Tivoli Gardens Kööpenhamina

Kööpenhaminassa, Vesterbron kaupunginosassa vastapäätä päärautatieasemaa, sijaitsee kaupungin vetonaula Tivoli Gardens, joka on houkutellut huvitusten pariin jo liki 175 vuoden ajan. Tivoli avasi ovensa ensimmäistä kertaa 15.8.1843 ja on siten maailman toiseksi vanhin toiminnassa oleva huvipuisto.

Tivolin perustaja upseeri Georg Carstensen sai inspiraation huvipuistoon maailmalla vierailemistaan puutarhoista ja kuningas Christian VIII:lle hän perusteli huvipuiston tarpeellisuutta sanoen ” kun ihmiset huvittelevat, heidän ajatuksensa pysyvät poissa politiikasta.” 

Perustelu vakuutti kuninkaan, joka myönsi huvipuiston käyttöön noin 6 hehtaarin maa-alan kaupungin länsiportin, Vesterport, ulkopuolelta. Näin perustettiin Tivoli & Vauxhall, joka nimettiin inspiraation lähteidensä Pariisin Jardin de Tivolin sekä Lontoon Vauxhall Gardensin mukaan. Huvilaitteina Tivolissa oli aluksi vain vuoristorata ja karuselli sekä pelejä, kuten biljardi. Carstensen suunnitteli valtaosan Tivolin ravintoloista ja paviljongeista, jotka eivät ole valitettavasti säilyneet tähän päivään saakka.

Nykyään 8 hehtaarin alueelle laajentunut Tivoli on täysimittainen huvipuisto lukuisine huvilaitteineen ja ravintoloineen ja siellä järjestetään myös viikottain konsertteja. Tivolin vanhin huvilaite on katettu puinen vuoristorata vuodelta 1914, jolla on pituutta 720 metriä ja sen nopeus kohoaa 50 kilometriin tunnissa.

Vuonna 2004 nimestä typistettiin Vauxhall pois ja siitä lähtien huvipuisto on tunnettu nimellä Tivoli Gardens.

Tänä vuonna juhlitaan Tivolin 175-vuotissyntymäpäiviä.

Viihtyisässä Tivoli Gardensissa vierailee vuosittain yli 4 miljoonaa kävijää (v. 2016 4,6 milj.) ja kävijämäärältään se on Skandinavian suosituin teemapuisto. Eurooppalaisista teemapuistoista se pitää viidettä sijaa edellään Disneyland Paris, Europa-Park, Walt Disney Studios Park sekä Efteling ja kausittain avoinna olevista eurooppalaisista huvipuistoista Tivoli Gardens on toiseksi suurin Europa-Parkin jälkeen.

Tänä vuonna Tivoli Gardens on avoinna kesäkaudella 24.3.-23.9.2018, halloweenina 12.10.-4.11.2018 sekä joulunaikaan 17.11.-31.12.2018. Tarkemmat aukioloajat löydät Tivolin sivuilta (tästä).

Tivoli Gardensin kesäkauden 2018 avajaisia vietettiin pääsiäistä edeltävällä viikolla  ja tämä tapahtuma oli Kööpenhaminan matkamme ykköskohde.  Maaliskuun viileydestä huolimatta Tivolissa vierähti kuin huomaamatta kokonainen päivä ja voin vain kuvitella, miten upea paikka tämä on lämpimään vuodenaikaan puiden ja perennojen herättyä talviuniltaan. Avajaisten aikaan aluetta värittivät kevätesikot,  sipulikukat ja ainavihannat pensaat.

Tivoli Gardens sopii hyvin koko perheelle vauvasta vaariin ja sen kauniisti toteutetulla puistomaisella alueella viihtyy hyvin, vaikkei huvilaitteet niin kiinnostaisikaan. Tivoli on suosittu piknik-paikka paikallistenkin keskuudessa ja siihen hyvin hoidettu alue on aivan ihanteellinen, kunhan vain lämpötilat ovat kohdillaan.

Aikuisten ja nuorten (8+) sisäänpääsylipun hinta on vuonna 2018 alkaen 110 DKK (n. 14,80 €), 3-7 vuotiailta 50 DKK (n. 6,10 €) ja alle 3-vuotiaat pääsevät maksutta, saatavilla on myös kahden päivän lippuja. Kaikkien pääsylipputyyppien hinnat vaihtelevat hieman kausittain ja  esim. perjantai-iltaisin klo 19 jälkeen sekä konserttien / suurtapahtumien aikaan hinta on luonnollisestikin jonkin verran korkeampi.

Huvilaitteisiin voi ostaa yksittäisiä lippuja Tivolin alueella olevista automaateista, joissa voi maksaa pankki-/luottokortilla, mutta suosittelen Unlimited ride ticketiä, jos aiot huvitella useamman kuin 3-4 laitteen verran. Esimerkiksi törmäilyautoilla kurvailu maksoi 90 DKK (n. 12,10 €) per kerta ja rajoittamattoman huviajelulipun hinta on alkaen 230 DKK (n. 30,90 €). Tarkemmat hintatiedot löydät Tivoli Gardensin sivulta tästä. 

Perheen pienimmät pääsevät sisäänpääsymaksun hinnalla ilakoimaan myös Tivolin leikkialueella, joka sopii hyvin niin taaperolle kuin isommallekin koululaiselle. Taaperoille ja leikki-ikäisille löytyy mm. liukumäkiä ja pienempiä kiipeilypaikkoja ja leikkikentän alusta on katettu joustavalla pinnoitteella kaatumisten ja muksahdusten varalta. Suuremmat kiipeilyreitit ja kaltevat tasot tarjoavat mukavasti haastetta koululaisellekin.

Hieman yllättäen Tivolin leikkialue oli alakouluikäisen kaksikkomme mielestä niin mukava, että se ajoi aktiivisessa hauskuudessaan monen huvilaitteen edelle!

Tivolin teemahahmo on tanskalainen piirroshahmo Rasmus Klump eli Rasmus Nalle. Rasmus Klump on Carla ja Vilhelm Hansenin käsialaa vuodelta 1951, jolloin sarjakuva julkaistiin ensimmäistä kertaa sanomalehdessä. Vuotta myöhemmin 1952 ilmestyi ensimmäinen albumi ”Rasmus rakentaa laivan” jossa Mary-niminen laiva kuljettaa Rasmusta ystävineen moniin seikkailuihin.

Rasmus Nallen ja hänen ystävänsä pingviini Pingon, pelikaani Pellen,  piippua polttavan mursu Kallen (Skæg), kilpikonna Killen ja papukaija Kaijan tapaat Tivolissa mm. leikkikentällä, esityksissä ja tottakai vohvelikioskilla, sillä ovathan äidin tekemät vohvelit Rasmuksen ja ystävien suurinta herkkua.

Paitsi Rasmus Nallen pannukakkupuodista, löytyy muistakin Tivolin pienistä kojuista, kahviloista ja ravintoloista mukavasti pikkupurtavaa ja juomaa. Viileä vuodenaika ei ole este terassikahveille, sillä terasseilla on silloin käytettävissä huopia ja lisälämpöä tuovat vielä infrapunalämmittimet ja pihatakat.

Isomman nälän yllättäessä suosittelen Tivoli Foodhallia, jonka ravintoloista löytyy lämmintä ruokaa moneen makuun. Esimerkiksi Gormsin italialaistyyppiset pizzat olivat todella herkullisia!

Oluenystäville vinkiksi, että Tivolissa on mahdollista maistella yhteistyössä Royal Unibrewn kanssa tuotettua Cuvée Carstensenia, joka on valittu Tivolin 175-vuotisjuhlajuomaksi.

Avajaispäivänä ei ollut päiväsaikaan liiemmin ruuhkia ja laitteisiin pääsi lyhyellä jonotuksella, mutta illan hämärtyessä väkeä alkoi virtaamaan paikalle.  Eikä ihme, sillä valojen syttyessä Tivolin ilme muuttuu todella tunnelmalliseksi!

Illalla avajaisissa soi jokavuotiseen tapaan Tivolin musiikkiperinteet aloittaneen säveltäjä ja kapellimestari Hans Christian Lumbyen Samppanjagaloppi,  jonka hän sävelsi Tivolin 2-vuotisjuhlaan vuonna 1845. Samppanjagaloppi on Lumbyen tunnetuin ja suosituin sävellys.

Tivolin pääsymaksu oikeuttaa koko päivän oleskeluun, joten voit samalla lipulla käydä kokemassa alueen sekä päivä- että ilta-aikaan.

Tivolin alueella voit myös majoittua tasokkaasti itämaista eksotiikkaa henkivässä (ks ao. kuva) Hotel Nimb’issä, joka on osa Small Luxury Hotels of the World ryhmittymää, kuten esim. Hotel Haven.

Olitte sitten matkassa lasten kanssa tai aikuisten kesken, suosittelen lämpimästi Kööpenhaminan Tivolia!

Avajaispäivä huipentui upeaan ilotulitukseen puoliltaöin, jota saimme ihailla hotellihuoneemme ikkunasta lasten ollessa jo unten mailla.

Tivoli oli todella koko perheen mieleen ja tänne aiomme palata vielä kesäisempään vuodenaikaan!

Oheisen linkin kautta voit lukea lisää majoituskokemuksestamme  Scandic Webers hotellissa, josta on vain muutaman minuutin kävelymatka Tivoliin ja Päärautatieasemalle. Scandic Webers – hotelli loistosijainnilla Vesterbrossa

Oheisen linkin kautta löydät koosteen siitä, paljonko maksoi kahden aikuisen ja kahden lapsen viikonloppumatka Kööpenhaminaan? Kirjoituksessa myös vinkkejä mm. julkiseen liikenteeseen. Terveiset Kööpenhaminasta – Paljonko maksoi viikonloppumatka?

 

 

Recommended Articles

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *