tarvitaan henkilöllisyystodistuksena edelleen vaikkei matkalle (vielä) pääsisikään, mutta kuvien otattaminen kuvaamossa voi olla aiempaa haasteellisempaa. Kirjoituksella halusin osoittaa, ettei passikuvan itse ottaminen ole mahdotonta, mutta helpoimmalla pääset edelleen, jos annat ammattikuvaajan hoitaa työn.

2 Santa Claus Village – Joulupukin pajakylä Rovaniemi

Talvilomalla 2019 halusimme tehdä aivan jotain muuta kuin yleensä, ja niin käänsimme reen vaihteeksi pohjoiseen etelän sijaan. Tuttavapiirissä tämä kirvoitti hämmästyneitä ilmeitä, sillä jokainen minut tunteva tietää hyvin sen, että talvilajit ja kylmyys ovat aivan no-no. Mutta mikä ihmeessä sitten saa lähtemään pohjoiseen helmikuussa, jos ei tykkää kylmästä eikä suksia suostu jalkaan laittamaan?

Siihen löytyy kuulkaas hyvä syy, nimittäin aivan ihastuttava Joulupukin Pajakylä, joka on taianomaisen kaunis erityisesti talven valkeana iltana, jolloin tunnelmallinen valaistus tuikkii tähtikirkkaan taivaan alla. Joulupukin pajakylä onnistui hurmaamaan meidät ja tätä voin lämpimästi suositella kaiken ikäisille vauvasta vaariin. Alueella vierähtää mukavasti useampikin päivä, joten vahva suositus myös majoitukselle alueella, jossa on kaikki tarvittavat palvelut.

3 Kymmenen kysymystä MSC Cruises risteilystä

Ensimmäinen risteilymme MSC Cruisesin MSC Fantasia aluksella kuljetti meidät Persian- ja Omaninlahdilla Arabiemiraateista Omaniin ja Qatariin, ja toisella reissulla risteilimme upealla MSC Seaview aluksella Välimeren aalloilla Espanjasta Ranskaan, Italiaan ja Maltalle. Näistä kahdesta MSC Cruises risteilystä olemme saaneet paljon kysymyksiä, ja siksi ajattelin koota yhteen pakettiin kymmenen kysytyintä kysymystä risteilyistä. Me viihdyimme todella hyvin molemmilla aluksilla ja haaveissa ovat uudet risteilyt tulevaisuudessakin, kun maailman tilanne sen jälleen sallii.

4. Kokemuksia Fennian matkavakuutuksesta

Vakuutusasiat ovat ymmärrettävästi olleet hyvinkin pinnalla viimeisten parin kuukauden aikana, mutta on aihe kiinnostanut ennen koronaakin. Meillä ei onneksi tullut korvausasiaa haettavaksi nyt koronan tuomien peruutusten takia, mutta aiemmilla reissuilla on sattunut niin kameran rikkoutumista, matkan keskeytymistä perutun lauttavuoron takia kuin matkan peruuntuminen sairastumisen vuoksi. Näistä kokemuksista kokosin jutun blogiin, koska vakuutusasiat jos mitkä, voivat olla kovin kimurantteja.

5. Raikas sitruunakiisseli

Tämän kätköistäni löytyneen reseptin julkaisin viime vuoden pääsiäisen kynnyksellä ja siitä lähtien se on ollut luetuimpien juttujen joukossa. Nyt koronakaranteenissa on sitruunakiisseli tuntunut maistuvan vielä tavallistakin enemmän, kuten myös meillä, eikä ihme sillä tähän ei montaa ainetta tarvita ja se on nopeasti valmistuva raikas herkku!

Viidennen blogivuoden luetuimmat TOP10 huhtikuu 2019 – huhtikuu 2020

Vuoden luetuimpien lista on kovin saman näköinen jo kolmatta vuotta peräkkäin, kun listaukseen otetaan mukaan kaikki blogissa viiden vuoden aikana julkaistut kirjoitukset. Kahdeksan kymmenestä vuoden luetuimmasta on samoja tekstejä kuin kolmannen ja neljännen vuoden listauksissa, mutta on kulunut vuosi tuonut mukaan myös kaksi uutta kirjoitusta vuoden luetuimpien TOP10 kärkeen.

1  Käytännön tietoa Arabiemiraatteihin matkaavalle

Tämä kirjoitus on kiinnostanut julkaisustaan lähtien ja ensimmäisenä blogivuonna kirjoitus ehti 12. sijalle, toisena vuotena se oli toisella sijalla ja kolmantena sekä neljäntenä blogivuotena luetuin. Eikä tähän tehnyt poikkeusta viideskään blogivuosi ja kirjoitus on edelleen luetuin. Käytännöntiedolle on siis todellakin tilausta ja saan yhä tasaiseen tahtiin kysymyksiä viestilaatikkoon aiheeseen liittyen. Tätä kirjoitusta on luettu tähän mennessä jo yli 47 000 kertaa.

2  Tiesitkö tämän lääkkeiden maahantuonnista Arabiemiirikuntiin?

Tämä kirjoitus oli ensimmäisen blogivuoden luetuimpien kolmantena, toisen vuoden ykkösenä, kolmannen ja neljännen vuoden kakkosena kuten nyt myös viidentenä vuotena. Ajatus tästä kirjoituksesta syntyi ensimmäistä Arabiemiraattien matkaa suunnitellessa, kun lääkkeiden maahantuonnista Arabiemiraatteihin varoiteltiin vuolaasti, mutta ohjeistusta aiheesta ei tuntunut löytyvän mistään. Lähdin selvittelemään asiaa useiden viranomaistahojen kanssa ja kokosin ohjeet yhteen pakettiin. Viime vuosina Arabiemiraattien viranomaisten sivujen informaatiota aiheesta on parannettu ja käyttöön on tullut myös sähköinen hakemuslomake. UAEn sivuille linkityksessä on tosin valitettavasti ollut ongelmaa linkkien sijainnin useiden muutosten ja ajoittaisen toimimattomuuden takia, mutta olen pyrkinyt päivittämään näitä säännöllisesti. Aihe siis kiinnostaa edelleen ja tähän kirjoitukseen on tullut todella paljon kysymyksiä ja kiitosta. Kiitos myös Teille, jotka olette kertoneet omia kokemuksia hakuprosessista sekä vinkanneet linkkiongelmista. Tätä kirjoitusta on luettu nyt yli 31 000 kertaa.

3  Arabialainen maustekakku

Enpä olisi uskonut minkälainen hitti arabialaisen maustekakun reseptistä blogissa tuleekaan, mutta siihen on lopulta yksinkertainen syy: Tämä abu dhabilaiselta nuorelta mieheltä 90-luvulla saamani resepti on vaan niin hyvä, ettei mausteista herkkua voi vastustaa. Kolmantena ja neljäntenä blogivuotena arabialaisen maustekakun resepti oli luetuimpien sijalla kolme kuten nyt myös viidentenä vuotena. Tähän mennessä reseptiä on luettu yli 24 000 kertaa.

Kreikkalaiset lihapullat 

Makumuistot ovat osa matkoja, joten siitä se ajatus kirjoituksen julkaisuun sitten lähti. Ja hyvä, että tuli kirjoitettua, sillä reseptiä luetaan harva se päivä, ja varsinkin nyt koronakaranteenissa taidetaan aika monessa kodissa syödä näitä kreikkalaisia lihapullia. Tuntuukin todella hassulta, että meidän arkiruuan resepti löytyi kolmantena blogivuotena listauksen sijalta kymmenen, neljäntenä vuotena sijalta viisi ja nyt viidentenä vuotena sijalta neljä. Viidennen blogivuoden täyttyessä reseptiä on luettu yli 14 000 kertaa.

5. Tivoli Gardens Kööpenhamina

Ilahduttavasti viidennen blogivuoden luetuimpien TOP10 listauksen sijalle on tullut uudempi tekijä konkareiden rinnalle eli kirjoitus toukokuulta 2018 Kööpenhaminan ihastuttavasta historiallisesta Tivolista. Tanska ja Kööpenhamina tuntuu kiinnostavan lukijoita nyt myös koronakriisin aikana ja vaikuttaa siltä, että Tanskan loma on monella suunnitelmissa, kun matkustaminen on jälleen mahdollista. Blogin nelivuotissynttäreitä vietettäessa tämä kirjoitus oli vuonna 2018 julkaistujen kirjoitusten ykkösenä ja nyt se on löytänyt paikkansa myös TOP10 luetuimpien listalta sijalta viisi. Tähän mennessä kirjoitusta on luettu liki 7 000 kertaa.

6. Minkälaista on autoilu ja autonvuokraus Italiassa?

Meille Italian tiet ovat tulleet hyvin tutuiksi vuosikymmenien saatossa ja tämän kirjoituksen julkaisin toisena blogivuotena. Kaksivuotissynttäreillä se oli vaatimattomalla sijalla 47. mutta kolmantena vuotena se löysi paikkansa neljänneksi luetuimpana ja tällä sijoituksella se oli myös neljännen vuoden täyttyessä. Nyt pudotusta on pari sijaa sitten viime vuoden, mutta liikennettä postaukseen riittää yhä melkeinpä viikon jokaisena päivänä. Kirjoitus on kaikkien aikojen luetuimpien listauksella liki tasoissa kreikkalaisten lihapullien kanssa ja lukukertoja tälläkin on yli 14 000.

7. Vieraisilla Peppi Pitkätossun luona – Kneippbyn Gotlanti 

Ensimmäisenä blogivuotena risteilimme kesälomalla Gotlantiin ja ihastuttavaan ruusujen kaupunki Visbyhyn, jonne voisin matkata milloin vaan uudelleen. Samalla reissulla kävimme myös kylässä Peppi Pitkätossun Villa Villekullassa, joka sijaitsee Kneippbyssä hieman Visbyn ulkopuolella. Kneippbyn teemapuisto on aivan mainio kohde pienten lasten kanssa, jossa myös me 70-luvun lapset viihdyimme hyvin. Ensimmäisenä blogivuotena tämä kirjoitus ei mahtunut vielä kärkijoukkoon, toisena vuotena se nousi sijalle kymmenen ja kolmantena vuotena sijalle kahdeksan. Neljäntenä blogivuotena kirjoitus jatkoi nousuaan vuoden TOP10 luetuimpien listalla, jolloin sen nousi sijalle kuusi ja nyt viidentenä vuotena se löysi paikkansa sijalta seitsemän. Alkuvuoden blogiliikenteestä päätellen Gotlanti kiinnostaa yhä, eikä suotta, sillä se on todella monipuolinen ja kaunis saari, vaikka vähän pidemmällekin kesälomareissulle.

8. Miten hoitui lääkkeiden maahantuonti Arabiemiirikuntiin?

Kirjoitus on tavallaan jatko-osa toista sijaa pitävälle Tiesitkö tämän lääkkeiden maahantuonnista Arabiemiirikuntiin? -kirjoitukselle ja kertoo siitä, miten maahantuontiluvan hakemusprosessimme lopulta eteni, vai etenikö lainkaan. Tähän kirjoitukseen liittyen olen saanut teiltä lukijoilta viestejä, joissa olette kertoneet omia kokemuksia hakuprosessista sekä useita kysymyksiä, lämmin kiitos! Tämä kirjoitus kiinnosti heti julkaisustaan 12/2015 lähtien, mutta paikkansa vuoden luetuimpien kärkikymmeniköstä se löysi vasta neljäntenä blogivuotena sijalta kahdeksan, jossa se on nyt myös viidennen vuoden täyttyessä. Tähän mennessä kirjoitusta on luettu lähes 10 000 kertaa.

9. Elämyksellinen M/S Viking Grace 

Toisena uutena tekijänä TOP10 vuoden luetuimpien listalle on noussut muutaman vuoden takainen risteilymme elämyksellisellä ja positiivisella tavalla erilaisella M/S Viking Gracella, joka meni heittämällä Itämeren suosikkieni kärkeen. Siksi odotankin jo kovasti vuonna 2021 matkansa aloittavaa Viking Glory laivaa! Tämä kirjoitus ei komeile vielä suurilla luvuilla kaikkien aikojen listalla lukukertojen ollessa hieman vajaat 4000. Suunta näyttää tällä hetkellä olevan kuitenkin vahvassa nousussa ja mielenkiinnolla odotan, miltä luku näyttää vuoden kuluttua.

10. Kauniiden rantojen Sardinia

Sardinian rannat ovat Euroopan kauneimpia, enkä useammankaan reissun jälkeen lakkaa kehumasta tätä kaunista saarta, joka tarjoaa upeiden rantojen lisäksi pittoreskejä pikkukaupunkeja, kaunista luontoa ja hyvää ruokaa. Sardinia on aivan ihanteellinen myös vuokra-autolla kiertelyyn, sillä tiet ovat pääosin hyväkuntoisia. Ensimmäisenä blogivuotena tämä kirjoitus sijoittui jaetulle kymmenennelle sijalle, toisena vuotena sijalle seitsemän, kolmantena vuotena sijalle viisi, neljäntenä vuotena sijalle seitsemän ja nyt viidennen vuoden päättyessä sijalle kymmenen. Tätä kirjoitusta on luettu tähän mennessä 12 000 kertaa.

Tältä siis näyttävät blogin lukemat viidennen blogivuoden täyttyessä, mutta missä tilanteessa ollaan kuusivuotissynttäreillä, sitä ei osaa vielä kukaan ennustaa. Kirjoittamattomia matkoja on kuitenkin sen verran varastossa, että nojatuolimatkat blogissa jatkuvat yhä ja innostuin viisivuotissynttäreiden kunniaksi myös uudistamaan blogin ulkoasua sekä kansikuvan ja logon – mitä tykkäät uudesta ilmeestä?

Pidetään jatkossakin yllä toivoa ja elämäniloa, vaikeista ajoista huolimatta, ja suunnataan katse eteenpäin, vaikkapa matkoista haaveilemalla. Nyt on kuitenkin toistaiseksi vielä aika pysyä kotona ja pitää yhteyttä virtuaalisesti. Lähetän Teille kaikille virtuaaliset vappuhalaukset ja isot kiitokset siitä, että olette kulkeneet mukana matkassa näiden viiden vuoden aikana!

Aurinkoista vappua!

xo – Mia –

P.S. Tämän linkin kautta löydät vinkkejä virtuaalisen vapun viettoon! #virtuaalivappu

 

 

 

kuvituskuvat: Pixabay

 

 

Elämää ja Matkoja | matkablogi - travel blog

Elämää ja Matkoja blogissa matkataan kauniisiin maisemiin, majoitutaan mukavasti, risteillään maailman merillä sekä tutustutaan paikalliseen kulttuuriin herkuttelua unohtamatta.

Elämää ja Matkoja blogi tarjoaa faktaa ja fiilistelyä näiltä elämän matkoilta, sekä aina tarpeellisia käytännön vinkkejä.

Tervetuloa mukaan matkaan!
– Mia –

Recommended Articles

9 Comments

  1. Minunkin blogissa yksi suosituimmista jutuista on Msc risteily, olen ollut kaksi kertaa ja tykkäsin etenkin ekasta risteilystä Italiasta Kreikkaan. Etenkin nyt kun on tämä karanteeniaika olen kaipaillut niitä maisemia ja muutenkin myös buffetin ruokia. Sitten se toinen risteily oli maisemiltaan myös upea, mutta muuten huonompi kun yleistunnelma laivalla oli sellainen kireä joten jätin laivan Barcelonassa toiseksi viimeisessä satamassa ja se oli silloin ihan hyvä päätös. Pelkän retken muodossa en olisi nähnyt niin paljoa ko.kaupunkia joka on täynnä useanlaisia alueita. Sardinian rannat on minunkin suosikkeja, pääsisipä niille joskus taas. Hyvää kevättä!

    1. Risteilyt ovat kyllä niin kätevä tapa nähdä monta kohdetta yhdellä reissulla, ja päiväpysähdyksen aikana saa hyvän ensituntuman, haluaako palata tutkimaan kohdetta pidemmäksikin aikaa. Ja totta, Sardinian rannat ovat aivan uskomattoman upeita! Toivottavasti vielä palaa vielä se aika, että pääsemme tutkimaan maailmaa ja kokemaan uusia unohtumattomia matkailuelämyksiä!

      Hyvää vappua ja kevättä sinullekin Susanna!

  2. Oikein paljon onnea viisi vuotiaalle blogillesi ja ihanaa vappua sinulle <3

    1. Lämmin kiitos onnitteluista Outi ja ihanaa vappua Sinullekin! 🎉🌞🎈

  3. Onnea viisi vuotta täyttävälle blogille, se alkaa jo olemaan kunnioitettavan pitkä aika! Meidän blogimme on vasta vähän yli vuoden ikäinen, joten tuohon lukemaan on vielä pitkä matka…

    1. Paljon kiitoksia Mikko onnitteluista! On nämä viisi vuotta vierähtäneet ihan varkain, ja silti aina vaan löytyy paljon uutta opittavaa. Sehän tämän tekemisen suola matkojen lisäksi taitaakin olla, että koskaan ei ole valmis ja aina löytyy uutta horisontista.

      Teillä blogi on jo hyvissä uomissa, kun ensimmäinen vuosi on takana ja ovet avoinna tuleviinkin vuosiin!
      Kaikkea hyvää tulevaan ja upeita uusia matkoja, kun sen aika jälleen koittaa!

  4. Minä tällä hetkellä samassa lähtöpisteessä kuin sinä 5vuotta sitten. 2ensimmäistä juttua kirjoitettu ja nolostuttaa niiden kömpelyys kun lukee teidän muiden hienoja kirjoituksia. Itsekin rakastan matkustelua ja tuska oli/ on valtava kun huhtikuun matka peruuntu eikä uudesta tiedä.. Nyt kun tämä tilanne aiheutti myös lomautuksen jäikin sitten sopivasti aikaa tämän uuden harrastuksen opetteluun.

    1. Tämä yllättävä poikkeustila kyllä heitti vuoden suunnitelmat ihan uusiksi, mutta toivottavasti päästään pian taas näkemaan maailmaa niin lähellä kuin kaukana.
      Ja todella hienoa, että olet aloittanut oman blogin kirjoittamisen! Bloggaaminen on kyllä todella mukaansa tempaavaa ja tykkään siitä, että aina löytyy uutta opittavaa.
      Parasta on kuitenkin se, että blogatessa pääsee toteuttamaan itseään kirjoittamalla ja kuvaamalla ja voi yhdistää tämän sydäntä lähellä olevaan matkailuun. Tärkeintä on antaa oman äänen kuulua kirjoitettaessa!

      Liity ihmeessä Matkabloggaajat FIN ryhmään Facebookissa, joka on kaikille suomalaisille matkabloggaajille tarkoitettu ryhmä, jossa keskustellaan kaikesta matkabloggaamiseen liittyvästä ja ryhmässä voi kysellä vinkkejä kollegoilta (jos et ole vielä mukana). Kaikkea hyvää uudelle blogiurallesi ja kaunista kevättä – Toivottavasti päästään pian taas matkaan!

  5. Teija /Parimatkaa!?

    Kiitos vinkistä tuosta ryhmästä. Olenkin jo tovin odotellut hyväksyntää..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *