Showing: 21 - 30 of 48 RESULTS

Reissussa sattuu ja tapahtuu: Pakokauhua junassa!

Palataan ajassa taaksepäin hetkeen, jolloin kauhu nosti päätään. Olimme viettäneet päivän Pompein rauniokaupungissa ja nähneet miten siellä elettiin, kunnes tuli päivä jolloin kaikki pysähtyi. Päivänä, jolloin Pompei peittyi tuhkaan …

Venetsialaiset

Venetsialaisia eli huvilakauden päättäjäisiä juhlitaan vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina ja iltaan kuuluu perinteisesti grillausta ja leppoisaa yhdessäoloa. Pihat koristellaan värikkäillä lyhdyillä ja soihduilla, rantojen äärellä …

Sukellusvene Vesikko – Suomenlinna

Suomenlinnan päivänämme aika kului enimmäkseen alueella fiilistelyn ja picnicin merkeissä, mutta mahtui lauantaihin myös yksi museokäynti. Sukellusvene Vesikko on lapsiperheiden suosikki, eikä perheemme ollut poikkeus –  sinne …

Päivä Suomenlinnassa

Vietimme pari päivää Helsingissä ennen Gotlannin matkaamme ja päivistä toinen vierähti Suomenlinnassa. Viimeisimmästä visiitistäni tähän Unescon maailmanperintökohteeseen oli kulunut jo luvattoman kauan ja halusin myös lasten pääsevän tutustumaan …

Mitä muuta Pepin lisäksi? – Kneippbyn, Gotlanti

Oli aika jatkaa Kneippbyn Sommarlandin kiertelyä nähtyämme televisiosarjasta tutun Huvikumpu-talon ja mainion Peppi-näytelmän, joista kerroin edellisessä postauksessa (tästä klik). Saavuttuamme alueelle arvelin, että tämä on tunnissa parissa …

Visby – Ruusujen kaupunki

Terveiset ruusujen kaupungista Visbystä, jonne matkasimme Helsingistä TallinkSiljan Baltic Queenilla. Risteily lähti sunnuntaina Länsisatamasta klo 16 ja perille Gotlantiin saavuimme maanantaina klo 11. Maissaoloaikaa meillä oli 10 tuntia, …