Nizza on yksi ehdottomista suosikeistani. Siellä voi viettää niin ranta- kuin kaupunkilomaakin ja maisemat ovat mitä ihastuttavimmat. Olemme olleet Nizzassa ja Rivieran alueella kolmena kesänä ja sinne palaan mielelläni yhä uudelleen ja uudelleen. En tiedä mistä se johtuu, mutta Nizzassa valo on jotenkin erityinen, niin lämmin ja täyteläinen ja se korostaa värejä. Missään muualla Välimerellä en ole samanlaista valoa kokenut.
Erityisen valon huomasivat myös jo aikanaan seudulla asuneet lukuisat taiteilijat kuten Picasso, Matisse ja Chagall. Kaupunki on taiteen ja historian ystävälle oikea aarreaitta, sillä siellä on Pariisin jälkeen toiseksi eniten museoita Ranskassa sekä taidegallerioita ja vaihtuvia näyttelyitä on lukuisia. Yhden loman aikana ei ole järkevää yrittää ehtiä kaikkiin, eikä se olisi mahdollistakaan ja siinäpä on hyvä syy palata Nizzaan uudelleen.
Taiteenystävän aarreaitta
Musée Matisse on lyhyen bussimatkan päässä keskustasta Cimiezin kaupunginosassa. Museo on 1600-luvun rakennuksessa ja Matisse on myös asunut rakennuksessa viimeiset vuosikymmenensä. Museosta löytyy Matissen töitä koko uran ajalta; niin piirroksia, maalauksia kuin veistoksiakin sekä hänen kuvittama kirjakokoelma. Museossa on näytillä myös luonnospiirroksia eri töiden suunnitteluvaiheissa, näistä oli kiinnostavaa tutkia miten taiteilija oli edennyt lopulliseen työhön. Museo sijaitsee puistomaisella alueella, jossa voi viettää picnic-tauon puun varjossa. Puistossa on usein myös paikallisia picnicillä ja pelaamassa petanque-kuulapeliä. Lisätietoa museosta http://www.musee-matisse-nice.org/
Toinen Cimiez-kukkulalla sijaitseva taidemuseo on Chagall -museo. Siellä on maailman suurin kokoelma Marc Challin töitä; veistoksia, piirroksia sekä näyttäviä maalauksia ja lasimaalauksia. Arkeologiasta kiinnostuneille löytyy Cimiezistä arkeologinen museo sekä raunioalue http://www.nice.fr/fr/culture/musees-et-galeries/musee-d-archeologie-site-de-cimiez-et-de-terra-amata-presentation
Picasson töihin pääsee tutustumaan Antibesissa sijaitsevassa Picasso-museossa, jonne on matkaa Nizzasta parisenkymmentä kilometriä. Antibesiin on helppo mennä esim. junalla.
Oheisesta linkistä löydät lisätietoa Chagall ja Picasso -museoista ja ajankohtaisista näyttelyistä http://en.musees-nationaux-alpesmaritimes.fr/
Muita tutustumisen arvoisia museoita ovat Musée des Beaux-Arts, jossa on Nizzan rakennuksistakin tutun Belle Epoquen ajan teoksia sekä impressionismin aikaisia töitä ja nykytaiteen ystävien kannattaa käydä MAMAC museossa. Myös Aasialaiselle taiteelle löytyy oma museonsa, tässä lisätietoa http://www.arts-asiatiques.com/
Rantaelämää ja pitkiä kävelyjä azurinsinisen meren äärellä
Vastapainoksi taiteelle ja museoille voi Nizzassa viettää myös rantaelämää. Kaupungin ranta on pientä kiveä ja se ei nopeasti syvenevänä ole paras vaihtoehto pienille lapsille. Hiekkarantaa kaipaava voi suunnata vaikkapa Juan les Pinsiin, Antibesiin tai elokuvajuhlistaankin tunnettuun Cannesiin, näihin kaikkiin pääsee junalla.
Nizzan ranta on seitsemän kilometriä pitkä ja se ulottuu lentokentän kupeesta aina vanhaan kaupunkiin linnakukkulan juurelle. Upean turkoosi vesi on kesällä ja alkusyksystä ihanan lämmintä. Rannalla on maksullisia yksityisiä rantaosuuksia, mutta myös paljon julkista maksutonta rantaa, josta löytyy pukukoppeja ja suihkut. Rantabaareissa voi poiketa virkistäytymässä. Pidin erityisen paljon pitkistä kävelyistä vesirajassa tai rantabulevardi Promenade des Anglesin leveää jalkakäytävää myöten. Rantabulevardin varrella on säännöllisin välein sinisiä tuoleja tai penkkejä, joihin voi istahtaa katselemaan merelle ja nauttimaan auringosta. Tämä oli mukava paussi esim. ostoksilla käynnin päätteeksi, kun ei ollut muutoin rantavarusteita mukana. Lenkkeilijöille ja rullaluistelijoille on myös hyvin tilaa leveällä jalkakäytävällä/kevyen liikenteen väylällä.
Tavarataloja, pikkuputiikkeja ja torielämää
Shoppailijalle Nizzasta löytyy tarjontaa moneen lähtöön. Nizzassa on Ranskan oma Stockmann, Galeries Lafayette, joka sijaitsee Massena-aukion läheisyydessä Avenue Jean Médecinin varrella. Samaisella kadulla on runsaasti liikkeitä sekä ostoskeskus Nicetoile. Jokaiselta matkalta olen vienyt kotiinviemisiksi oliiviöljyä ja kuivattua laventelia, jossa tuoksu säilyy todella pitkään. Erityisesti vanhassa kaupungissa on paljon pikkuliikkeitä, joissa myydään tyypillisiä Provencelaisia tuotteita, kuten värikkäitä kankaita, laventelia, oliiviöljyä, käsintehtyjä saippuoita. Viini- ja herkkukauppoja on myös lukuisia. Kävelykadun varrella on myös paljon pikkuliikkeitä. Vanhan kaupungin Cours Saleyalla on kukkatori, jossa on toinen toistaan ihastuttavampia kukkia. Maanantaisin Cours Saleyalla on antiikki- ja kirpputorimyyjiä.
Välimeren herkkuja
Nizzassa on mahdollisuus myös herkutteluun. Ravintoloita löytyy joka kukkarolle sopivia, aina huippukalliista edullisiin pizzerioihin tai perheravintoloihin. Vanhassa kaupungissa löytyy paljon pieniä ravintoloita, oma suosikki on viehättävä hyvän palvelun La Diva. En ole yleensä erityisesti pihvien ystävä, mutta sieltä olen saanut yhden parhaista ellei jopa parhaan chateaubriand -naudanlihapihvin. Parasta Provencelaista kotiruokaa olemme saaneet Le Chantilly nimisessä ravintolassa, joka sijaitse Rue de Grimaldilla. Siellä Nizzan salaatti ja ranskalainen sipulikeitto olivat todella herkullisia ja ravintolalla on myös ulkotila sisäpihalla, jossa voi ruokailla tähtitaivaan alla puiden katveessa. Nizzan käynnillä on ehdottomasti maistettava ratatouille-kasvismuhennosta patongin kera. Kalaruuissa Nizzassa riittää valinnanvaraa, parhaat kalaravintolat löytyvät joko vanhasta kaupungista tai sataman läheisyydestä ja kala on takuulla tuoretta. Kalaruokien klassikko on bouillabaisse kala-äyriäiskeitto, jota kannattaa kokeilla. Pikkunälkään suosittelen kreppejä (crêpes) esim. juusto-kinkku täytteellä ja makeannälkään ihania appelsiinisia Cointreau -liköörillä liekitettyjä tai suklaisia! Kreppien tuoksu leijailee erityisesti vanhan kaupungin kujilla ja kävelykadun varrella.
Jos haluaa aistia ripauksen ylellisyyttä ja menneen ajan glamouria, kannattaa poiketa Promenade des Anglaisilla sijaitsevassa legendaarisessa Hotelli Negrescossa. Hotellissa on kahden Michelin-tähden ravintola La Chantecler, brasserie La Rotonde sekä Le Relais -baari. Brasserie on edullisempi ja konstailemattomampi kuin La Chantecler, mutta lounasaikaankin pitää muistaa sopiva pukeutuminen. La Rotonde baarissa olemme käyneet lasillisella juhlistamassa merkkipäivää. Hinnat ovat korkeammat, mutta erinomaisen palvelun ja ravintolan miljöön takia se kannattaa kokea ainakin kerran. Samalla voi käydä kurkistamassa hotellin aulaan, jota hallitsee valtava kristallikruunu ja hyvällä onnella voi nähdä hotellin iäkkään omistajattaren Jeanne Augierin. http://www.hotel-negresco-nice.com/en/restaurants/
Hotelli Negresco on tunnetuin Nizzan maamerkki. Rakennus on kaupungille muutoinkin tyypillistä Belle epoque -tyyliä ja onpa sen rakennustöihin osallistunut Eiffel-tornistaan tuttu Gustave Eiffel. Hän suunnitteli Negrescon tunnusomaisen vaaleanpunaisen kupolin.
Nizzan tarjonta yksistään riittää viikkoon jos toiseenkin, mutta myös lähiympäristössä on runsaasti nähtävää. Näistä lisää seuraavassa jaksossa.
Aurinkoista lauantaita, nyt on jo mukavasti kevättä ilmassa!
Kuvia Nizzasta ja Ranskan Rivieralta Pinterestissä sivullani Elämää ja Matkoja
Kiva postaus Nizzasta! Minäkin tykästyin Ranskan rivieraan viime lokakuisella reissullani, jolloin hotellimme oli Nizzassa, mutta kävimme tutustumassa myös Cannesiin ja Monacoon. Ihana paikka ja alueella vallitsee tosiaan erityinen valo, joka saa värit näyttämään erilaiselta. Ranskan rivieralle täytyy palata vielä!
Hei ja kiitos kivasta palautteesta! Rivieran lämmin valo tosiaan yllätti enkä ole sellaista missään muualla Välimerellä nähnyt. Cannes ja Monaco ovat näkemisen arvoisia, vinkkaankin näistä ja muista lähiympäristön nähtävyyksistä seuraavassa kirjoituksessani. Rivieralla riittää näkemistä ja kokemista useallekin lomalle ja siinä ympäristössä viihtyisi vaikkapa pidempäänkin.
Minkälainen sää oli lokakuussa? Meidän matkat ovat ajoittuneet elo- ja syyskuulle.
Sää oli lokakuussa oikein mukava, mutta hieman ailahtelevainen. Toisina päivinä oli ihanan lämmin auringonpaiste ja toisina päivinä oli pilvistä ja tuli sadekuuroja. Mukavan lämmin oli kuitenkin koko ajan. Päivisin tarkeni lyhythihaisella, illalla tarvitsi jotain pitkähihaista.
Mukava jatko Suomen kesään siis, täällä kun lokakuussa jo ensimmäiset pakkaset puraisee.
Mikä tuuri!
Varasin eilen lennot kesälomalle Nizzaan ja nyt pääsin lukemaan tällaista. Tosi paljon sain vinkkejä omalle reissulle. Pitää palata tänne vielä uudelleen lähempänä matkaa. 🙂
Hei ja kiitos mukavasta palautteesta! Kiva kuulla, että vinkeistä oli apua matkasi suunnitteluun. Nizza on todella upea kohde, josta löytyy jokaiselle jotakin ja sinne palaa mielellään uudelleen ja uudelleen. Tulevalla viikolla on tulossa vielä vinkkejä lähiympäristöön. Oikein mukavaa matkanodotusta ja matkaa Sinulle!