Virtuaalimatkalla ikuisessa Roomassa + VOITA virtuaalimatka Roomaan

Kaupallinen yhteistyö Naantalin Matkakauppa & Elämää ja Matkoja -blogi. 

Lienee sanomattakin selvää, että matkakuume on poltellut jo melkoisesti viime kuukaudet, mutta toistaiseksi olemme malttaneet odottaa aikaa parempaa. Onneksi ensi vuoden puolelle on kuitenkin jo näkyvissä valoa tunnelin päässä ja toivo uudesta normaalista kytee jo vahvana. Vaikka niille ihan oikeille matkoille ei ole tänä vuonna liiemmin päästy, ei matkailua ole silti kokonaan tarvinnut unohtaa. Olenkin löytänyt matkakuumeen liennyttämiseen (ja sen nostattamiseen entisestään) aivan loistavan tavan matkailla, nimittäin virtuaalimatkat, joille uskon olevan tilausta uudessa normaalissakin.

Tänä vuonna olen osallistunut useisiin paikallisten matkailuorganisaatioiden sekä matkanjärjestäjien webinaareihin. Näissä paikalliset matkailupalvelut sekä matkakohteet on esitelty tulevan matkavarauksen näkökulmasta ja webinaareista olen löytänyt monta uutta matkaunelmaa. Viime viikolla pääsin vuorostaan ensimmäistä kertaa virtuaalimatkailemaan iki-ihanaan Roomaan Naantalin Matkakaupan vieraana. Tällä liveopastetulla virtuaalimatkalla oli jo sitä aitoa matkan tuntua. Kiertelimme ikuista Roomaa ja sen kauneimpia aukioita oppaan johdolla, aivan kuin aidolla turistikierroksella, mutta mukavasti omalla kotisohvalla vilttiin kietoutuneena lämmintä glögiä nauttien.

Oppaanamme toimi Roomassa asuva Leena ja kierroksella saimme kuulla kiehtovaa kerrontaa Rooman nykyisyydestä ja menneisyydestä. Häntä olisin kuunnellut mielelläni paljon pidempäänkin ja vaikka päivän käyntikohteet olivat minulle entuudestaan tuttuja, toi kierros jälleen uutta. Rooma kun on matkakohteena sellainen, joka ei ole kerralla nähty ja koettu, eikä Roomalle riitä yksi elämä, kuten oppaamme Leena totesi. Tänään kävin heidän matkassaan vielä uudella kierroksella fiilistelemässä jouluista Roomaa.

Tiesitkö, että Pantheonin kupoli on suurin laatuaan maailmassa ja että katon aukko on halkaisijaltaan 9 metriä. Mutta miksi katossa on tämä aukko? (kuva ajalta ennen koronaa, jolloin väkimäärä oli jotain muuta)

Virtuaalimatka ikuiseen Roomaan

Aloitimme kierroksen 1800-luvun asussa olevasta Rooman olohuoneesta, Piazza della Rotondalta eli Pantheonin aukiolta sekä Pantheonin temppelistä, joka on mielestäni yksi Rooman ehdottomista käyntikohteista paitsi kauneuden myös mielenkiintoisen historian takia. Jo tässä ensimmäisessä kohteessa oppaamme Leenan kertoma oli todella kiehtovaa kuultavaa. Hän kertoi meille mm. aukion historiallisista tapahtumista sekä Pantheonin rakentamisesta ja siitä, mitä kaikkea rakennus pitääkään sisällään.

Pantheonilta matka jatkui Piazza di Pietran ja Hallitusaukion kautta kuvankauniille vuonna 1760 valmistuneelle Fontana di Trevin suihkulähteelle, joka on yksi Rooman ikonisimpia paikkoja. Tämän rakentaminen kesti liki neljä kertaa pidempään kuin valtavan Colosseumin, ja kierroksella saimme kuulla mielenkiintoista faktaa mm. Fontana di Trevin sijaintipaikasta sekä Paavin ideoimista rahoituskeinoista, rahat kun loppuivat rakentaessa usempaan otteeseen.  Tavallisesti Fontana di Trevin ympäristö on ruuhkainen, ja nyt oli melkeinpä hämmentävää nähdä paikalla vain kourallinen ihmisiä. Yksi ihana lisä kierrokseen oli virtuaalinen kolikon heitto Fontana di Treviin, joka varmistaa paluun Roomaan.

Kolikon heitto oikealla kädellä vasemman olan yli Fontana di Trevin suihkulähteeseen varmistaa paluun Roomaan. Kolikot kerättään päivittäin ja tuotto lahjoitetaan Caritas hyväntekeväisyysjärjestölle.

Fontana di Treviltä jatkoimme roomalaisten itsensä suosimaan barokin aikaiseen olohuoneeseen, Piazza di Spagnalle, jota koristaa Berninin isän ja pojan käsialaa oleva Barcaccia suihkulähde. Täältä ylös Trinità dei Monti kukkulalle johtavat Espanjalaiset Portaat, jotka hohtavat nykyään jälleen valkeina ja ovat yksi kaupungin ikonisista maamerkeistä nekin. Toiseen suuntaan aukiolta jatkuu Rooman kallein ostoskatu Via Condotti, jonka merkkiliikkeissä eikä kadulla ruuhkista nyt kärsitty.

Kierros jatkui Via Condottia pitkin Piazza Navonalle, joka on oma suosikkini Rooman aukioista. Urheilutapahtumien stadionina aikanaan toiminutta Piazza Navonaa kehystävät barokin aikaiset palatsit ja täällä solisee kolme suihkulähdettä, jotka on rakennettu 1500 ja 1600 -luvuilla. Aukion keskellä kohoaa Circus Maxentiukselta siirretty antiikin aikainen obeliski, joka on osa Berninin Fontana dei Quattro Fiumi eli Neljän joen lähdettä, joka symboloi sen ajan tunnettuja mantereita. Aukion laidalla kohoaa Sant’Agnese in Agone kirkko ja tähän liittyy surullinen 12-vuotiaan Agnesen kohtalo, josta kierroksella kerrotaan aukion muun historian lisäksi. Jouluinen Rooma virtuaalimatkan kierros vuorostaan aloitettiin täältä Rooman suurimmalta aukiolta ja tällä kierroksella saimme nähdä tallenteena Piazza Navonan joulunajan hienon valoshown, joka alkaa klo 17.

Piazza Navonan paikalla oli alunperin keisari Domitianuksen 1. vuosisadalla rakennuttama stadion Circus agonalis, jonka pohjakaavaa nykyinen aukio ja tätä reunustavat korttelit noudattavat.

Piazza Navonalta matka jatkui Campo de’ Fiorille eli kukkatorille, joka toimi keskiajalla teloituspaikkana ja nykyään vilkkaana torikaupan keskipisteenä. Aukion keskellä kohoaa Giordano Brunon patsas, ja kierroksella opas kertoi tämän astrologi-munkin teloitukseen johtaneista syistä. Täältä jatkoimme Forumin aukiolle ja Rooman historian ytimeen Capitolium kukkulalle, jonne johtava portaikko ja Piazza del Campidoglion aukio ovat Michelangelon suunnittelemat. Tällä etapilla saimme kuulla jälleen hienon kattauksen paikan historiasta, jonka hyvä opas osasi kertoa kiinnostavasti.

Vittorio Emanuelen muistomerkin kautta siirryimme Ponte Sant’Angelon eli Enkelten sillan kautta kohti 100-luvulla rakennettua pyöreää Castel Sant’Angelon linnoitusta, joka on monelle varmastikin tuttu myös Enkelit ja Demonit elokuvasta. Tällä kierroksella emme käyneet linnoituksen sisätiloissa, mutta Tarinoita Rooman linnoista ja linnoituksista virtuaalimatkalla pääsee tutustumaan myös Castel Sant’Angelon sisätiloihin maustettuna kertomuksilla Rooman historian synkimmistä hetkistä, hirttäjäisistä, teloituksista, vangeista ja karkureista. Me jatkoimme vuorostaan matkaa vielä ulkomaille eli Vatikaaniin ja Vatikaanin aukiolle, jonne kierros päättyi. Jouluinen Rooma kierroksella käydään myös Vatikaanissa ja vaikuttavassa Pietarin kirkossa sisällä, jossa jokaisen Rooman matkaajan pitäisi mielestäni käydä. Niin upea tämä on.

Pietarin kirkko on todella vaikuttava ja sen suuruuden ymmärtää vasta astuessaan sisään tähän maailman suurimpaan kirkkoon.
Kokonaisuutena nämä Naantalin Matkakaupan liveopastetut virtuaalimatkat olivat kaikin puolin hieno kokemus ja aivan loistava tapa päästä matkailemaan koronasta huolimatta. Rooman opas Leena on rautainen ammattilainen, joka kertoi nähtävyyksistä, historiasta ja nykyisyydestä mukaansatempaavasti ja hänen kerrontaa olisin kuunnellut vielä paljon pidempäänkin. Grazie mille, Leena!

Uskon, että virtuaalimatkailu on osa tulevaisuuden matkailua koronapandemian jälkeenkin, ja näillä nojatuolimatkoilla saa mukavan katkon arkeen. Virtuaalimatkat ovat myös hyvä keino tutustua kohteisiin, vaikkapa ennen matkan varausta tai muuten vaan matkakuumeen iskiessä. Naantalin Matkakaupan liveopastetulle Rooman kierrokselle pääsee edullisesti 18,90 euron hintaan (20 € tammikuu 2021 lähtien) ja nämä matkat ovat valikoimassa ainakin kevääseen 2021 saakka. Tammi- ja helmikuun lähtöpäivät vahvistuvat vielä ennen joulua. Tästä linkistä pääset katsomaan kaikki Naantalin Matkakaupan virtuaalimatkat ja lähtöpäivät. Lämmin suositus! Eikä tässä vielä kaikki….

Kaikki tiet vievät Roomaan. Myös virtuaalisesti.

VASTAA JA VOITA VIRTUAALIMATKA ROOMAAN

* Osallistumisaika on päättynyt *

Nyt minulla on teille blogin lukijoille aivan mahtava yllätys, sillä Naantalin Matkakauppa tarjoaa KOLME liveopastettua virtuaalimatkaa Roomaan blogissa arvottavaksi eli kolme teistä ihanista lukijoista pääsee nojatuolimatkailemaan ikuiseen Roomaan.

Osallistuminen arvontaan on helppoa kuin mikä. Vastaat vain vain kysymykseen: ”Minne haluaisit tehdä virtuaalimatkan ikuisen Rooman lisäksi ja oletko aiemmin käynyt liveopastetulla virtuaalimatkalla? ” 

Osallistua voit torstaihin 31.12.2020 klo 23:59 saakka ja voittaja arvotaan lauantaina 2.1.2021. Virtuaalimatkan varausvahvistus sekä osallistumislinkki toimitetaan sähköpostitse, joten annathan osallistuessasi toimivan sähköpostiosoitteen, johon nämä voidaan toimittaa. Yhden liveopastetun virtuaalimatkan arvo on 18,90 € (20 € tammikuu 2021 lähtien).

Arvontaan voit osallistua sekä blogissa että Facebookissa tai vaikkapa molemmissa, jolloin tuplaat voittomahdollisuutesi. Kukin osallistuja voi osallistua arvontaan yhdellä arvalla blogissa ja yhdellä arvalla Facebookissa. Sääntöjen vastaisia osallistumisia ei huomioida arvonnassa.

Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisella viestillä osallistumisessa annettuun sähköpostiosoitteeseen ja Facebookissa yksityisviestillä. Yhteystietoja käytetään ainoastaan arvonnan voittajan tavoittamiseksi voiton toimittamista varten eikä näitä tietoja kerätä henkilörekisteriksi eikä luovuteta kolmansille osapuolille. Voittajan etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain tai nimimerkki julkaistaan arvonnan voitosta kertovassa blogipostauksessa ja Facebook-julkaisussa. Palkinto arvotaan uudelleen, mikäli voittajaa ei tavoiteta kolmen vuorokauden kuluessa arvontapäivästä.

Tunnelmallista joulunaikaa ja Onnea arvontaan sekä tuhannet kiitokset Naantalin Matkakaupan Helenalle ja Leenalle hienosta kokemuksesta!

 

Yhteistyössä Naantalin Matkakauppa & Elämää ja Matkoja blogi | Blogiarvonnan palkinnot tarjoaa Naantalin Matkakauppa

Elämää ja Matkoja | matkablogi - travel blog

Elämää ja Matkoja blogissa matkataan kauniisiin maisemiin, majoitutaan mukavasti, risteillään maailman merillä sekä tutustutaan paikalliseen kulttuuriin herkuttelua unohtamatta.

Elämää ja Matkoja blogi tarjoaa faktaa ja fiilistelyä näiltä elämän matkoilta, sekä aina tarpeellisia käytännön vinkkejä.

Tervetuloa mukaan matkaan!
– Mia –

Recommended Articles

24 Comments

  1. Ihana arvonta! Rooman lisäksi haluaisin virtuaalimatkata Amalfin rannikolle. 😍

  2. En ole käynyt vielä ja Pariisin haluaisin mennä.

  3. En ole käynyt virtuaalimatkoilla, mutta varmaan lähtisin Venetsiaan!

  4. Katja Nupponen

    Keväällä matka Roomaan peruuntui, joten virtuaalimatka Roomaan olisi kiva sekä Islannin virtuaalimatka 😍
    Virtuaalinatkalla en ole käynyt koskaan.

    1. Irma Vilenius

      Olen käynyt virtuaalimatkoilla. Viimeksi Lontoossa. Skotlanti olisi myös mielenkiintoinen kohde.

  5. En ole käynyt aiemmin. Olisi mieluisaa virtuaalivierailla myös Lissabonissa.

  6. En ole käynyt 🙂 Lontooseen!

    1. Pariisi olisi kiva

  7. En ole koskaan käynyt virtuaalimatkalla. Ehkä olisi hienoa vierailla Faron majakalla ja Lopesan hotellien pihapiirissä siellä, koska niin ihanat matkamuistot sieltä.

  8. En ole käynnyt. Matka Venetsiaan olis kiva

  9. En ole osallistunut vielä virtuaalikierroksille, mutta mieli tekisi. Euroopan suuret kaupungit kiinnostaisivat; Wien, Barcelona, Pariisi ja vaikkapa Dublin.

  10. Venetsiaan. En ole.

  11. En ole käynyt virtuaalimatkalla, mutta se on kokeiltava vielä! Kävin pari vuotta sitten Roomassa, mutta Pietarinkirkko jäi sisältä näkemättä, joten Rooman-Vatikaanin kierroksen lisäksi Lontoo houkuttelisi myös virtuaalisesti.

  12. Nälkä kasvaa näillä virtuaaliopastuksilla. Kovasti olen tykännyt.

  13. Kävin virtuaalimstkalla Vatikaanissa ja suunnitelmissa Rooma ainakin. Venetsia olisi hieno kokemus varmasti myös.

  14. Vaikkapa Pompeijiin ja Caprille

  15. Tanja Luukkanen

    Olen käynyt jo useilla virtuaalimatkoilla ja vielä olisi ihana päästä vaikka Pariisiin ❤

  16. Virtuaalimatkalaa on kokeiltava vielä! Ehkäpä Palemoon.

  17. Firenze olisi myös mielenkiintoinen kohde, kaikkine upeine gallerioineen.

  18. En oo käyny, mutta olisi mielenkiintoista vaikka virtuaali sukeltaa Koralliriutalle tai matkustaa Afrikan safarilla 🙂

  19. Hyviä kohteita, kaukomaita kaivataan myös Kiina ….

  20. Seinäkärpänen

    Minulle kävisi ihan kaikki!

  21. Vaikkapa Zaragoza

  22. * Osallistumisaika on päättynyt *
    Voittaja arvotaan lauantaina 2.1.2021.
    Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea arvontaan & hyvää uutta vuotta! 🍀 🎉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *