Hotel Quinta da Penha de França – Funchal, Madeira

Päätös Madeiralle matkaamisesta syntyi tarpeesta lähteä lepäämään ja rentoutumaan ennen edessä olevaa kiireistä rutistusta. Tiesimme jo matkaan lähtiessä, että emme tulisi tällä kertaa vaeltelemaan levadoilla ollessani jalkapuolena ja ajatuksissa siinsi leppoisa kaupunkiloma Funchalissa kauniissa maisemissa akkuja ladaten.

Matkaa varattaessa aikaa sopivaan lähtöajankohtaan oli vain reilu kuukausi ja siinä vaiheessa valmismatkojen tarjonta oli jo kovin rajattua. Varasimme edulliset lennot Finnmatkoilta, mutta sopivaa hotellia heillä ei enää vapaana ollut. Ei kun tuumasta toimeen ja omatoimisia vaihtoehtoja hotelleista selaamaan.

Photo copyright Elämää ja Matkoja
Photo copyright Elämää ja Matkoja

Funchalissa on tajolla useita hotelleja, joista monet sijaitsevat Lido-hotellialueella 2-3 kilometrin päässä Funchalin keskustasta. Siellä merivesialtaat ovat lähellä ja alueelta löytyy myös kauppoja ja ravintoloita.

Halusimme majoittua lähemmäs keskustaa ja löysimme vielä vapaita huoneita mukavalta vaikuttavasta neljän tähden Quinta da Penha de França hotellista, josta on matkaa kaupungin vanhaan osaan 1,5 km ja kävellen aikaa menee n. 15 minuuttia.

Quinta da Penha de França on jo kolmannen sukupolven omistuksessa oleva perhehotelli. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Quinta da Penha de França on jo kolmannen sukupolven omistuksessa oleva perhehotelli. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Rinteeseen rakennettu Quinta da Penha de França sijaitsee hyvällä paikalla meren äärellä ja se koostuu vanhemmasta Penha de Françasta puutarhoineen sekä uudemmasta meren äärellä sijaitsevasta Penha França Mar osasta. Kävelysilta yhdistää nämä kaksi aluetta ja molemmissa on omat uima-altaansa, jotka ovat kaikkien hotellivieraiden käytettävissä riippumatta siitä kummalle alueelle majoittuu. Penha França Marin uima-allasalueen edustalla on myös hotellin oma merivesiallas, jossa pääsee pulahtamaan Atlantin viileisiin vesiin.

Quinta da Penha de França on perhehotelli, joka on jo kolmannen sukupolven omistuksessa. Vanhimmat rakennukset ovat vuodelta 1867 ja koko alue on pidetty hyvässä kunnossa.  Ihastuimme tähän hotelliin heti ja päätimme varata huoneen puutarhan ympäröimästä vanhemmasta osasta.

Photo copyright Elämää ja Matkoja
Photo copyright Elämää ja Matkoja
Photo copyright Elämää ja Matkoja
Photo copyright Elämää ja Matkoja

Quinta da Penha de França ei tarjoa ketjuhotellien kimallusta ja marmoria vaan lämminhenkistä perhehotellin tunnelmaa. Vanhemman osan Penha de Françan alue on ihanan vehreä ja rauhallinen ja yleiset tilat on sisustettu perinteisesti, osittain antiikkihuonekaluin ja -esinein.

Hotellin runsas puutarha oli hyvin hoidettu. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Hotellin rehevä puutarha on hyvin hoidettu. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Yleiset tilat ovat perinteiset. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Yleiset tilat ovat perinteiset. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Suurin rakennuksista on nelikerroksinen ja lisäksi on useita pieniä 1-3 kerroksisia rakennuksia. Valmismatkojen huoneet sijaitsevat yleensä Penha de Françan suurimmassa rakennuksessa tai Penha França Marissa.

Suoraan hotellista varattaessa meillä oli mahdollisuus valita huone myös pienemmistä rakennuksista ja saimme huoneen yksikerroksisesta rakennuksesta, jossa oli vain kaksi huoneistoa. Aivan ihanan rauhallinen oma pikku mökki!

Huoneemme sijaitsi oikealla etualalla sijaitsevassa pikkurakennuksessa. Photo Quinta da Penha de Franca
Huoneemme sijaitsi yksikerroksisessa pikkurakennuksessa, joka on kuvassa lilakukkaisten puiden ympäröimänä. Sijainti oli ihanteellinen!  Photo Quinta da Penha de Franca
Photo copyright Elämää ja Matkoja
Suurin Penha de França alueen rakennuksista on nelikerroksinen, useimmat valmismatkojen huoneet sijaitsevat tässä tai Penha de Mar rakennuksessa. Photo copyright Elämää ja Matkoja.

Huone itsessään on pelkistetty, mutta siisti ja omalla tavallaan viihtyisä. Oma rauha, vehreät näkymät ja sijainti vain muutamankymmenen metrin päässä uima-altaasta olivat ihanteelliset!

Vanhan ajan tyylinen huoneemme omassa pikkutalossa. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Vanhan ajan tyylinen huoneemme omassa pikkutalossa. Photo copyright Elämää ja Matkoja
Huoneemme terassilla oli mukava viettää aikaa päivää paistatellen tai auringonlaskua katsellen! Photo copyright Elämää ja Matkoja
Huoneemme terassilla oli mukava viettää aikaa päivää paistatellen tai auringonlaskua katsellen! Photo copyright Elämää ja Matkoja

Hotellin omistajien kanssa jutellessa selvisi, että näillä puutarhahuoneistoilla on vuosittaiset kanta-asiakkaansa, jotka varaavat huoneensa jopa vuotta ennen ja he pyrkivät järjestämään aina saman huoneen, mikäli asiakas näin toivoo.

Huonehintaan kuuluu runsas bufféaamiainen, jossa oli perinteiset mannermaisen aamiaisen elementit kuten mm. munakasta/munakokkelia, pekonia, monia hyviä leipiä, useita leikkeleitä ja juustoja, kahvia, teetä, mehua, croissantteja ja makeita leivonnaisia, mysliä, jugurttia, hilloa/marmeladia, runsaasti hedelmiä ja hedelmäsalaattia jne. Aamiaishetket aurinkoisella ulkoterassilla olivat rauhallisia ilman kovaa hälinää – juuri sitä mitä olimme kaivanneet!

Aamiainen aurinkosella terassilla kauniissa ympäristössä - elämän pieniä tähtihetkiä. Photo Quinta da Penha de Franca
Aamiainen aurinkoisella terassilla kauniissa ympäristössä – elämän pieniä tähtihetkiä. Photo Quinta da Penha de Franca

Hotelliin voi varata myös puolihoidon ja tässä tapauksessa sitä voi suositella, sillä hotellin ruoka oli todella hyvää! Me emme olleet puolihoitoa varanneet ja kävimme myös muualla illallistamassa, mutta totesimme hotellin ravintolan ruuan parhaaksi – tässä tapauksessa ei tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan. Herkullisen ruuan ansiosta ravintolaan saapui asiakkaita myös muista hotelleista ja täällä söimme parhaan espada-kalan paahdetun banaanin kanssa (Espada com banana) ja monta kertaa. 🙂 Pelkästään sen takia olisin valmis matkaamaan milloin vaan tähän hotelliin! Jos et ollut puolihoitoasiakas, oli hyvä tehdä varaus illaksi, jotta varmistit paikkasi.

Hotellin Casa de Jantar ravintolan ruoka oli herkullista! Photo Quinta da Penha de Franca
Hotellin Casa de Jantar ravintolan ruoka oli herkullista! Photo Quinta da Penha de Franca
Hotellin ravintola oli viihtyisä. Photo Quinta da Penha de Franca
Hotellin ravintola on viihtyisä. Photo Quinta da Penha de Franca
Kala oli herkullista! Photo Quinta da Penha de Franca
Kala oli herkullista! Photo Quinta da Penha de Franca

Quinta da Penha de França jäi matkamuistoihimme tunnelmallisena lomanviettopaikkana, aurinkoisina hetkinä vehreässä puutarhassa, herkullisina makuina ja ennen kaikkea

Siellä sijaitsee SE banaanipuu, jonka alla olemme nukkuneet parhaat päiväunet ikinä!

______________________________________________________

Tunnelmia Funchalista voit lukea edellisestä kirjoituksesta Elämyksiä kaikille aisteille – Funchal, Madeira (klik) sekä retkivinkin Madeiran sydämeen (klik).

Pysythän mukana matkassa tykkäämällä Facebook sivusta sekä seuraamalla blogit.fi ja blogipolku.fi sivuilla!

 

 

 

 

Elämää ja Matkoja | matkablogi - travel blog

Elämää ja Matkoja blogissa matkataan kauniisiin maisemiin, majoitutaan mukavasti, risteillään maailman merillä sekä tutustutaan paikalliseen kulttuuriin herkuttelua unohtamatta.

Elämää ja Matkoja blogi tarjoaa faktaa ja fiilistelyä näiltä elämän matkoilta, sekä aina tarpeellisia käytännön vinkkejä.

Tervetuloa mukaan matkaan!
– Mia –

Recommended Articles

30 Comments

  1. Tulipahan taas ikävä tuota paikkaa kun muistot reissusta palasi mieleen 🙂

  2. Mukavan oloinen paikka.

    Tuohan on hauska, että hotelliin palataan joka vuosi. Ei ehkäpä sopivsi minulle, mutta oikein hienoa, että pyrkivät antamaan aina saman huoneen, jos asiakas niin toivoo.

    1. Hotelli oli omalla tavallaan viihtyisä ja lämminhenkinen. Luksuksen tuntua paikassa ei ollut, mutta kaikki oli erittäin hyvin toimivaa, palvelu hyvää ja se ruoka….. jo sen takia voisi hotelliin palata! 🙂

  3. Kohta itsekin rupeat varaamaan vuodesta toiseen samaa pikkumökkiä. Näyttää kyllä ihanalta ja ylelliseltä minun silmiini.

    1. Kiitos Stacy! Taitaa vielä muutama vuosi mennä siihen, että vuodesta toiseen varaan saman mökin 🙂 Madeiralla jäi kuitenkin vielä niin paljon nähtävää, että paluu tähän hotelliin on täysin mahdollinen!

  4. Tosi symppiksen näköinen hotelli! Kalakin näyttää hyvältä, vaikka banaani ruuassa ei niin houkuttelekaan.

    1. Kiitos Terhi! Hotelli oli todella viihtyisä ja sinne voisi aivan hyvin palata seuraavalla Madeiran reissulla!
      Olin aluksi skeptinen banaanin sopivuudesta kalan kanssa, mutta ensi kertaa maistettuani totesin espadan & banaanin liiton täydelliseksi!

  5. Tykkään perhehotelleista ja tämäkin vaikutti oikein viihtyisältä. Perhehotelleissa asiakaspalvelu on myös lähes aina parempaa kuin ketjuhotelleissa tai ainakin se ystävällisyys ja hymy on aitoa 🙂 On tuo Madeira vaan joskus nähtävä itsekin.

    1. Kiitos Jenna! Perhehotelleissa on parhaimmillaan oma lämmin tunnelmansa ja siksi niihin niin mielellään majoittuu.
      Joillakin matkoilla (erityisesti Italiassa) hotellin omistajaperhe on tullut niin tutuksi, että kyynel silmäkulmassa halaten olemme kotiin lähteneet ja pitäneet yhteyttä vielä myöhemminkin.
      Madeiraa suosittelen lämpimästi ja se kannattaa laittaa to-do listalle! 🙂

  6. Ah, runsaat buffetaamiaiset! Ja näkymät! ♥

    Ihana suositus.

    – Gia

    1. Kiitos Gia! Tykkäsimme tästä viihtyisästä ja hyvin hoidetusta hotellista, aurinkoinen aamiainen niissä maisemissa oli loisto tapa aloittaa päivä!

  7. Itsekin tykkään enemmän pienemmistä hotelleista ketjuhotellien sijaan. Kovin monta pettymystä ei ole tullut vastaan, kivoja muistoja senkin edestä!

    1. Kiitos Ansku! Totta, perhehotelleissa on aina oma persoonallisuutensa ja niissä olo ja elo on aivan toisenlaista kuin ketjuhotelleissa!

  8. Madeira kiinnostaa kyllä kovin paljon. Itsellä pääasiassa hotellin sijainti on tärkeämpi kuin sen kokoluokka eli toisin sanoen oikeastaan vain nukun hotellissa. Pieni rauhallinen keidas keskellä kaupunkia merinäköalla halpaan hintaan siis toiveunena 😀

    1. Täsmälleen noilla kriteereillä hotelli toiveena – mutta niin pahuksen työläs löytää Sulo Vilènin hintaan 😉
      Tässä Madeiran hotellissa uni kyllä maistui, myös päivällä banaanipuun katveessa. 🙂 Suosittelen!

  9. Muutama vuosi sitten kun olimme Madeiralla (ja lähdetty äkkilöhdöllä) majoituttiin Four Views Baia -hotellissa, joka sijaitsee n. 1km päässä Funchalin keskustassa. Olimme kyllä todella tyytyväisiä hotelliin en rauhallisuuden ja sijainnin takia…

    1. Teillä oli hyvä onni, että löysitte kyseisen hotellin äkkilähdöllä.
      Four Views Baia on hyvätasoinen modernia tyyliä edustava hotelli, josta näkymät aivan loistavat!

  10. Muuten mukavanoloinen hotelli, mutta huone ei kyllä ole minun makuuni. Tosin luulen, että Madereilla tekemistä riittää niin, ettei huoneessa tulisi paljoakaan oleskeltua.

    1. Huone on todellakin vanhahtava, mutta siisti. Kaikki muut positiiviset asiat hotellissa kompensoivat mukavasti huoneen vaatimattomuutta. Ja tosiaan, tekemistä saarella riitti niin, että huoneessa ei tullut pitkiä aikoja vietettyä. 🙂 Kiitos Panu kommentistasi!

  11. Tiia/reisereise

    Kivan näköistä! 🙂 En olisi uskonut, että noin vanhoja rakennuksia on tuollapäin.

    1. Kiitos Tiia! Funchalista löytyy melko paljonkin historiallisia rakennuksia, vanhassa kaupungissa jopa 1400-1500 luvuilta. Tämän hotellin rakennusten ja pihapiirin vanhan ajan tunnelma oli todella viihtyisä!

  12. Pienet perhehotellit ovat parhaita ja kun mahdollista, pyrin itsekin valitsemaan aina sellaisen. Hintalaatusuhteeltaan ne ovat usein hyviä, enkä itse ainakaan kaipaa suurten hotellien kimallusta, monia ravintoloita ja suuria uima-altaita, ihmismassoista (ja meluavista lapsilaumoista) puhumattakaan. Hienoa vielä, jos hotelli on kulkenut monessa sukupolvessa, kuten tuossa teidän tapauksessanne. Tunnelmalliselta näyttää.

    1. Kiitos Sandra! Totta, perhehotellit ovat niitä parhaita vaikkei ne loistossaan usein yllä suurten ketjuhotellien kimallukseen. Toki niissäkin on kiva välillä käydä, mutta perhehotelleissa pääsee paremmin lähelle sitä paikallista aitoutta!

    1. Oli sellainen oma pikkuinen vanhanajan maailmansa, meidän Madeiran kesämökki. 🙂

  13. Nää perinteiset hotellit on ihania! Jotenkin sitä aina reissussa ollessaan tottuu niihin moderneihin vaihtoehtoihin, ja ollaankin alettu suosia näitä perinteisempiä. 🙂 Yleensä lämpimämpi fiilis ja mukava meininki näissä. Italiassa ollaan paljon agriturismoissa, perheiden omistamissa B&B paikoissa ja ne on ihan suosikkeja. 🙂

    1. Kimaltelevissa ketjuhotelleissa on kiva välillä käydä, mutta näissä perhehotelleissa on niin omanlaisensa fiilis. Italiassa on aivan ihania perhehotelleja ja agriturismoja, B&B paikoista meillä ei ole kokemusta.
      Ai että, kun pääsee Italiassa majoittumaan sellaiseen paikkaan missä perheen mamma tai nonna hääräävät keittiössä…. siltä reissulta ei ainakaan kevyempänä pääse kotiutumaan! 😀

  14. Hellyyttävää, mutta ei sopisi mulle. 😛 Kiva kuitenkin jos yrittävät huomioida vuosittaisten asiakkaiden toiveet. Moni on suositellut Madeiraa, mutta toistaiseksi ei ole kiinnostanut juurikaan… Ehkä sitten eläkkeellä. 😀

    1. Eläkeiässä sitten, kun ei enää pidempiä lentoja halua reissata ja liian kuuman ilmanalan paikat ovat poissuljettu vaihtoehto! 🙂
      Itse asiassa uskon, että tämänkin hotellin uskollisimmat kanta-asiakkaat olivat juuri eläkeikäisiä.
      Seinänaapurinamme oli aivan ihana hopeahapsinen brittipariskunta, joka oli yksi näistä kanta-asiakkaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *