Aurinkolomalla Alcudiassa – Blue Village Alcudia Pins

Viimeisin Blue Village kokemuksemme on elokuulta 2014, jolloin matkasimme Mallorcalle Playa de Muron rannalla sijaitsevaan Alcudia Pins hotelliin. Mallorca oli meille entuudestaan tuttu, sillä olimme lomailleet aiemmin kaksi viikkoa Palmassa ja tuolloin kiertelimme saaren nähtävyydet. Tällä kertaa halusimme viettää leppoisaa koko perheen rantalomaa ja siksi valitsimme hotelliksi Blue Village hotellin, jossa lomailu on vaivatonta.

Lähtömme Helsingistä viivästyi parilla tunnilla, sillä salama iski lentokoneeseemme sen laskeutuessa Helsinki-Vantaalle edelliseltä lennoltaan. Kone käytiin perusteellisesti läpi ja sen tuoman viivästyksen ihan mielellään odotteli, kunhan vain kone olisi kunnossa seuraavaa matkaa varten. Lento menikin mukavasti ja lapsemme tykästyivät koneen uudenlaiseen viihdejärjestelmään, jossa oli tuttuun tapaan elokuvia ja lisäksi myös pelejä. Poikamme piti erityisesti Lego-elokuvasta ja tyttäremme pelistä, jossa seikkailtiin Tikrun kanssa; nämä olivat lisämaksullisia.

Lento laskeutui lopulta puolen yön tienoilla Palman kentälle. Palman lentokenttä on suuri ja siirtymät terminaalissa ovat pitkät, sillä sitä ei ole ’pilkottu’ pienemmiksi osa-alueiksi kuten esim. Pariisin Charles de Gaullen kenttä. Pitkä oli myös laukkujen odotusaika, saimme odotella niitä liki tunnin.  Edessä oli vielä tunnin bussimatka Alcudiaan sekä verkkaisesti edennyt sisäänkirjautuminen hotelliin. Eikä tässä vielä kaikki, lasten lisävuoteeksi tarkoitettu vuodesohva ei ollut aukipedattuna, joten vielä oli sekin tehtävänä ennen kuin me uupuneet matkalaiset pääsimme viimein nukkumaan aamuyön tunteina.

Nukuimme pitkään matkaväsymystä pois ja onneksi tällä kertaa ei tarvinnut kiirehtiä aamiaiselle. Olimme varanneet all inclusiven ja pääravintolan myöhäisaamiainen oli tarjolla aina klo 12 saakka. Hyvä näin, sillä kunnon yöunien ja aamiaisen jälkeen oli mukava aloittaa loma ja hotellialueeseen tutustuminen.

Alcudia Pins hotellin aluekartta. kuva Finnmatkat
Alcudia Pins hotellin aluekartta. kuva Finnmatkat

Hotellialue ja sijainti

Alcudia Pins sijaitsee 6 km Alcudian uudesta keskustasta Playa de Muro rannan äärellä ja lähellä Albufera luontoaluetta. Hotellin edustalla on bussipysäkki, josta pääsee mm. Alcudian keskustaan sekä Palmaan. Hotellin välittömässä läheisyydessä on myös taksipysäkki sekä kauppoja.

Finnmatkojen luokituksessa hotellilla on 4 tähteä ja hotellin omilla sivuilla 3 tähteä. Eroavaisuus luokituksissa johtunee Finnmatkojen runsaasta omasta palvelutarjonnasta alueella?

Hotellissa on 598 huoneistoa ja ne sijaitsevat useassa kolmikerroksisessa rakennuksessa sekä korkeammassa vastaanottorakennuksessa.

Hotellissa on supermarket, josta löytyy hyvin täydennystä ruokansa itse valmistaville. Meillä ei ollut lainkaan tarvetta ostoksiin sillä all inclusive sisälsi kaiken ruuan ja juoman mitä tarvitsimme. Rannan puoleisessa päässä hotellialuetta on pieni myymälä, josta löytyy pyyhkeitä, rantaleluja sekä jonkin verran matkamuistoja.

Lisäksi hotellissa on lääkäripalvelu, kampaamo, hieronta, pesula sekä polkupyöriä ja polkuautoja vuokrattavana.

Viheralueet ovat hyvin hoidetut ja viihtyisät. Alueella oli kauniita istutuksia, paljon puita ja siistit kivetykset.

Upeita pasuunakukkia hotellialueella. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Upeita pasuunakukkia hotellialueella. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Moitetta annan vastaanottorakennuksen ulkotilojen sohvien ja altaiden läheisyydessä sijaitsevien katoksellisten aurinkovuoteiden kankaiden siisteydestä ja kunnosta, sillä ne olivat pinttyneen likaiset ja monet katosten verhoista repsottivat irti. Iltaisin alueella haisi paikoitellen viemärille ja kuulosti siltä kuin olisi mahdollisesti ollut lietteen pumppaus käynnissä.

Hotellialueella on useampia aurinkovuoteita, mutta suosittelen oman alustan käyttöä. Kankaat olivat kovin pinttyneet. kuva Finnmatkat
Hotellialueella on useampia aurinkovuoteita, mutta suosittelen oman alustan käyttöä, sillä kankaat olivat kovin pinttyneet. kuva Finnmatkat

Vaaleahiekkaisesta rannasta pidin todella paljon. Ranta on leveä ja loivasti syvenevänä myös lapsille hyvin sopiva. Siellä oli rauhallista vaikka matkaajia oli paljon, vesi on upean turkoosia ja elokuun lopulla lämmintä kuin linnunmaito. Green & Grill ravintolasta oli helppo hakea juomaa ja mennä rannalle paistattelemaan päivää, juoma-astiat ovat muoviset joten rikkoutumisesta ja lasista ei tarvitse huolestua. Rannalta hotellialueelle palatessa on paikka, jossa huuhdella hiekat jaloista.

Mojito ja lämmin päivä rannalla. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Mojito ja lämmin päivä rannalla. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Matkaajia hotellissa on enimmäkseen Pohjoismaista sekä Britanniasta. Henkilökunta on mukavaa ja asiansa osaavaa, täydet pisteet erityisesti ravintola- ja baarihenkilökunnalle!

Huoneisto

Majoittauduimme kaksioon huoneistoon numero F108, joka sijaitsi Conejera rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Huoneistossa on yhdistetty keittiö/olohuone, jossa on vuodesohva ja ruokapöytä neljälle. Olohuoneen vuodesohva oli meillä avattuna lasten vuoteeksi. Keittiössä on tavittavat astiat ruuan laittoon sekä jääkaappi, sähköliesi, mikro, vedenkeitin ja leivänpaahdin. Olohuone/keittiö oli todella ahdas vuodesohvan ollessa avattuna ja matkalaukuille oli vaikea löytää sopivaa säilytystilaa. Ruokapöydän ympärille jäi tilaa vain kahden tuolin käyttöön. Olohuoneen puolella on yksi komero, mutta se haisi niin urinaalille, ettei siellä voinut säilyttää mitään. Tallelokero sijaitsee tässä komerossa ja kutsuimmekin komeron hajua rosvonkarkottimeksi. 🙂

Makuuhuoneessa on parivuode sekä vaatekomero, jossa oli kohtuullisen hyvin säilytystilaa. Makuuhuone on ahdas, seinän ja vuoteen väliin jää vajaat puolimetriä kaikilla sivuilla. Kylpyhuoneessa on amme/suihku ja tasolla pesualtaan molemmin puolin + alatasolla on hyvin säilytystilaa. Huoneessa on iso parveke, josta on kiva vehreä näkymä sisäpihalle. Parvekkeelle on ovi sekä olohuoneesta että makuuhuoneesta. Parveke oli oikeastaan tilavin alue tässä huoneistossa, niitä neliöitä olisi kernaasti voinut lisätä olohuoneeseen. Kokonaisuudessaan tämän huoneiston kunto ja toimivuus vastaa kahden tähden  tasoa.

Hotellissa on saatavilla myös superior-huoneistoja, jotka kuvien perusteella näyttävät huomattavasti paremmilta kuin tavallinen kaksio. Suosittelen satsaamista parempaan ja tilavampaa huoneistoon. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa huoneestamme, sillä olin niin ärsyyntynyt sen ahtauteen eikä blogin ollut vielä silloin ajankohtainen. Tämän vuoden esitemateriaaleistakaan ei löydy tästä huonetyypistä kuvia.

Uimaa-altaat

Isoin aikuisten uima-altaista on laguunimainen, lisäksi aikuisille on poreallas sekä relax pool. Altailla oli ajoittain ohjelmaan ja aktiviteetteja kuten vesipalloa. Lapsille on 4 uima-allasta eri kokoisine liukumäkineen, vauvoille on oma altaansa. Lapsemme pitivät todella paljon uima-altaista ja he viihtyivät allasalueella hyvin. Me aikuiset emme vuorostaan niinkään hyvin, sillä ensinnäkin aurinkotuoleja oli aivan liian vähän ja ne varattiin pyyhkeillä jo aamuvarhaisella, joten paikkaa oli vaikea saada. Lisäksi allasalue on meluisa ja ajoittain musiikki pauhaa todella kovaa. Toivomisen varaa oli myös joidenkin (britti)matkaajien tavoissa: uima-altaaseen mentiin ruuan kanssa ja kengät jalassa. Onneksi oli kuitenkin todella hyvä ranta.

Lapset viihtyivät todella hyvin lastenaltaissa. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Lapset viihtyivät todella hyvin lastenaltaissa. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Rapuliukumäki oli nuorimmaisen suosikki. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Rapuliukumäki oli nuorimmaisen suosikki. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Aktiviteetit ja iltaohjelma

Nuorempi lapsistamme oli mukana Bamse-kerhossa, joka on suunnattu 3-5 vuotiaille. Vanhempi lapsemme oli nyt vuorostaan ensimmäistä kertaa Fun Break -kerhossa, joka on tarkoitettu 6-11 vuotiaille. Bamse-kerhohan on meille tuttu jo aiemmilta lomilta ja tälläkin kertaa Bamse ystävineen kävi tervehtimässä ja ohjelmassa oli mm. kasvomaalausta, Pompin porkkanoiden etsintää sekä Sirkusta. Fun Break -kerhossa vuorostaan oltiin mm. agenttiseikkailussa sekä leikittiin vesisotaa helteisenä päivänä. Molemmat lapset viihtyivat kerhoissa todella hyvin ja pitivät sekä ohjaajista että aktiviteeteista. Meiltä vanhemmilta kritiikkiä sille, että nämä kerhot järjestettiin ei aikoihin, toinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä.

Pomppi ja löydetyt porkkanat. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Pomppi ja löydetyt porkkanat. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Bamse-kerholaiset järjestivät meille vanhemmille sirkus-näytöksen. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Bamse-kerholaiset järjestivät meille vanhemmille sirkus-näytöksen. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Fun Break kerho järjestetään viihtyisällä viheralueella. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Fun Break kerho järjestetään viihtyisällä viheralueella. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Bamse-kerhorakennuksen vieressä sijaitseva lasten leikkipaikka on aidattu ja kentän alusta on joustava. Puut varjostavat aluetta sopivasti ja siellä on muutama penkki missä istua lasten touhutessa. Lapsemme tykkäsivät tämän leikkipaikan kiipeilytelineestä ja liukumäestä ja siellä sai myös uusia kavereita.

Lasten leikkipaikalla viihtyi sekä siompi että pienempi lapsi. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Lasten leikkipaikalla viihtyi sekä isommat että pienemmät lapset. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Hotellialueella on myös tenniskenttä, pingispöytä ja Formentera rakennuksen kellarissa pelihuone pelikoneineen ja biljardeineen, joten tekemistä riittää kaiken ikäisille.

Aivan hotellin läheisyydessä, hotellialueelta oikealle, löytyy pieni puisto, jossa on iltaisin poniratsastusta pientä korvausta vastaan.

Poniratsastus on pop! Photo copyright Elämää ja Matkoja
Poniratsastus on pop! Photo copyright Elämää ja Matkoja

Iltaisin hotellin lavalla on musiikkia sekä Bamse-esityksiä ja pidimme koko perhe tästä ohjelmasta. Ohjelma-alueella on baari, josta saa sekä alkoholittomia että alkoholijuomia. All inclusiveen kuului useita juomavaihtoehtoja, jotka olivat mielestämme hyviä, esim. lapsille jäähilejuoma ja aikuisille mojitot tai paikallisella brandylla tehty irish coffee. Iltaohjelma päättyi n. klo 23 ja alueella oli rauhallista sen jälkeen.

Iltaohjelmaa on koko perheelle. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Iltaohjelmaa on koko perheelle. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Iltaisin ohjelma-alueella oli myös taiteilija, joka maksua vastaan piirsi aivan loistavia karikatyyrejä. Teetimme molemmille lapsille tällaisen muistoksi.

Taiteilija työssään. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Taiteilija työssään. Photo copyright Elämää ja Matkoja

 

Ravintolat ja baarit

Ravintoloita ja baareja on hotellissa useita: Main Buffet, Green & Grill, Tavern by the Sea, Show kiosk ja Show bar ja nämä kaikki ovat all inclusivessa käytettävissä.

Main Buffetissa oli mielestämme parhaat ateriat. Aamiainen, lounas ja päivällinen tarjoiltiin buffesta ja valinnanvaraa oli todella paljon. Salaattipöydästä sai koottua todella herkullisen annoksen ja raaka-aineet olivat tuoreita. Kastikkeeksi oli oliiviöljyä joko sellaisenaan tai vaikkapa chililla tai yrteillä maustettuna ja lisäksi hyvälaatuista balsamicoa. Lämpimiä ruokia oli tarjolla todella montaa erilaista ja ongelmaksi muodostui lähinnä se, että mitä kaikkea herkkua lautaselleen laittaa. Kehuja meiltä tulee kaikille ruokalajeille; niin liha-, kana-, kala- kuin kasvisruuillekin. Puhumattakaan jälkiruokapöydän herkullisista leivonnaisista, marjoista ja hedelmistä, juustoista sekä lasten suosikeista jäätelötiskillä. Pääravintolassa on lapsille Blue Villageille tuttuun tapaan matalampi buffépöytä, meillä lapset valitsivat ruokansa kuitenkin enimmäkseen aikuisten buffésta kuten aina.

Lounaalla kävimme joitankin kertoja rannan tuntumassa Green & Grill ravintolassa, jossa voi ruokailla ulkona merelle katsellen. Siellä on helpompi poiketa uima-altaalta tai rannalta, mutta on hyvä muistaa että uima-asussa ja paljain jaloin ei saa tulla tähänkään ravintolaan. Ruoka oli enemmän pikkusuolaista esim. pizzaa, pastaa, lihapullia, muusia ja lämpimiä kasviksia. Lisäksi tässä ravintolassa sai koottua hyvän perussalaatin ja lisäksi oli mahdollista tehdä itselleen mieleisiä hampurilaisia. Tästä ravintolasta all inclusive asiakkaat voivat noutaa myös uima-altaalle tai rannalle juomia, mehujäätä sekä välipalaa. Lisäksi siellä tarjoillaan myös aamiainen ja päivällinen.

Toinen rannan tuntumassa sijaitseva ravintola on Tavern by the sea, jonne all inclusive asiakkaat voivat ilman erillismaksua mennä kerran viikossa, paikka tulee varata etukäteen. Me emme tätä tilaisuutta käyttäneet sillä pidimme niin paljon pääravintolan tarjonnasta.

Varsinaisen hotelliohjelman mukaan all inclusive asiakkaat illallistaisivat 3 x pääravintolassa, 3 x Green & Grill ravintolassa ja 1 x Tavern by the Sea -ravintolassa. Me illallistimme yhtä kertaa lukuunottamatta pääravintolassa ja tämä oli aivan ok.

All inclusiveen kuuluu ruokajuomiksi virvoitusjuomia, mehua, vettä, olutta ja viiniä. Viinit olivat ihan hyviä ja tarjolla oli sekä puna-, valko- että roséviinejä.

Kokonaisuutena olimme erittäin tyytyväisiä all inclusiveen Alcudia Pins hotellissa, sillä ruoka oli todella hyvää, erityisesti Main buffetissa, ja muutoinkin siinä sai kunnolla vastinetta rahalle.

Retkivinkkejä

Alcudian keskustaan pääsee helposti paikallisbussilla. Ns. uusi keskusta on täysi turistirysä neonvaloineen, mutta vanha kaupunki on viihtyisä ja se on tunnelmallinen ilta-aikaan. Siellä on myös useita tasokkaita ruokaravintoloita, joissa on tarjolla paikallisia herkkuja.

Palmaan matkaa noin tunnissa bussilla, pysäkki on aivan hotellin edustalla. Palmassa on hyvät ostosmahdollisuudet ja nähtävyyksistä esim. katedraalissa kannattaa käydä.

Porto Criston Cuevas del drach, lohikäärmeluolan tippukivet ja konsertti maanalaisella järvellä –  unohtumaton elämys!

Plussat ja miinukset

Loma Alcudia Pins hotellissa herättää sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia.

Negatiivista oli ahdas ja vaatimaton huone, tämän voinee korjata satsaamalla tilavampaan ja/tai superiorhuoneeseen. Allasalueen meteli ja kilpailu aurinkotuoleista ärsytti. Ulkosohvien ja katosellisten aurinkovuoteiden tekstiilien likaisuus inhotti.

Plussaa hotellissa oli erinomainen ruoka ja todella hyvä hinta-laatusuhde all inclusivessa. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta alue oli hyvin hoidettu. Ranta on hieno ja se soveltuu koko perheelle. Monipuolinen aktiviteetti- ja ohjelmatarjonta toimintaa kaipaaville. Lapsemme viihtyivät kerhoissa ja tykkäsivät todella paljon uima-altaista liukumäkineen sekä leikkipaikasta.

Kokonaisuudessaan tässäkin Blue Village hotellissa oli vaivatonta lomailla lasten kanssa ja Alcudia Pins soveltuukin parhaiten koko perheen helpon ja leppoisan aurinkoloman viettoon.

Fiilistelykuvia Alcudiaan Pinterestin taulussa

 

 

 

 

 

 

 

Recommended Articles

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *