Showing: 1 - 5 of 5 RESULTS

Venetsialaiset

Venetsialaisia eli huvilakauden päättäjäisiä juhlitaan vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina ja iltaan kuuluu perinteisesti grillausta ja leppoisaa yhdessäoloa. Pihat koristellaan värikkäillä lyhdyillä ja soihduilla, rantojen äärellä …

Sukellusvene Vesikko – Suomenlinna

Suomenlinnan päivänämme aika kului enimmäkseen alueella fiilistelyn ja picnicin merkeissä, mutta mahtui lauantaihin myös yksi museokäynti. Sukellusvene Vesikko on lapsiperheiden suosikki, eikä perheemme ollut poikkeus –  sinne …

Päivä Suomenlinnassa

Vietimme pari päivää Helsingissä ennen Gotlannin matkaamme ja päivistä toinen vierähti Suomenlinnassa. Viimeisimmästä visiitistäni tähän Unescon maailmanperintökohteeseen oli kulunut jo luvattoman kauan ja halusin myös lasten pääsevän tutustumaan …

Mitä muuta Pepin lisäksi? – Kneippbyn, Gotlanti

Oli aika jatkaa Kneippbyn Sommarlandin kiertelyä nähtyämme televisiosarjasta tutun Huvikumpu-talon ja mainion Peppi-näytelmän, joista kerroin edellisessä postauksessa (tästä klik). Saavuttuamme alueelle arvelin, että tämä on tunnissa parissa …