Oi Italia, minkä teit! Kolmekymmentä vuotta sitten kiedoit minut pauloihisi, ja siitä lähtien olet ollut osa mielenmaisemaani. Jo silloin ensi tapaamisella tuntui siltä kuin olisin kotiin tullut. Sydän sykki ihastuksesta, vähän uutuuden jännityksestäkin. Samaan aikaan tuli lämpimän kotoisa olo, kuin oltaisiin aina tunnettu. Ei sellaista tunnetta ihan kuka tai mikä tahansa pysty tuomaan. Mutta Sinä sen teit, Bella Italia!
Vuosikymmenien saatossa palasin luoksesi yhä uudelleen, joskus jopa useamman kerran vuodessa. Mitä enemmän sinuun tutustuin, sitä enemmän tykästyin ja lisää janosin. Ei riittänyt kaksi kertaa eikä kymmenen kertaa. Halusin nähdä vain lisää ja lisää. Elää hetken La dolce Vitaa.

Lopulta löysin itseni kerrasta toiseen kiertelemästä tätä kaunista maata. Pohjoisesta etelään, idästä länteen ja saarten kautta takaisin kotiin. Haaveilin seuraavasta matkasta jo ennen kuin lentokoneen pyörät ehtivät koskettamaan kotimaan kamaraa . Kyllästytin varmasti tuttavanikin iänikuisilla Italia-jutuillani.
Sitten tapahtui jotain, mun Italia meni rikki. Kai ilmassa oli vähän väsymystä, ellei jopa hitusen kyllästymistä. Ei vaan maistunut Italia yhtä hyvältä kuin aiemmin. Ja sitten tuli korona, joka toi pakollisen tauon matkustamiseen. Katkaisi vuosittaisten tapaamistemme perinteen. Ehkäpä sitä taukoa tarvittiin, koska ei tämä upea maa saa tuoda tunnetta ”No joo, kunhan käväisen”

Korona oli ja meni, mutta Italia sai yhä odottaa. Ruoho naapurin puolella Ranskassa oli vihreämpää. Koronan jälkeinen matkustaminen alkoi Mentonista & Rivieralta ja Pariisista, nekin paikkoja jonne olen palannut useita kertoja. Kävin mä harhapoluilla myös mm. Saksassa ja Itävallassa, ei hassumpia nekään.
Tänä kesänä oli kuitenkin viimein aika palata sinne, missä ihastus iki-ihanaan Italiaan sai alkunsa kolmekymmentä vuotta sitten. En tosin ymmärrä, miten tuo vuosiluku on mahdollinen 29-vuotiaalle? 😉 .

Paluu Venetsiaan vuosien tauon jälkeen
Parisen viikkoa sitten tämä Reissu-Muija pakkasi siis jälleen kimpsunsa ja kampsunsa, ja lennähti Venetsiaan. Ja kyllä mua lähtiessä vähän pelotti, olisiko Venetsia sittenkään niin satumaisen kaunis, jollaisena se oli mielen sopukoihin tallentunut. Vai olisiko käynyt niin kuin monen muun asian kanssa, että aika on vain kullannut muistot? Olisiko edessä hirmuinen pettymys?
Maalailin mielessäni kauhukuvia valtaisista turistimassoista, karmaisevasta hintatasosta. Helteisistä hetkistä haisevilla kujilla, joista niin moni jaksaa puhua. Ennen kaikkea vähän pelotti, tuntuisiko Italia enää siltä sydämen kodilta kuin aiemmin? Onhan myös Ranska niin vahvasti paikkansa sydämessäni lunastanut.

Mutta ihan aiheettomaksi se pelko osoittautui. Italiaan saapuminen tuntui edelleen siltä kuin kotiin tulisi. Nykyään ehkä vaan pikemminkin sillä tavalla mukavan kotoisalta ilman alkuvuosien valtaisaa sydämen pamppailua. Ehkä meistä on tullut vähän sellainen vanha pari, tuttu ja turvallinen. Entä Venetsia? Mietit varmaan, miten sen kanssa kävi?

No, sen taika on yhä tallella! Mikäpä niin ainutlaatuisen lumon voisi poistaa? Venetsia on aivan yhtä satumainen kuin muistinkin, ja sen kauneus saa edelleen perhoset vatsan pohjalle pyrähtelemään. Välillä tuli tunne, että pitäisikö tässä nipistää itseään, jotta tietäisin, onko tämä totta vaiko pelkkää unta vain? Ei ihme, että niin moni haluaa Venetsian nähdä.
Enkä mä myöskään ihmettele, miksi joku turisti on kysynyt, milloin Venetsia menee kiinni? Jos ei paremmin tietäsi, niin voisi tätä uskomattoman kaunista kaupunkia luulla teemapuistoksi, mutta ihan aito ja historiallinen kaupunki tämä on.
Venetsia on kaupunki, joka jokaisen pitäisi saada kokea, edes kerran elämässä

Eikä Venetsia jatkuvaa täyttä turistiruuhkaa ole. Arkena esim. keskiviikkona iltapäivällä pääsi San Marcoon ja Herttuoiden palatsiin alle kymmenen minuutin jonotuksella, ilman ennakkolippua, eikä aukiolla kummoisempaa ruuhkaa ollut. Ja sitten oli päiviä, jolloin sai luovia ihan huolella eteenpäin päästäkseen. Muutaman kadun verran sivummalla tunnetuimmista nähtävyyksistä oli kuitenkin jo varsin mainiosti tilaa kulkea, ja illaksi kaupunki hiljeni.

Venetsiassa jos missä, on suorastaan kivaa eksyä. Löytää toinen toistaan kauniimpia aukioita, kuvauksellisia pieniä kanavia. Katsella vihreässä vedessä lipuvia gondoleja, kuunnella suloisia serenadeja. On niitä paljon ruuhkaisempiakin paikkoja kuin Venetsia, mutta en mä niissä haluaisi eksyä.
Entä se haju, haiseeko Venetsia? No ei haise, ei haise kanaali eikä kloaakki. Saman olen sanonut jokaisen Venetsian käynnin jälkeen, ja allekirjoitan sen yhä edelleen. Venetsiassa on siistiä, eikä roskaa, rottia tai kulkukissoja näkynyt missään missä kuljimme. Ja trust me, me todellakin kiertelimme kaupunkia. Päivittäin taisi kertyä kymmenisen käveltyä kilometriä ja vaporetto ajelut siihen lisäksi.

Kuumaa siellä toki kesällä on, mutta se nyt on vain ajankohdan valinnasta kiinni. Entä kallista? No, on ja ei. Ruokailussa pääsee halvemmalla kuin Suomessa, mutta hotelleissa hinta-laatusuhde ei kohtaa korkeasesongin aikaan. Hotellit olivat siis ihan poissuljettu vaihtoehto, mutta löysin meille aivan ihanan huoneiston San Marcon ytimestä. Vähän överin, mutta sillä tavalla, joka sopii Venetsiaan. Siitä herkkupalasta kerron teille enemmän omalla postauksellaan.

Ajattelin mä teille muutakin tästä reissusta kertoa, siis ihan sellaista konkreettista vinkkiä tai matkakertomusta tunnelmointien ja majoitusvinkin lisäksi. Mutta nyt oli vaan ihan pakko aloittaa juttusarja tällä postikortilla, ja päästää sanoina ilmoille se kupliva ihastuksen tunne, jonka Venetsia onnistui jälleen kerran saamaan aikaan.
Seuraavaan tapaamiseen en anna vierähtää ihan yhtä pitkää aikaa kuin nyt. En vaikka kuinka olisi ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Kyllä tämän Muijan laajaan sydämeen useampikin matkakohde ja maa mahtuu, ja Venetsia pitää nyt vaan päästä kokemaan kaikkina vuodenaikoina.
Nyt olen kokenut sen kaikkina vuorokauden aikoina, enkä sen vähempää muillekaan voi suositella. Mene Venetsiaan edes yhdeksi yöksi, ja koe hiljenevän kaupungin tunnelma.

Oletko Sinä käynyt Venetsiassa, tai haaveiletko matkasta tähän ainutlaatuiseen kaupunkiin? Onko jotain, josta erityisesti haluaisit lukea aiheeseen liittyen tai minkälaista tietoa kaipaisit Venetsian matkan suunnitteluun? Laitahan kommenttia tai viestiä sähköpostilla mia @elamaajamatkoja.fi tai somen inboksin kautta, niin postaustoiveesi saattaa toteutua 🙂 .
Pysyhän kuulolla, sillä seuraavaa juttua Venetsiasta on tulossa vielä tämän kuun aikana. Ihanaa viikonloppua, just Sulle! <3
”12 good rules for the responsible visitor make up a sort of handbook with advice and recommendations to become travellers that are more aware and respectful towards Venice’s landscape, environment, artistic beauties and identity.”
Lue Venetsian kaupungin 12 vinkkiä vastuulliseen Venetsian vierailuun:
Città di Venezia: Good rules for the responsible visitor #EnjoyRespectVenezia
”12 good rules for the responsible visitor make up a sort of handbook with advice and recommendations to become travellers that are more aware and respectful towards Venice’s landscape, environment, artistic beauties and identity.”
Italia on omastakin mielestäni kiva matkakohde. Olen kuitenkin käynyt siellä vain pari kertaa ja Venetsia on edelleen minulla kuitenkin käymättä. Toistaiseksi muut kohteet Italiassa ovat kiinnostaneet enemmän, mutta Venetsiakin olisi todella kivaa päästä näkemään ja uskon, että pitäisin paikasta kyllä kovasti!
Venetsia on niin ainutlaatuinen, että se kannattaa ilman muuta kokea. Itse olin käynyt siellä aiemmin vain päiväseltään, mutta nyt viivyimme kaupungissa pidempään, ja se oli hyvä päätös. Jos ja kun menette Venetsiaan, niin varatkaa sinne ainakin yksi yöpyminen, niin pääsette näkemään kaupungin kaikkina vuorokauden aikoina. Illalla siellä on aivan oma tunnelmansa. <3
Lämmin suositus myös sille, että saapukaa Venetsiaan vesiteitse, Vaporetolla voi tulla esim. Marco Polo lentokentältä. Silloin pääsee näkemään Venetsian kauneuden heti saavuttaessa ja ensivaikutelma on ihan jotain muuta kuin mantereelta Mestren kautta maasiltaa pitkin tullessa, jossa näkymä on varsin karu.
Toivottavasti saatte Venetsian matkan toteutumaan, olisi kiva kuulla mitä pidätte siitä!
Sattuipa sopivasti! Venetsia odottaa parin vkon päässä. 🙂
Italiassa olen käynyt kerran Roomassa ja kolme kertaa Milanossa. Nytkin menen ensin tuttuun, rakkaaseen Milanoon, joka eka kerralla hurmasi täysin! Tyttö on siellä ollut koko kesän mallihommissa ja tämä mallimamma pääsee sinne taas hyvällä syyllä 🙂 Reissu on kaikkineen 12 yötä ja käymme yhden yön Torinossa ja lähtiessä yövymme kaksi yötä Venetsiassa, josta sitten Suomeen. Innolla odotan näitä kahta uutta tuttavuutta. 🙂
Oi! Ihana kuulla, että Sinulla on matka Italiaan tulossa, Milano on hienon monipuolinen kaupunki! Ja upean työtilaisuuden on tyttäresi saanut, varmasti unohtumaton kokemus hänelle myös!
12 yön reissulla ehtiikin jo mukavasti käymään useammassa kaupungissa, ja hyvän päätöksen olette tehneet, kun yövytte Venetsiassa. On se vaan niin ainulaatuinen kaupunki, joka kannattaa kokea kaikkina vuorokauden aikoina!
Ihanaa Italiaa Teille ja ilman muuta olen apuna, jos haluatte jotain kysyä matkaan liittyen!
Aivan ihana postaus Venetsiasta ja Italiasta ♥
Minä olen Italia fani henkeen ja vereen! Vaikka ihan viime vuosina en saapasmaassa ole käynyt olen aikoinaan kolunnut sen aikalailla ristiin ja rastiin. Ensikosketuksen otin Italiaan jo interrail reissullani, jolloin koettiin ikuinen kaupunki Rooma, Michelangelon Firenze sekä satumainen kanaalien Venetsia. Tuo reissu jätti polttavan kaipuun Italiaan, jota sitten seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana on paikattu tekemällä matkoja herkullisen pastan, Prosciutto Crudon ja upean arkkitehtuurin kotimaahan.
Katselin juuri Italian karttaa ja tuumailin, että ”saappaan kärki ja korko-osa” on vielä kokematta. Sisiliassakin olen viettänyt yhdellä lomareissullani kaksi viikkoa kiertäen saarta. Myös Sardinian saari on vielä kokematta.
Italia on maa, johon minä rakastuin juuri tuolla ensimmäisellä interrail reissullani ja koskaan en olen Italiaan saapuessani miettinyt ”onko aika kullannut muistot” koska aina olen kokenut se saman tunteen ”kuin tulisin kotiin”. En muista kuinka monta kertaa olen käynyt Venetsiassa mutta jokaisella kerralla sekin on sykähdyttänyt omalla erityislaatuisella tavalla. Ja ihan varmasti tulen taas jossain vaiheessa matkustamaan sinne uudelleen. ♥
Kiitos Marjo <3 Italiassa on vaan sitä jotain!
Se on niin monipuolinen kattaus upeita maisemia, herkullista ruokaa, kulttuuria, historiaa, arkkitehtuuria jne, ettei Italiaan vaan voi olla ihastumatta. Muistan vielä kuin eilisen sen ensimmäisen matkan 30 vuotta sitten, ja tunteen miten kotonaan sitä tunsi olevansa. Ei mikään muu maa ole samalla lailla sytyttänyt paloa.
Interrail Italiaan kuulostaa aivan ihanalta, ja kolme upeaa kaupunkia koitte jo sillä reissulla. Tämä kolmikko on myös minulle tuttu, ja on muuten samaten saappaan korko ja kärki toistaiseksi käymättä. Sardinia on upea saari, ja rannat aivan uskomattoman kauniita - kuin Karibialla olisi! Sardiniassa olemme käyneet muutaman kerran ja viimeisimmällä matkalla yhdistimme Sardinian Korsikaan, joka on jälleen oma maailmansa. Toivottavasti löydät jossain vaiheessa sopivaa aikaa Sardinialle. Italia on vaan niin ihana!
Ihana kirjoitus! ❤️ Ostin juuri lennot Venetsiaan, ja tämä on meidän ensimmäinen matkamme Italiaan. Olisi kiva kuulla vinkkejä siitä mitä nähtävyyksiä suosittelette ja miten Venetsiassa on paras liikkua?
Kiitos Julia! Ihana kuulla, että tykkäsit, ja että Teillä on ensimmäinen matka Italiaan tulossa <3 Italia on upea maa, jossa on valtavasti nähtävää. Ja siihen vielä sitten bonuksena herkullinen ruoka, kulttuuri, historia ja ne maisemat! Venetsia on vielä lisäksi ihan oma maailmansa, niin satumainen.
Kiitos myös postaustoiveesta, tällaista vähän suunnittelinkin. 🙂 Pysyhän siis kuulolla, vinkkejä on tulossa ihan näinä päivinä.
Ihanaa matkan odotusta ja Italiaa teille, kun sen aika koittaa!
[…] luit tämän: Postikortti Venetsiasta | 30 vuotta Italiaa ja La Dolce […]